Eesti Romaanifondin järjestämä vuosittainen romaanikilpailu nauttii Virossa suurta arvostusta, vaikka nimekkäimmät kirjailijat ovat viime vuosina osallistuneet kilpailuun harvakseltaan. Tuntemattomuudesta ponkaisi esiin myös liki kahdeksan vuosikymmenen perinteitä kantavan kilpailun tuorein voittaja Sass Henno, jonka teos on itse asiassa romaanitrilogian ensimmäinen osa.

Mina olin siin on periaatteessa varsin perinteinen nuorisokirja, takaperoinen kehityskertomus lahjakkaasta nuoresta miehestä, joka ajautuu lääketieteellisen tiedekunnan asemesta kyseenalaisiin seurapiireihin, kevyen sarjan huumekauppiaaksi Tarton laitakaupungille ja viimein käräjille henkirikoksesta epäiltynä. Sattumalta ensipalkinto ei kuitenkaan parikymppiselle Hennolle lähtenyt – kyse on selvästi parhaasta vertaistensa joukossa.

Päähenkilö Rassin putkapäiväkirjan muotoon puetussa tilityksessä on imua. Pää on pyörällä ja tarpeeseen selittää kaikki parhain päin sekoittuu katkeruutta, syyllisyyttä ja katumusta, mutta myös ylpeyttä ja uhmakkuutta. Aineita ja eritteitä on yllin kyllin, mutta niitä ei roiskuteta niin itsetarkoituksellisesti kuin uudessa virolaisessa proosassa keskimäärin. Ja koska kyseessä ovat mafioson urasta haaveilevat virolaisnuoret, asiaan kuuluu tummaikkunaisten bemareiden ja katumaastureiden teknisten yksityiskohtien vuolas ja asiantunteva esittely. Huuruisen kiehtova, mutta kokijalleen kuluttava maailma kummallisine sosiaalisine verkostoineen tuntuu pelottavan todelliselta.

Hennon itsensä mukaan ensimmäinen osa päättyy siihen, mistä tapahtumat todellisuudessa vasta alkavat. Jatko-osat ovat luvassa jo kuluvan vuoden puolella, joten tyylin paikoin pidättelemättömältä vaikuttava ryöppyävyys selittynee kirjoitusaikataululla. Oheislukemistoksi kannattaa hankkia uusi slangisanakirja.