Joka kesä odotan sitä hellepäivää, kun voin pakata autoni täyteen lapsiani tai ystäviäni ja suunnata Tartosta Peipsijärven Sipulitielle. Viimeisen viiden vuoden aikana yksi odotetuimpia pysähdyksiämme retkellämme on ollut idyllinen ja boheemi Voronja-galleria pienessä Varnjan kylässä. Galleriaa pitävät pariskunta Raul Oreškin ja Kaili Kask, joilla on monta rautaa tulessa Viron taidekentällä.
Raul Oreškin kertoo, mitä yhteistä on variksilla ja taiteella, mikä saa tarttolaiset avaamaan ovensa tuntemattomille sekä mitä voi nähdä tänä kesänä Voronja-galleriassa.
Mikä on Voronja-gallerian tarina?
Oli aika spontaani päätös hankkia kesäasunto Varnjan kylästä vuonna 2013. Talo oli melko huonossa kunnossa, vain yläkerran kesähuone oli asumiskelpoinen. Lisäksi pihalla oli niin korkea vesakko, että Kailia ei näkynyt sen keskeltä. Vasta talon ostettuamme aloimme miettiä, mitä oikein teemme sillä kaikella.
Sipulitien varrella elävillä asukkailla on tapana avata ovensa ja myydä sipuleita, kalaa, kuka mitäkin. Ymmärsimme, että meidänkin täytyy avata ovemme ja elää kylän kanssa samassa rytmissä. Mutta mehän emme kalasta emmekä kasvata sipuleita. Päätimme siis tehdä sitä, mitä osaamme eli avata gallerian. Galleria sai nimekseen Voronja, joka tarkoittaa venäjäksi paikkaa jossa varikset asuvat, varikselaa. Siksi myös gallerian logossa on varis. Legendan mukaan Peipsijärven rannalla Varnjassa asuivat vain varikset, kun venäläiset vanhauskoiset muuttivat sinne 450 vuotta sitten. Niin sai kyläkin nimensä varisten mukaan.
Miten varnjalaiset ottivat teidät vastaan?
Oikein hyvin. Kun olimme avaamassa ensimmäistä punk-aiheista kesänäyttelymme, kylänraitille alkoi ilmestyä vähitellen punkkareita. Silloin alkoi tuntua siltä, että tämä taitaa olla viimeinen päivämme tässä kylässä ja että iltaan mennessä meidät on häädetty punkkareineen päivineen pois. Mutta kun Villu Tamme astui ulos bussista, kylän mummot huusivat innoissaan, että katsokaa, se on se perestroika-mies! Kävikin niin, että punk lähensi meitä ja kyläläisiä.
Mistä vieraat tulevat Voronjaan?
Ensimmäisenä vuonna taiteilija Kiwan kuratoimaa punk-näyttelyä tuli katsomaan yli tuhat ihmistä. Se oli mielettömästi, sillä edes kaikissa Tarton tai Tallinnan näyttelyissä ei käy aina niin paljon ihmisiä. Se kannusti jatkamaan. Kahden viime kesän aikana vierailijoita on ollut jo yli 4000, josta melkein kolmannes on ulkomaalaisia. Kaukaisimmat vieraat ovat tulleet Australiasta, Japanista ja Kanadasta, ja Voronja-gallerian tapahtumista on uutisoitu useissa Euroopan maissa ja Venäjällä, mahdollisesti kauempanakin.
Millaisia elämyksiä Voronja tarjoaa tänä kesänä?
Voronjan viides kesänäyttely avataan 17. kesäkuuta ja se on auki elokuun loppuun asti. Suomen ja Viron juhlavuosien hengessä suunnitellun näyttelyn kuraattori on Otso Kantokorpi. Näyttelyn nimi Seitsemän sisarta viittaa Virossakin hyvin tunnettuun romaaniin Seitsemän veljestä. Seitsemän naistaiteilijan teoksissa tutkitaan oman paikan löytämistä muuttuvassa yhteiskunnassa – aivan kuten Kivenkin veljeksetkin tekivät. Taiteilijat ovat Kaisu Koivisto, Emma Helle, Tuuli Saarekase, Sanni Seppo, Minnamari Toukola, Milja Viita ja Pauliina Turakka Purhonen.
Otsoon tutustuimme viime kesänä Voronjassa ja olemme hyvin kiitollisia siitä, että hän kirjoitti galleriasta niin myönteisesti blogissaan ja ryhtyi tämän kesän näyttelymme kuraattoriksi. Ilmeisesti Otson kirjoitusten ansiosta galleriassa kävi ennätysmäärä suomalaisia viime kesänä.
Lisäksi avaamme näyttelyn Voronjan saunassa. Viime vuonna kokeilimme konseptia Ly Lestbergin valokuvanäyttelyllä, joka kesti hyvin löylyä. Näyttelyä kävi katsomassa yli 2000 vierasta. Tänä kesänä avaamme saunassa Peeter Lauritsin valokuvanäyttelyn, jossa kohtaavat Peipsin saunat ja Siamin hindutemppelit.
