Aarne Ruben debytoi muutamia vuosia sitten romaanilla Volta annab kaeblikku vilet, jonka päähenkilö suuntasi vallankumouksen aatteista innostuneena kulkunsa Virosta Keski-Eurooppaan 1900-luvun alussa. Historiallisesta romaanista on kyse myös Rubenin tuoreimmassa teoksessa, mutta ajankohta on siirtynyt pitkän harppauksen taaksepäin. Liivinmaalaisen kartanonherran poika Adolf von Wanevar lähtee 1400-luvun alussa Pala-Karksista Prahaan oikeustieteitä opiskelemaan ja sattuu osana opintojaan seuraamaan muun muassa Jan Husin inkvisitiota Konstanzin kirkolliskokouksessa.

Monet muutkin maailmanhistorioissa lukemattomat kerrat kuvatut tapahtumat sattuvat von Wanevarin reiteille, kun elämä – siis työ, uskonto ja naiset – vievät häntä Prahasta Lyypekin kautta Pariisiin. Varttuneeseen ikään ehtineen intellektuellin muistelmiksi puetussa tarinassa ihmetyttää paikka paikoin se, kuinka täsmällisesti hän on tajunnut olevansa todistamassa historiaa juuri sen tapahtuessa, ja kuinka selvästi hän on ymmärtänyt elävänsä kahden aikakauden murroskohdassa ja olevansa uuden ajan ihminen.

Kieleltään Elajas trepi eelastmel on kauniilla tavalla vanhahtavan korkealentoista – toisinaan puuduttavaan raskassoutuisuuteen saakka. Paroni von Wanevar kääntyy usein lukijan puoleen suoralla puhuttelulla. Omimmalla alallaan, mutta hieman etäisenä, hän vaikuttaa olevan kirkollisten ja filosofisten kysymysten parissa; lähemmäksi lukijaa vanha herra laskeutuu muistellessaan elämänsä naisia, varsinkin rikkaan kauppiaan tytärtä, vaimoaan Kuningundea.

Aarne Rubenin romaani on ennen muuta kiehtova katsaus keskiaikaisen elämänmenon ja -katsomusten yhtäläisyyksiin ja eroihin nykymaailmaan verrattuna, mutta samalla puolitietokirjallinen sivallus aikansa oppi- ja aatehistoriaan yhden yksilön silmin.