Ega Mart pole maalta tulnud –
Mart on tulnud taeva'asta,
hõbedasta õrta mööda,
kullasta kõrendaid mööda,
vaskista valetaid mööda,
tinast tehtud teeda mööda.
Virolaisessa (sosiaalisessa) mediassa on 1990-luvulta lähtien käyty joka syksy kiivaita keskusteluja siitä, kuinka virolaisen kansanperinteen martit ja katrit jäävät halloweenin jyräämiksi – olkoonkin, että myös jälkimmäisen perimmäinen sanoma on virolaisille varsin tuttu oman henkien päivämme ja henkien aikamme kautta. Kyse on alkujaan noin 2 500 vuotta vanhasta kelttiläisestä juhlasta, jota vietettiin kesän päättyessä kuolleiden jumalan Samhainin kunniaksi ja joka on monien muiden kalenteripyhien tavoin muuttanut ajan kuluessa ja uusille alueille levitessään muotoaan niin, että nykyään se tunnetaan viihteellisenä lastenjuhlana. Joka tapauksessa lapset tuntuvat mieluummin juhlivan halloweenia kuin kiertelevän naamioituneina martin- ja katrinsantteina ovelta ovelle entisaikaiseen tapaan. Parina viime vuonna Viron folkloreneuvosto ja kansankulttuurikeskus sekä Viljandin kansanmusiikkikeskus ovatkin järjestäneet martin- ja katrinsanttikoulutuksia perinteisestä ilveilystä ja ilonpidosta kiinnostuneille, ja vuonna 2019 makeistehdas Kalev toi myyntiin kiertelevien marttien ja katrien palkitsemiseen tarkoitetun karkkipussin. Näyttää siltä, että vuosisataisten perinteiden hengissä pitämiseksi on nykypäivänä nähtävä vaivaa. Kun varttuvat sukupolvet pääsevät kärryille isovanhempien aikaisten tapojen taustasta ja merkityksestä, he voivat myös kiinnostua niistä uudella tavalla.
Eurooppalaisilla kansoilla martinpäivä (viroksi mardipäev, Etelä-Virossa märtepäiv), 10. marraskuuta, on merkinnyt syksyn päättymisen ja talven alkamisen merkkipaalua. Silloin juhlistettiin syystöiden päättymistä, vietettiin paimenten juhlaa, kaadettiin viiniä tynnyreihin. Virolaisille martinpäivä oli vuodenkierrossa myös henkien ajan päättymispäivä. Protestanttisissa maissa martinpäivää on tavattu viettää Martti Lutherin syntymäpäivänä. Toursin piispan Martinin kuolinpäivä puolestaan oli 11. marraskuuta. Tästä juontuukin pieni epäselvyys siitä, onko ”oikea” martinpäivän aatto, jolloin marttien kuuluu lähteä kierrokselleen, 9. vai 10. marraskuuta.
Martinpäivän säästä ennustettiin tulevan talven, kevään ja hieman kesänkin ilmoja. Omasta lapsuudestani muistan sanonnan, että jos martti maan peittää, niin katri kusee – toisin sanoen, jos martinpäivänä tai sen tienoilla sataa lunta, niin katrinpäivänä on suojasää. Toisinaan sanonta piti paikkansakin. Sanottiin myös, että jos lumi on martinpäivänä maassa, pääsiäisenä se on katolla. Menneiden sukupolvien mukaan martinpäivän lumipeite siis ennusti pitkää talvea.
Martinpäivän aattona aikuiset, nuoret tai lapset (varhaisemmassa kansanperinteessä tavallisesti aikuiset tai nuoret miehet) kiertelivät eläinhahmoiksi tai myöhemmin hullunkurisiksi martinperheen ilveilijöiksi sonnustautuneina talosta taloon ja pyysivät laulaen isäntäväkeä päästämään sisään. Jos joku jätti martit oven taakse, hän sai kuulla lauluissa kunniansa.
Martit lauloivat oven takana:
Laske sisse märdisandid,
mardi varbad valutavad…
Ja jos meidät päästettiin sisään, tanssimme ja soitimme. Meillä siihen ei kuulunut kerjäämistä. Tanssimme aikamme, sitten jatkoimme taas matkaamme. Kävimme kaikki talot lävitse. Kerran sattui niin, että perheen emäntä teki juuri leipää ja antoi meillekin. Niin kävi yhden ainoan kerran. Muuten martinperheen isä ja äiti vain kiittivät siitä, että lapset oli päästetty sisään lämpimään. Martinpäivänä kierrettiin yksinkertaisemmissa asusteissa, mutta katrinpäiväksi laittauduttiin enemmän, valkoisiin kankaisiin ja paperisiin koristeisiin. Toisinaan meni pitkä aika ennen kuin päästettiin sisään. Joissain paikoissa perheenväki oli jo ehtinyt mennä nukkumaan.
