Viime vuonna juhlittiin Virossa ja vähän muuallakin mestarikirjailija Jaan Krossin syntymän 100-vuotisjuhlia. Juhlavuonna ilmestyi laskujeni mukaan kuusi vironkielistä ja kaksi suomenkielistä Krossin teosta. Tuntuu, että tämäkin teos oli suunnitelmissa julkaista jo juhlavuonna, mutta teokseen merkitystä julkaisuvuodesta huolimatta kirja tuli kirjakauppoihin vasta tammikuussa 2021. Mutta parempi nyt kuin milloinkaan!

Jaan Krossin ja Ellen Niitin yhteisistä lapsista vanhin eli Maarja Undusk on kirjan kokoaja. Hän on etsinyt Jaan Krossin muistelmateoksista Jaanin eri koti- tai asuinpaikkoihin liittyviä kuvauksia tai tekstikatkelmia, lisännyt tarpeen mukaan muuta asiaan liittyvää tietoa tai kommentteja.

Asuinpaikkojen ohella on mukana myös muutama muukin hyvin mielenkiintoinen kohde. Ensinnäkin Patarein vankila, joka kuului jo Jaanin lapsuuden lähiympäristöön ja jonne hänet tuomitsivat molemmat miehittäjät eli ensin saksalaiset ja sitten venäläiset. Toinen mielenkiintoinen ”muu”-kohde on Jaanin koulu eli Jakob Westholmin humanitaarilyseo Kevade- eli entisellä Kordese-kadulla, koulun nimen Jaan muutti Wikmanin poikalyseoksi Wikmanin pojat -romaanissaan. Ja sitten isä Jaan Kross (seniorin) työpaikka eli Ilmarisen tehtaat Kalamajassa, neljäs Baltian eli Tallinnan päärautatieasema, joka liittyy sekä lapsuuden maisemiin, että esimerkiksi paluuseen Viroon yhdessä uuden vaimon kanssa vankileiri- ja karkoitusrangaistuksen jälkeen juhannuksena 1954. Kirjan ihan viimeisenä kohteena on tuleva Jaan Krossin muistomerkki Vanhassakaupungissa. Jaak Soansin suunnittelema patsas tulee seisomaan Kullassepa- ja Niguliste-kadun kulmassa niin, että patsas-Jaan katsoo kohti entistä kotiaan Harju 1:n kirjailijatalossa.

Alkusanat kirjaan on kirjoittanut kirjallisuudentutkija Toomas Haug. Muista teksteistä vastaa Maarja Undusk. Kaksikielisen teoksen englanninnokset on tehnyt Tiia Falk. Kauniin kirjan lopputulokseen ovat varmasti keskeisesti vaikuttaneet myös toimittaja Anu Saluäär-Kall ja taittaja Mae Kivilo. Mitoiltaan melko suurikokoisen teoksen mustavalkoiset valokuvat (mukaan mahtuu vain kolme värikuvaa) on etsitty eri arkistoista ja Kross-suvun omista kokoelmista.

Myönnän suoraan, että teos on itselleni hyvä apuväline, kun hion vielä heinäkuun lopun Jaan Kross 100+1 -matkan ohjelmaa. Mutta varmasti tyylikkäästä kirjasta on iloa minun lisäkseni myös kaikille muillekin Jaan Kross -faneille.