Ervin Õunapuu tuntuu varanneen itselleen “gotiikan” ikään kuin tavaramerkiksi. Sen verran mies onkin käsitteen sisältöön Virossa vaikuttanut, että yleistävään käännökseen “kauhutarina” jää ilman muuta kaipaamaan rajaavaa täsmennystä. Viihteellistävää kauhua?
Viron nykykirjallisuuden yksi keskeinen piirre on ylevän murskaaminen tyylien sekamelskalla ja tekstikokeiluilla. Kun Kaur Kender tekee tämän machosti ja Kerttu Rakke naishömpästi, niin Õunapuu sotkee näennäisesti yleviin aiheisiin kaikenkarvaisia kliseitä ja sarjakuvamaisia tuokioita. Tuloksena on parhaimmillaan sekamelskaa, joka panee lukijan ihmettelemään, että mitä pirua tämä oikein on – ja samalla on vähän pakko kunnioittaa lopputulosta, niin omituinen tunnelma tekstiin syntyy. Groteskia vaikutelmaa lisää se, että teksteillä on usein jokin suhde uskontoon.
Hyvä esimerkki ylevän rikkomisesta on kirjan avaustarina Määritud hinged (Ryvettyneet sielut). Viron presidentin kuvan murskajaisina se tulee lähelle Olavi Ruitlasen räävitöntä irrotelmaa Presidentti, joka on suomennettu valikoimaan Tallinnasta pois (Absurdia 2003). Määritud hinged suorastaan räjäyttää Konstantin Pätsista kaiken ylevän pois.
Eesti gootika II on yltänyt Eesti kultuurkapitalin ns. ison kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi, eli kirja tavoittelee Viron Finlandiaa. Se on upea saavutus, joka tukee ajatusta, että Õunapuun gotiikkaa voisi ilmestyä suomeksikin kelvollisesti käännettynä.
Hannu Oittinen
Tuglas-seuran jäsenlehti 2/2005