Suomen tiedotusvälineissä uutisoitiin hiljattain, että poliisi pyytää ihmisiä ilmoittamaan kaikista internetistä löytyneistä, edes lievästi yliaggressiiviselta haiskahtavista mielipiteenilmauksista, jotka saattaisivat vaarantaa yleistä järjestystä tai peräti ihmishenkiä. Vetoomuksen taustalla oli luonnollisesti halu päästä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kouluampujien ja terroristisolujen jäljille ja ehkäistä niiden pääsy tositoimiin. Vaikka toive on kaikin puolin ylevä, ajatus on valitettavasti kuolleena syntynyt. Mielipideyhteiskunnassa, jossa jokaisella on ääni ja keino saada se kuuluviin, millään taholla ei ole missään olosuhteissa resursseja analysoida kaikkien julki tulleiden ajatusten vakavuutta. Näin ollen meidän on asetettava toivomme seikkoihin, jotka ovat aikaisemminkin pelastaneet meidät kaaokselta. Eli siihen, että suurimmalla osalla meistä on riittävästi tervettä järkeä sen ymmärtämiseen, ettei tuhon ja hävityksen kylväminen muuta kenenkään elämää millään tavoin paremmaksi.

Internetissä leviävät ääriajatukset voivat antaa vihjeitä tulevista kouluampujista, islamilaisen valtion värvääjistä, ekoterroristeista ja aivan tavallisista hulluista. Erilaisten nettikeskustelujen tuoksinassa syljetyt sanat eivät kuitenkaan todellisuudessa juurikaan eroa puheesta, jota voi kuulla tavallisessa kapakkakeskustelussa tai jopa kotiseinien sisällä. Tällä haluan sanoa, että emme yksinkertaisesti voi koskaan tietää, kuinka vakaasti tavallinen keskivertoihminen milloinkin on sanojensa takana tai voiko hän todella toteuttaa tietyssä mielentilassa ilmoille heittämänsä aikeet – vai onko kyse yksinkertaisesti huomionhakuisuudesta tai silkasta typeryydestä?

Suhtaudumme internetistä löytyvään aineistoon kapakkakeskustelua vakavammin ehkä siitä syystä, että kyse on kirjoitetusta tekstistä. Kunnioitamme kirjoitettua tekstiä luonnostaan enemmän kuin satunnaista suunsoittoa. Toinen syy nettitekstien ottamiseen vakavasti on mahdollisuus analysoida kirjoittajan ajatuksia pitkälle taaksepäin, seurata mahdollisesti yhä uudelleen toistuvia teemoja ja tehdä niiden perusteella oletuksia. Jos viitsisi nähdä kovasti vaivaa, samaa voisi luonnollisesti soveltaa myös kapakkakeskusteluihin – ja jos todella tekisimme niin ja puntaroisimme asioita oikein huolella, niin todennäköisesti meistä jokainen löytäisi tuttavapiiristään potentiaalisen terroristin tai ainakin sosiopaatin.

Ampujien ja terroristien paljastumisessa surullisinta on se, että tavallisesti havaitsemme heidän ajatusmaailmansa ja toimintamallinsa ytimen vasta jälkikäteen. Siinä vaiheessa se tuntuu meistä kaikista täysin selvältä ja loogiselta ja voimme vain ihmetellä, miksemme ymmärtäneet etukäteen, mitä on tapahtumassa. Kyynisen vertauskuvan voi löytää talouselämästä. Maailma on täynnä koulunsa käyneitä taloustieteilijöitä, jotka osaavat vaikka unissaan ennustaa talouden kehityksen ja suuntaviivat seurauksineen. Jostain syystä elämme silti talouskriisin kurimuksessa, ja analyytikkojen arviot ovat keskenään ristiriitaisia tai menevät yksinkertaisesti metsään. Voidaan tietysti ajatella, että elämä on liian monimutkainen kokonaisuus tullakseen kaikilta osin ennustetuksi, mutta tämä on vain osatotuus.

Elämään kuuluu aina tietty arvaamattomuuden aspekti. Läntisessä maailmassa olemme kuitenkin tottuneet elämään turvallisuuden illuusiossa. On totta, että meidän maailmassamme elämä on paljon säännellympää ja turvallisempaa kuin monessa muussa paikassa, mutta tämä ei tarkoita, että ennakoimattomuus ja väkivalta olisivat kokonaan kadonneet keskuudestamme. Vuosikymmeniä jatkuneen talouskasvun aikana olemme tottuneet ajattelemaan mukavuuskeskeisesti, pitäneet elämän suurimpina uhkina työn ja tulojen menettämistä tai urakehityksen pysähtymistä. Meillä on mahdollisuus vakuuttaa ja mitata rahassa automme, televisiomme, kotimme ja jopa läheistemme arvo, ja turvallisuuden illuusio perustuu siihen, että jos jotain pahaa tapahtuu, saamme sen vastineeksi ainakin jonkin korvauksen. Olemmehan osanneet ennustaa, mitä tietyissä tilanteissa tulisi tehdä tai millainen hyvitys vahingosta kuuluu saada.

Internet taas on alkanut muistuttaa siitä, että kaikkea ei voi turvata eikä kaikkea voi ennustaa. Emme voi seurata kaikkien kapakassa tai kahvilassa istuvien ihmisten ajatuksia taukoamatta emmekä saa alkaa ottaa niitä liian tosissaan. Internet on kuitenkin tarjonnut meille mahdollisuuden seurata satunnaisena hetkenä lähes kenen tahansa ajatuksia ja ymmärtää, kuinka paljon potentiaalisia puolihulluja maailmaan mahtuu. Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta todennäköisesti heitä on ollut olemassa aina. Aiemmin emme vain kuulleet heistä yhtä paljon. Mikään muu ei ole muuttunut. Meillä on mahdollisuus valita. Valita, kenen kanssa olemme tekemisissä, millä tavalla ja kuinka paljon pidämme yhteyttä. Mielipiteitä kuhisevassa yhteiskunnassa sillä voi turvallisuudentunteen kannalta olla erittäin suuri merkitys. Voimme myös valita, käytämmekö läntisen mielipiteenvapauden suomia vapauksia siihen, että tuomme oman äänemme tarvittaessa kuuluviin vai siihen, että etsimme vaaran merkkejä toisten mielipiteistä. Jos me kaikki alamme keskittyä vain jälkimmäiseen, voimme ilmeisesti samalla jäädyttää turvallisuuden illuusiomme pitkälle tulevaisuuteen.