Kirjallisuuden ja musiikin yhdistäminen on näköjään johtanut merkittävään synergiaetuun, sillä Naised köögis -yhtyeen laulaja Kristiina Ehinin tuore runokokoelma on Virossa pitkään keikkunut myydyimpien kirjojen listan kärkipäässä. Eikä ihme, sillä teos on taiten hallittu kokonaisuus.

Kristiina Ehin tuntuu tekevän runolla, mitä haluaa: jälki on monin paikoin taiturimaista. Runojen kirjo ulottuu vapaasta mitasta pitkiin eeppisiin listauksiin, joissa kuljetaan Egyptissä ja Euroopassa, häikäisevän helpon tuntuiseen mitallisuuteen ja jopa sanaleikkeihin. Syyksi voisi tietysti hakea, että omena ei ole pudonnut kauas puusta, sillä runoilijavanhemmilla Andres Ehinillä (1940–2011) ja Ly Seppel-Ehinillä on mittavat ansiot runon saralla. Kristiinan lyriikkaan lienee silti tuonut ainutlaatuista sävykkyyttä kansanrunouden opinnot Tartossa ja musiikin harrastaminen, elleivät sitten kokemukset Mohnin majakkasaaren asukkina.

”Sama jano kaikilla” ponnistaa virolaisuuden ja yleiseurooppalaisuuden ohella sukutarinoista ja matkakokemuksista, mikä näkyy kirjan kuvituksessakin. Henkilökohtaisuus laajenee näin sukuun ja historiaan, ja tekijä viljelee luontevasti myös kulttuurisia kommentteja. Näin vaikkapa ”Hätäpuhelussa pääministerille”, joka asettuu tukemaan kansallisia tieteitä ja Viron kansanrunousarkistoa. Mainittakoon, että runo varioi taitavasti Anna Haavan tunnettua runoa ja laulua Ei saa mitte vaiki olla.

Samankaltainen mainio kehitelmä on Juhan Liivin kuuluisalle tekstille ja vähän virolaisillekin virnistelevä Ma lillesideme võtaks. Kuinka ollakaan, runoon ovat eksyneet myös mielipidevaltio, avohakkuut ja Greta Thunberg! Kokoelmassa näkyvät muuallakin vahvasti politiikka ja historia.

Kirjan runoista ovat käsittääkseni saavuttaneet kulttimainetta ja uutta lyriikkaa tuottavan aseman ainakin laajat runot Minu suguvõsa naised ja Minu suguvõsa mehed. Ne kasvavat omakohtaisuudesta ja takuuvarmasta virolaisuudesta, mutta pystyvät merkillisesti samalla ylittämään sen, sanotaan vaikka kohti elämän syvempää kokemista.

Mainittakoon, että Ly Seppel-Ehin on kirjan toinen toimittaja. Odottaisin teoksen, muun palkintorumban ohella, pääsevän kisaamaan vuoden kauneimman kirjan pystistä, sillä ulkoasu ja taitto on harkitun huolellista työtä. Mainittakoon siksi suunnittelijakin eli Gabriela Urm. Kuvituksessa on hyödynnetty muiden muassa Viron kansallisarkiston sekä Tarton yliopiston museon kokoelmia.