Olen kevät Tartossa on kokoelma Jaan Kaplinskin englanniksi kirjoittamien runojen suomennoksia. Teoksessa on runoja kokoelmasta I am the Spring in Tartu (1991) sekä muita runoja, joista suuren osan Kaplinski kirjoitti asuessaan Tampereella.

Kokoelma alkaa keväästä Tartossa ja siirtyy kuvaamaan talvea Tampereella. Runoissa toistuu veden motiivi. Virtaavan Emajõen vastinparina on Näsijärven tai Pyhäjärven jäätynyt selkä. Kiurut ja kuhertelevat nuoret vaihtuvat järven jäällä hiihtävään yksinäiseen hahmoon.

Osa Kaplinskin runojen kauneudesta on niiden kuvien puhtaudessa ja selkeydessä. Runot välittävät näköhavainnon. Runon minä näkee esimerkiksi mustan hahmon valkealla taustalla, ihmisen, joka kulkee järven jäällä. Hahmo loittonee, kunnes katoaa horisonttiin. Runoissa toistuu kuva etääntyvästä ja katoavasta hahmosta. Kissa peittyy hämärään, autot ajavat sillan taakse ja pyykit katoavat narulta. Ihmisen havaintokyky on rajallinen. Se, mikä on näkymättömissä, pitää kuvitella. Ihminen kuvittelee itselleen todellisuuden, mutta ilmiöiden todellista olemusta hän ei tavoita: ”maailma ikkunan toisella puolella / on vain olettamus / monen muun ohella”.

Pimeys ja mustuus vuorottelevat valon ja valkeuden kanssa, mutta maailma ja sen ilmiöt eivät jakaudu mustaan ja valkoiseen. Vaikka talvella on pimeää, on talvi valon aikaa, sillä lumi ei voi koskaan olla mustaa: ”ihmettelen voiko olla sellaista pimeää / joka saisi jopa lumen näyttämään mustalta”.

Maailma on suuri kokonaisuus, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen. Pienet osat ovat analogisia suuremmalle kokonaisuudelle. Runon vesipisara kulkee pitkin ikkunalasia, yhdistyy toisiin pisaroihin ja liittyy kaiken veden ikuiselle matkalle ”alakertaan, alavirtaan, / alas lapsuuden mereen, /mereen kynnyksellämme, /samalle ovelle kaikissa meissä, / samaan mereen kaikissa meissä.” Ei voi erottaa tuulta tuulessa liikkuvista tammenlehdistä, tuulisesta päivästä tai tammen oksalta tuulen mukana putoavasta kuoriaisesta.

Useassa runossa kuvataan hyönteisiä: kärpäsiä, perhosia, muurahaisia. Hyönteiset vertautuvat tekniikkaan, ihmisen rakentamiin suriseviin esineisiin, autoihin, lentokoneisiin tai ihmiseen itseensä. Perhoset ja laulukaskaat rinnastuvat pornoelokuvan tyttöihin, jotka kuluttavat vartalonsa loppuun kuin kylmettyvät perhoset.

Vuodenaikojen vaihtumisella sekä kuoleman ja syntymän vuorottelulla on merkittävä osa kokoelman runoissa. Luonnon kierto on analoginen yhteiskunnallisten muutosten kanssa. ”Vallankumous ja vastavallankumous tapahtuvat yhtä aikaa. -- Ne etenevät kuin / heijastavana pintana, kuin kelluisivat vedessä.” Vasemmisto ja oikeisto kääntyvät toisikseen ja muuttuvat vähitellen siivekkäistä toukiksi, hajottajiksi, jotka ”syövät kaloja, kuninkaita, pappeja ja maallikoita.”

Aika kulkee syklisesti, samankaltaiset tapahtumat seuraavat toisiaan eikä alkua voi erottaa lopusta. ”Maailma on yksi ainoa tapahtuma. Tapahtumilla ei ole alkua tai loppua.” Ihmisen kuolema on osa luonnon kiertokulkua ja jatkuvuutta. Jäätyneet jalanjäljet voivat säilyä kauemmin kuin jäljet jättänyt ihminen.

Kaplinskin runot ovat filosofisuudestaan huolimatta helposti lähestyttäviä. Runoissa on vaikutteita itämaisesta filosofiasta sekä kiinalaisesta runoudesta. Runojen minä etsii valoa, tasapainoa, viattomuutta ja yksinkertaisuutta. Toisaalta runot muistuttavat länsimaista modernismia.

Runojen suomentaja Arto Lappi on tavoittanut Kaplinskin runojen romanttisuuden ja lyyrisyyden. Suomennoksen kieli on pääosin sujuvaa ja vivahteikasta. Täysin vailla huomautettavaa kokoelma ei kuitenkaan ole, vaan joitain pieniä virheitä tekstissä on. Lappi taivuttaa paikkakunnan Helme Helmeessä, vaikka oikea muoto on Helmessä.

Sanasato on pieni tamperelainen kustantamo, joka julkaisee lähinnä kotimaista lyriikkaa ja pienlevikkistä kirjallisuutta. Kustantamon julkaisuissa on myös käännöskirjallisuutta.