Meillä kaikilla on muistissamme jokin erityinen matka Tallinnaan: juhlavia hetkiä, hauskaa seuraa tai yllätyksellisiä käänteitä. Kun Tallinnan fennougristikongressi kesällä 1970 päättyi, laivaan nousseet suomalaiset tutkijat ja muu kokousväki jäivät Vanemuisen partaalle katsomaan miehistön huomion vaatinutta operaatiota. Ylhäältä kääntyi näkyville nosturin puomi, ja vaijerin varassa laskeutui laiturille tyhjä kuormalava. Pian se sai lastia: taivasta kohti alkoi majesteettisen hitaasti kohota keinutuoli. Katsojien joukkoon levisi tieto, että tässä rahdattiin Suomea kohti keinutuolia, jonka virolaiset olivat lahjoittaneet Kustaa Vilkunalle. Akateemikko ei sentään istunut kiikussaan maan ja taivaan välillä.

Mutta kaikkien aikojen risteily on tehty jo paljon aikaisemmin, kesällä 1919. Viro siis kävi silloin edelleen vapaussotaansa. Se ei estänyt suomalaisia sankarimatkailijoita lähtemästä. Eikä aivan pieni retkue ollutkaan liikkeellä – matkaan lähti 1 500 kansakoulunopettajaa.

Suuret valtakunnalliset opettajainkokoukset kuuluivat entisajan elämänmenoon siinä kuin laulujuhlat ja maatalousnäyttelyt. Kesäkuussa 1919 pidettiin Helsingissä kokous, jonne saapui parisentuhatta osanottajaa. Itsenäisen Suomen toisena kesänä oli varmasti tunnelma korkealla, vielä kun heimokansakin oli vapautumassa.

Niinpä kokouksen päätökseksi keksittiin lähteä Tallinnaan. Tästä varhaisesta päiväristeilystä on Tuglas-seuran arkistossa kiintoisa dokumentti: Kerttu Mustonen-Hukki on kirjoittanut luonnoksen artikkeliksi, ja se on tallella hänen papereissaan. Teksti on vuodelta 1984, eli vuosina 1899–1992 elänyt tunnettu virolaisen kirjallisuuden kääntäjä ja Suomen sillan rakentaja muisteli silloin 65 vuoden takaisia aikoja.

Matkantekoon tarvittiin tietysti kulkuneuvo, ja opettajat saivat tietää höyrylaivasta, johon mahtuisi parisataa henkeä. Mutta miten kävikään: ”Kokouksen järjestäjät yllättyivät – matkalle pyrkijöitä ilmoittautui liki 2000! Monien neuvottelujen jälkeen viranomaisten kanssa saatiin lupa jäänmurtaja Wäinämöisen – jonka koneistosta osa oli jo purettu kesäteloille – käyttöön matkalla. Matkustuslupien, yhteispassin ja monien muiden muodollisuuksien täyttäminen oli aikaa ja voimia kysyvää, mutta järjestyihän sekin puoli. Kesäkuun 14 pnä 1919 varhain aamulla nousi sitten Wäinämöisen kannelle n. 1 500 opettajaa, suurin osa ensimmäistä kertaa elämässään lähdössä merimatkalle.”

”Laivalla jonotettiin sitten eri ryhmissä Viron täkäläisen konsulin kullekin osanottajalle kirjoittamaa pientä lappusta, jossa oli osanottajan nimi ja numero sekä teksti ”Sõiduluba lõbusõiduks Wäinämöisel Tallinna” (Matkustuslupa huvimatkalle Tallinnaan).” Koska oli kiire eikä näitä tilapäisviisumeja ehditty laatia satamassa, muodollisuudet ratkaistiin kätevästi: konsuli tuli mukaan laivalle, kannelle asetettiin pulpetti ja sen ääressä hän kirjoitti lupalappuja matkan jo alettua.

”Jäänmurtajalla ei luonnollisestikaan ollut nykyaikaista ravintolaa ja tarjoilua, mutta Elanto toimi muonittajana, möi kahvia, voileipiä ynnä muuta.”