Voronjan sauna
Voronjan toisen kesäkauden päätyttyä keksitte uuden tavan tehdä näyttelyitä Tartossa – taidenäyttelyt yksityiskodeissa. Kuinka helppoa oli taivutella tarttolaiset avaamaan kotinsa ovet vieraalle taiteelle ja yleisölle?
Keskustelimme usein vieraiden kanssa galleria-kesäasunnossamme siitä, millainen tunne on avata oma koti yleisölle. Monet sanoivat, että voisivat ryhtyä samaan. Sitten jotkut jo kysyivät, että voisimmeko avata näyttelyn heidän kodissaan. Aloitimme kokeeksi kolmella kodilla ja taiteilijalla. Yleisön innostus oli valtava, ja jokaiset avajaiset toivat lisää kiinnostuneita, jotka tarjosivat kotiaan näyttelytilaksi. Tähän mennessä olemme järjestäneet jo 18 näyttelyä yksityiskodeissa.
Yllätykseksemme yleensä niin introvertit virolaiset ovat valmiita avaamaan kotinsa sadoille tuntemattomille vierailijoille aikana, jona maailmassa rakennetaan sekä fyysisiä että henkisiä muureja. Sellainen lämmittää kovasti mieltä. Myös taiteilijat tykkäävät pitää näyttelyitään kodeissa, joissa taideteokset saavat usein aivan uusia merkityksiä. Kotoisen intiimi ja välitön näyttelykokemus herkistää myös paremmin taiteelle.
Miten uusi näyttelysarja Lätted (Lähteet) poikkeaa aikaisemmista näyttelyistä yksityiskodeissa?
Meitä alettiin kutsua Tartosta muuallekin Viroon tekemään näyttelyitä yksityiskoteihin. Käsitimme, että emme pysty siihen näin pienellä kokoonpanolla – meitähän on vain kaksi. Samoihin aikoihin tuli mahdolliseksi hakea tukea Viro 100 -rahaston taideohjelmasta. Suunnittelimme koko Viron kattavan projektin, jossa järjestetään tunnettujen virolaisten taiteilijoiden näyttelyitä heidän synnyinkodeissaan. Nyt sitten matkustamme pitkin ja poikin Viroa ja avaamme 15 kuukauden aikana yhtä monta näyttelyä yhtä monessa maakunnassa – jotkut ovat niin pieniä paikkakuntia, etteivät edes virolaiset ole kuulleet niistä!
Raul Oreškin ja Kaili Kask
Kuva: Ruudu Rahumaru
Silmän ruuan lisäksi tarjoatte myös kulinaarisia herkkuja kauniissa kodissanne Lev Tolstoi -kadulla Tartosta. Paikka tunnetaan myös nimellä Lev ja Leevike eli Leo ja Punatulkku…
Lev ja Leevike -kotikahvilan avasimme Voronjan ensimmäisen kesän jälkeen. Olen aina rakastanut ruuanlaittoa, ja Kaili vieraiden kestitystä. Kotikahvilassa yhdistyvät molemmat. Se oli myös harrastus, joka antoi toimeentulon. Kotikahvila oli auki kolme sesonkia. Nykyisin sitä voi varata sopimuksen mukaan vaikka jotakin erityistä juhlaa varten. Meillä on nykyisin monta suurta aikaa vievää projektia, ja minulla työni Tartu Uus Teater -teatterin johtajana. On silti mahdollista, että säännöllinen kahvilatoiminta jatkuu vielä joskus.
Mutta suklaa-marjahilloja ja raparperiviiniä saa ostaa myös Voronjasta, niillä tuemme gallerian toimintaa. Voronjassa on myös pieni kesäkahvila, jossa tarjoamme Voroninin sipulipiirakkaa ja Voronjan kakkuja. Jos joku ei vielä tiedä, niin galleriassa olemme madam Voronja ja mösjöö Voronin [Raul hymyilee pilke silmä kulmassa].
Millainen työnjako teillä on?
Se on melko luova työnjako, jopa keittiössä. Yleensä minä vastaan ruuanlaitosta, mutta Kaili on kakkumestari. Hänellä on ohjat käsissä myös sisustusasioissa. Minä vastaan enemmän tiedotustyöstä, mutta puutarhatöitä teemme molemmat. Yhdessä pystytämme myös näyttelyt. Meillä on myös kaksi ihanaa tytärtä, jotka auttavat kiireisimpinä aikoina.
Kaiken keskellä olet ryhtynyt myös kirjailijaksi!
Kyllä, ensimmäinen kirjani Kui ma vananen… (Kun vanhenen…) ilmestyi juuri. Se koostuu kolmen vuoden aikana kirjoittamistani blogeista ja kertoo siitä, miten vanhenen neljälläkymmenellä eri tavalla. Kirjan kuvituksen on tehnyt tarttolainen taiteilija Marge Nelk. Kesällä Voronjassa voi katsoa näyttelyä kirjan kuvituksesta ja ostaa myös kirjan mukaansa.