Harvoin olen lukenut julkaisua, joka herättäisi minussa yhtä ristiriitaisia tunteita kuin tämä pieni kirja. Otetaan ensin ne huonot ja sitten lopussa hyvät asiat.

Kirjan takakannen esittelyteksteissä käytetään selvästikin synonyymeinä kolmea eri sanaa: Viro, Eesti ja Eestinmaa. Täysin samalla tavalla ja minulle täysin käsittämättömästä syystä samassa lyhyessä tekstissä esiintyvät termit aave, haamu ja kummitus. Ja selvästikin kaikki merkitsevät yhtä ja samaa asiaa. En suoraan sanoen ymmärrä syytä teoksen kummalliseen nimeen tai kummankaan sanakolmikon kaikkien kolmen sanan käyttöön.

Sekä Ville Hytönen että Tuulia Matilainen ovat Viron hyvin tuntevia suomalaisia. Molemmat ovat kirjailijoita ja selvästikin hyviä tarinankertojia. He ovat keränneet kirjallisuudesta, opaskirjoista ja paikallisoppailta tietoa ja tarinoita erikoisista ja paranormaaleista ilmiöistä. Pienen vain hieman yli 100-sivuisen kirjasen erinomaisuus piileekin siinä, että osittain ehkä lukijalle tututkin tarinat erikoisista ilmiöistä ja hahmoista kerrotaan niin hyvin ja kiehtovasti. Kirjan juju onkin tuo tarinankertojan ote. Samalla tulee jaetuksi myös aimo annos faktatietoa.

Pyhä ihmeöljy joka parantaa jopa syövän, vuosihoroskoopit, jota tammikuun alussa ovat kuukauden tärkeimpiä uutisia ja joiden laatijat ovat paikallisia superjulkkiksia, parantajien ja noitien kilpailut televisiossa parhaaseen katseluaikaan… – Virossa ja virolaisilla on paljon uskomuksia, jotka saavat meidät suomalaiset hymähtelemään tai pyörittämään epäuskoisina päätä. Haapsalun valkea daami tai Lyhyen jalan porttitornin kummittelevat munkit ovat kuitenkin tarinoita, joita itsekin käytän matkaoppaissani ja kaupunkikierroksissani. Pieni paikallinen eksotiikka, hyvät tarinat ja selittämättömät ilmiöt kuuluvat nekin olennaisena osana matkailuun, joten Hytönen&Matilaine&Kari-kolmikon kätevästi matkassa kulkeva kirja on varmasti hyvin tarpeellinen ja kertoo paitsi vanhasta paikallisperinteestä, niin jotain olennaista myös nykyvirolaisista.