Kylää kiertäneeseen martinperheeseen kuuluivat perinteisesti paitsi isä, äiti ja lapset, myös monenlaisia ammattimiehiä ja eläimiä, usein myös soittaja ja muita eriskummallisia hahmoja. Martit tarkastivat, onko talon syystyöt varmasti tehty, osaavatko lapset lukea ja tekeekö naisväki käsitöitä. Martinlauluissa toivotettiin perheelle viljaonnea ja martit viskoivat tuvan lattialle jyviä, herneitä ja ryynejä, uudemmalla ajalla myös riisiä; samalla he virpoivat mukanaan tuomilla vitsoilla talonväelle terveyttä ja pyysivät näiltä lahjoja, ennen kaikkea ruokaa.
Ruoan pyytämisen tapa on todennäköisesti peräisin keski- ja varhaisen uuden ajan Euroopasta, jossa pyhä Martinus oli kerjäläisten suojelija. Mukaan saadut antimet nautittiin yhteisissä juhlissa – vietettiin martinhäitä, martinkekkereitä, martintansseja, nimet ja tavat vaihtelivat paikasta riippuen. Martinhäiden hahmoihin kuuluivat martinmorsian ja martinsulhanen ja juhla noudatteli kaikin tavoin ”oikeiden” häiden kaavaa.
Ajan mittaan martinpäivän vietto muuttui nuorten ja lasten ajanvietteeksi. Esimerkiksi Tallinnan koululaiset ovat viime aikoina käyneet martinvierailulla riigikogussa. Tapa oli erityisen suosittu vuosina, jolloin Viron pääministeri oli Mart Laar ja riigikogussa poikkeuksellisen monta Mart-nimistä parlamentaarikkoa.
Mart Laar marttien ympäröimänä Riigikogussa vuonna 2010.
Kuva: PM/Scanpix/Peeter Langovits
Perinteistä martinpäivän ruokaa oli martinhanhi, johon tosin vielä 1800-luvullakin oli varaa vain vauraammissa maalaistaloissa. Tallinnassa hanhi sen sijaan oli jo 1500-luvulla varsin tavanomainen pyhäherkku. Maalaistaloissa martinpäivän pöytään katettiin kukkoja ja kanoja, Pohjois-Virossa pyhää juhlistettiin sianpäällä. Etelä-Virossa leivottiin rieskaa, pohjoisessa pöytään katettiin kaalia. Martinpäivän herkkuihin kuuluivat myös mardimaugud eli ryyni- ja jauhomakkarat.
Katrinpäivää vietetään 25. marraskuuta. Pyhää Katariina Aleksandrialaista kunnioitetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa. Luterilaiset puolestaan yhdistävät merkkipäivän myös Martti Lutherin puolisoon Katharina von Boraan. Virolaisessa kansankalenterissa Katariina – virolaisittain Kadri – on karjankasvatuksen suojelija. Martinpäivä on maan päivä, katrinpäivä karjan, sanoi vanha kansa.
Naisväelle kuuluneiden ulkotöiden tekoaika päättyi virolaisessa kansankalenterissa katrinpäivään. Juhlapäivän viettoon kuuluvissa tavoissa lampailla oli aivan erityinen rooli. Katrinpäivänä ei saanut keritä lampaita ja lammaskarsinassa syötiin uhriruokana kananlihaa ja/tai puuroa, jotta lampaat sikiäisivät hyvin. Katrinpäivän toimituksiin kuului myös monia muita taikoja.
Katrinpäivänä tytöt leikkaavat kirsikanoksia ja laittavat ne sisällä vesilasiin. Jos ne alkavat jouluksi kukkia, tyttö pääsee naimisiin ennen seuraavaa katrinpäivää.
Katrinpäivän aattona (jossakin päin maata myös katrinpäivänä) kierreltiin katrinsantteina. Tähän osallistuivat lähinnä nuoret tytöt ja naimattomat naiset. 1800- ja 1900-luvulla pukeuduttiin katrinperheeksi (katriäiti ja -isä sekä lapset) tai joksikin eläimeksi. Katrinsantit luetuttivat lapsia, siunasivat perheen ja karjan (toivottivat karjaonnea) ja pyysivät tästä hyvästä palkkiota. Ripille päässeet naimattomat nuoret ja nuoret aikuiset kiersivät kyliä katrinsantteina vielä 1920- ja 1930-luvulla.
