Vuonna 1989 päädyin osana neljän hengen opiskelijaporukkaa vaihto-oppilaaksi Tallinnaan. Siellä keksimme erään keskeisen intellektuaalisen toiminnan apuvälineeksi ”järjenhoitajan”. Luultavasti vain vuorostamme, sillä saman oivalluksen lienee ennen meitä tehnyt moni viroa opiskellut suomalaispolvi.
Viron järjehoidja on kirjanmerkki. Yhdyssanan alkuosa järg viittaa tässä yhteydessä ehkä ’vuoroon’, ehkä ’jatkoon’, kun taas loppuosan hoidjan voisi vapaan kömpelösti suomentaa ’säilyttäjäksi’. Viron kirjanmerkki muodostuu näin varsin toisenlaisista aineksista kuin omamme. Ajatuksellisesti ehkä niin, että järjehoidja tallettaa sen aseman, johon asti toistaiseksi on edetty.
Olisiko niin, että myös virolaisessa mielenmaisemassa järki alkaa olla hukassa, kun on menty liian pitkälle? Tai jo sitä ennen: kirjoittihan Paavo Haavikkokin Yksityisissä asioissa: ”Minä panin aina merkin sille kohdalle mihin olin päässyt, mutta kun sitten otin saman kirjan käsille, en enää muistanut mitä siinä oli ollut, olisi pitänyt alkaa alusta – –.”
Useissa kielissä ”järjenhoitaja” muodostetaan suomen tapaan yksinkertaisesti yhdistämällä sanat kirja ja merkki: book mark, Buchzeichen, grāmatzīme, könyvjelző. Napakampi ilmaus saadaan, kun sisältöön jätetään vain ’merkkiä’ tai ’merkitsintä’ tarkoittava osa. Näin vaikka espanjassa: ’merkin’ yleisnimityksiin marca ja señal perustuvat sanat viittaavat myös kirjanmerkkiin: señal, marcador.
Saksassa Buchzeichenin rinnalla kirjan väliin voi sujauttaa Lesezeichenin. Kirjanmerkin ohessa Suomessakin on tunnettu harvinainen, jo lähes väistynyt ilmaus lukumerkki. Ja yllätys yllätys: myös virossa järjehoidjan vähemmän viljelty synonyymi on lugemismärk, todistaa Viron kielen selittävä sanakirja. Saksan vaikutustako? Ehkäpä hyvinkin.
Entä miksei virossa sitten ole tähän tarkoitukseen ilmausta kirja+merkki? Koska se on varattu. Sana raamatumärk on olemassa, mutta kirjanmerkin sijaan se tarkoittaa kirjanomistajamerkkiä, siis exlibristä – joka muuten on vierassanaviroksi eksliibris ja omaviroksi myös raamatuviit. Oletteko muuten koskaan törmänneet jälkimmäiseen? Minä en ollut.
Suomen kielessä haalistunut lukumerkki esiintyy vielä museaalisessa Nykysuomen sanakirjassa kadotakseen sitten iäksi. Itse kirjanmerkki on kestänyt aikaa paremmin, sen selitys taas ei. Muinaisuuden leksikografiasta jopa Kielitoimiston sanakirjan nettiversioon on päätynyt muotoilu kirjanmerkistä ”pahvisuikaleena tms., joka kirjan lehtien väliin pantuna auttaa löytämään määräkohdan”. Ei se sellainen lipare ole ollut enää puoleen vuosisataan, vaan painettu, värikäs reklaami ja huomionkiinnitin. Sen historia liittyy mitä ilmeisimmin painotuotteiden väliin jo tsaarinaikana sujautettuihin kustantamojen kirjamainoksiin, tilauskortteihin ja sen sellaisiin.