”Heti Tallinnan satamaan saavuttaessa koettiin yllätys: satamassa oli torvisoittokunta ja satoja ihmisiä vastaanottamassa suomalaisia vieraita. Osanottajat jaettiin kymmeniin ryhmiin, jotka sitten oppaitten johdolla lähtivät tutustumaan vanhaan Tallinnaan. Nähtiin Toompea, Paksu Margareta, tuomiokirkko, Olevisten kirkko ja jokin ryhmä ehti käydä Kadriorun puistossa asti. Ja oli niitäkin, jotka kertoivat kavunneensa Pitkän Hermannin torniin, josta avautuu valtava näköala yli koko kaupungin.”

Muistelija toteaa, että kielivaikeuksiakaan ei tuntunut olevan. Aivan ihmeellisesti tuntuivat suomalaiset ja virolaiset ymmärtävän toistensa puhetta. Tiedonkulussa oli kuitenkin katkos: ”Isäntäväellä oli ollut erheellinen tieto, että suomalaiset viipyisivät Tallinnassa vielä seuraavankin päivän, ja niin oli Estoniassa pidettäväksi suunniteltu iltajuhla siirrettävä alkamaan aikaisemmin. Kuultiin hyvää musiikkia, Viron kouluhallituksen edustaja, Tallinnan pormestari ja monet muut puhuivat ja professori Lauri Kettunen toimi erinomaisena tulkkina. Virolaisten emäntiemme vieraanvaraisuus ja huolenpito olivat vertaansa vailla. Iltamyöhällä palattiin sitten Wäinämöiselle satojen uusien ystävien saattelemina.”

Kotimatka sujui sitten oikein hyvin, Kerttu Mustonen-Hukki kertoo; ainakin hänestä tuntui että kaikki olivat erittäin tyytyväisiä matkaan.

Millaisia olivat tuon ajan suomalaisten huvitukset paluulaivalla? ”Eri suunnilla laivan kannella pyörittiin piirileikkiä tai kokoonnuttiin kuoroksi laulamaan tuttuja lauluja.”

Virolaisten vastavierailu tapahtui jo samana vuonna. Muistelija jatkaa: ”Syksyllä elokuun viimeisenä sunnuntaina virolaiset opettajat puolestaan tulivat Helsinkiin vierailulle. Mukana oli n. 750 opettajaa, jotka saapuivat kahdella laivalla.” Mitenkähän paljon Virossa oli tuohon aikaan opettajia? Tulijoiden määrä tuntuu hurjalta – olivatko miltei kaikki maan opettajat lähteneet matkaan!

”Satamassa olivat vastassa suomalaisten viralliset edustajat ja joukko kesäkuun matkalla mukana olleita. Partiolaiset saattelivat vieraat majoituspaikkoihin, josta he saapuivat Kansallisteatterissa järjestettyyn vastaanottojuhlaan, jossa ministeri Soininen esitti ensin Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston tervehdyksen ja piti sitten lämpimän, heimohenkisen puheen. Nykyisen Kansalliskuoron edeltäjä, silloinen Kansallismielisen Nuorison kuoro, juhlisti tilaisuutta esityksillään.”

Osattiinpa siis meilläkin valmistautua, ja tässä ei vielä ollut kaikki. ”Alkajaisjuhlan jälkeen lähdettiin oppaitten johdolla tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Vieraille oli valmistettu pieni vironkielinen lehtinen, jossa oli lyhyesti kuvattu Helsingin historia ja lueteltu tärkeimmät nähtävyydet.”

Illan tullen palattiin taas Kansallisteatteriin, ja siellä esitettiin Teuvo Pakkalan Tukkijoella. Tällä kertaa vieraat jäivät yöksikin.

”Seuraavana päivänä jatkettiin heti aamusta kaupunkikierroksia – jalan tietysti – ja kiertokäyntien päätteeksi kävivät virolaiset opettajat kunnianosoituksella Viron vapaussodassa kaatuneitten Pohjan Poikien haudalla Vanhassa kirkkopuistossa.”

Näillä kahdella vierailulla solmittiin ystävyyssuhteita, joita Kerttu Mustonen-Hukki luonnehtii vuosikymmeniä kestäneiksi. Saatiin myös aikaan aivan virallisetkin puitteet kanssakäymiselle. Neuvottelujen ”tuloksena pidettiinkin Helsingissä kesäkuun 18.–22. pnä 1921 ensimmäinen yhteissuomalainen koulukokous, jossa jo unkarilaisetkin olivat mukana.”