Friedebert Tuglaksen (1886–1971) omaelämäkerrallisia aineksia sisältävässä romaanissa Pikku Illimar on hieno kuvaus katrinsanteista:
Sitten kuului jo eteisestä monien jalkojen töminää. Kuulosti siltä, kuin koko karja olisi yhtenä rytäkkänä tunkeutunut sisään. Nyt kaikui oven takaa surkea laulu:
Katrin varpaat palelevat,
Katrin kynnet kylmettyy,
Katri tullut kaukaa, kaukaa, –
laske Katri lämpimään!
Jokaisen säkeen jälkeen kuului kova huuto niin kuin metsästä olisi huudettu: Kaat-riii! ––
”Missä olemme, Katri-isä ja Katri-lapset? Olemmeko ladossa vai ihmisasumuksessa? On pimeää ja sataa lunta, – silmäni eivät erota mitään. Onko täällä ihmisiä vai ei?”
”On, on, on!” vastasivat kaikki muut kuorossa ja harmonikka luritti riemullisesti: törts-törts-törts!
”Niinhän onkin”, sanoi nyt Katri-äiti puolestaan. ”Erottavat jo minunkin silmäni.” Hän lähestyi Illimarin äitiä ja löi vitsalla: ”Terveydeksi, terveydeksi, terveydeksi!” Hän lähestyi Liisa-tätiä ja löi taas: ”Terveydeksi, terveydeksi, terveydeksi!” Sitten hän kysyi: ”Onko talossa lapsia?”
”Ei, meidän lapset eivät ole kotona”, vastasi äiti seisten peräkamarin ovella. ”Kaikki meidän lapset ovat pappilassa koulussa. Lukevat ja laulavat ja soittavat lukkarin urkuja.” ––
(Suomennos Raili Kilpi-Hynynen)
Länsi-Virossa ja Saarenmaalla kulkivat talosta taloon katrinhanhet, jotka hanhen tavoin äännellen tenttasivat lasten lukutaitoa ja löivät vitsoilla terveyttä perheelle. Viron maauskoiset viettävätkin nykyään hanheniltaa ja sitä seuraavaa lampaanpäivää.
Myös katrinsanteilla oli tapana järjestää kierroksensa päätteeksi juhlat ja syödä tai kuluttaa kyläpaikoista saadut antimet yhteisvoimin – tavallisesti mukaan saatiin ruokaa, uudemmalla ajalla makeisia, eksoottisia hedelmiä ja myöskin rahaa.
Nykypäivänä katrinsanttina kulkeminen on erityisen suosittua Kihnun saarella, jossa katrinpäivää juhlitaan saaren jokaisessa kylässä erikseen. Tätä tarkoitusta varten etsitään jokin tyhjilleen jäänyt talo tai toivotaan jonkin perheen ottavan koko kylän kattonsa alle. Naiset tuovat yhdessä paikalle ruoat, kuorivat perunat, kattavat pöydät. Varsinaiset juhlat alkavat illalla, jolloin syödään vatsat täyteen ja pistetään tanssiksi. Myöhemmin illalla, kun kaikki ovat syöneet ja juoneet kyllikseen, naiset vaihtavat ylleen katrinvaatteet – jotka ovat tavallisesti mitä tahansa vanhoja vaateriepuja – ja suuntaavat toiseen kylään katrinkierrokselle. Entisaikoina kylästä toiseen kuljettiin hevosilla, nykyään autoilla. Matkan varrella lauletaan ja ilveillään, rohkeimmat katrit myös tanssahtelevat.
Sekä martin- että katrinsanttina (latinan sanctus – pyhimys < viron sant – kerjäläinen, vaivainen) kiertämisen perinne on yhdistetty myös kuolleiden esivanhempien muistamiseen ja henkien ajan ammoisiin tapoihin. Eläimiksi ja linnuiksi sonnustautuneet martit ja katrit kertovat lauluissaan pitkästä ja vaarallisesta taipaleesta, jonka he ovat joutuneet kulkemaan päästäkseen taas meidän luoksemme. Entisaikoina uskottiin, että esivanhempien sielut palaavat tämänpuoleiseen lintuina ja muina eläiminä. Martinpäivän yhteyttä kuolleisiin esivanhempiimme on perusteltu myös manalaan viittavien sanojen marras ja mardus kautta, ovathan ne äänteellisesti lähellä sanaa mardipäev.