Mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu viimeiselle rajalle, tilanteeseen, josta ei ole enää pääsyä ulos? Kun ihminen on väkisin koskettu niin loppuun, ettei hellyyden ja läheisyydenkaipuu enää herää? Kun luottamus on rikottu niin perinpohjaisesti, ettei sen elvyttäminen enää ole mahdollista?

Yksi tämän syksyn kiinnostavimmista virolaisen kaunokirjallisuuden suomennoksista on Eeva Parkin romaani Viimeisellä rajalla (vir. Lõks lõpmatuses). Sanna Immasen suomentama kirja ilmestyi Virossa jo vuonna 2003, ja seuraavana vuonna se sai Eduard Vilde -palkinnon. Suomessa Eeva Park tunnetaan parhaiten runoilijana, 8+8 runokokoelmien kokoajana ja loistavana esiintyjänä. Viimeisellä rajalla on Eeva Parkin ensimmäinen suomennettu romaani, muttei ehkä viimeinen, sillä vuonna 2016 ilmestyneen Lemmikloomade paradiis -romaanin katsottiin kuuluvan vuoden parhaimmistoon.

Ihmiskauppa on aihe, joka ei ole kuudessatoista vuodessa vanhentunut. Vaikka olemme viimeisen vuosikymmenen aikana lukeneet vastaavia tarinoita ja nähneet niitä elokuvissa, ei Viimeisellä rajalla tunnu millään tavalla jo kuullulta tai nähdyltä. Romaanin pääosassa ei ole minäkertoja Tiiun elämän karmeat tapahtumat eikä urhea pako, vaan se, miten hän Viroon palattuaan kulkee kohti päämääräänsä ja mitä hän matkallaan kohtaa, kokee ja näkee. Romaani on tiivis, ja se on rakennettu jännittäväksi. Viimeisellä rajalla on trillerin muotoon pakattu sosiaalikriittinen teos, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi. Raskaasta aiheistaan huolimatta se ei ole sentimentaalinen, skandaalinhakuinen eikä alleviivaava.

Eeva Parkin mukaan uutiset, tuo jokapäiväinen myrkkyannoksemme, tekevät meistä helposti tunteettomia ja turtia. ”Tavoitteeni oli tuoda kivun ja nöyryytyksen todellinen olemus lukijan aistittavaksi epätavalliseen tilanteeseen joutuneen täysin tavallisen ihmisen kautta.” Kipua ja nöyryytystä kirjasta todella löytyy, mutta myös ylpeyttä ja määrätietoisuutta. Pelottavan samastuttavaksi sen tekee juuri Tiiun tavalliset lähtökohdat. Jokainen meistä on potentiaalisesti kauppatavaraa.

Viimeiselle rajalle Tiiun ovat vieneet sattuma ja väärin valitut ihmissuhteet. On kylmäävää huomata, miten Tiiun elämän tuhonnut henkilö jatkaa omaansa, ja miten he lopulta vievät kaiken tapahtuneen mukanaan rajan toiselle puolelle. Vaikka alusta ja romaanin nimestä asti on selvää, että tarina etenee varmoin sykäyksin kohti kaiken tuskan päättävää loppuaan, käsittelee romaani Parkin mukaan alistumattomuutta, ei niinkään toivottomuutta. Konkreettisen yllykkeen romaanin kirjoittamiseen Eeva Park sai eräänä sunnuntaiaamuna radiosta kuulemastaan yhdestä ainoasta lauseesta. ”Inspiraation antaa elämä”, hän sanoo.

Kirjan vironkielinen nimi Lõks lõpmatuses on paitsi erittäin kaunis, myös hyvin merkityksellinen. Romaanin nimi on johdettu universumissa sijaitsevista mustista aukoista, tapahtumahorisontista, jonka ylittämisen jälkeen ei ole paluuta. Kirja on ilmestynyt ruotsiksi, norjaksi ja saksaksi, ja se on saanut eri kielillä hieman erilaisia nimiä. Suomentaja Sanna Immanen kertoo romaanin suomenkielisen nimen Viimeisellä rajalla viittaavan myös siihen, että Tiiu on elämässään ikään kuin mustan aukon rajalla. ”Ehkä suomenkielinen nimi antaa lukijalle myös mahdollisuuden miettiä, millaisia vaihtoehtoja Tiiulla on, vironkielisestä nimestä selviää, että raja on jo ylitetty eikä paluuta ole”, Immanen pohtii ja lisää, että käännöskirjojen nimet joutuvat usein kustannusmarkkinoiden uhreiksi, sillä kirjalla pitää olla nimi paljon ennen kuin suomentaja on käynyt läpi syvällisen käännösprosessin.

Eeva Parkin teoksia on kuvattu keskenään kovin erilaisiksi. Park kertoo kirjoittavansa kyllä eri aiheista, mutta kaikki hänen teoksensa yhdistävä piirre on ihmisyyden erilaisten vaikeusasteiden kuvaaminen. Teosten päähenkilöt ovat usein voimakkaita naisia haastavissa tilanteissa. Kriitikko Johanna Ross on kutsunut Parkin tuotantoa sosiaaliseksi ja aistilliseksi. ”On totta, että seuraan kaikkea maailmassa tapahtuvaa, ja kaikessa kirjoittamassani heijastuu se, mitä näen, ajattelen ja tunnen”, Park myöntää. Hän toteaa myös olevansa kirjoittaessaan itselleen säälimätön yleisö ja kriitikko. Kiitoksen saavat myös kääntäjät, jotka ovat vuosien varrella antaneet tärkeää palautetta.

Park aloitti kirjallisen uransa runoilijana, pitkän uransa aikana hän on julkaissut novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Viimeisin teos Kuninglikud kaelkirjakud kertoo hänen kirjailijavanhemmistaan Minni Nurmesta ja Aadu Hintistä sekä runoilija Debora Vaarandista ja muistakin kirjailijoista. Omista vanhemmista kirjoittaminen oli Parkin mukaan erittäin vaikea tehtävä. Hän kuitenkin onnistui siinä ilmeisen hyvin, sillä kirja sai maaliskuussa Viron kulttuurirahaston palkinnon.

Äidiltään Eeva Park sai perinnöksi myös suomen kielen taidon. Runoilija ja kääntäjä Minni Nurmen kotona oli työn ja suomalaisten tuttavien ansiosta runsaasti suomalaista kirjallisuutta, jota tuleva kirjailija alkoi lukea. ”Tarkimmin suhdettani suomen kieleen kuvaa kuitenkin se, että se maistuu suussani hyvältä”, Eeva Park sanoo.