Kiinnostus Liivinmaata ja liiviläisyyttä kohtaan on kasvanut. Myös Tiit Aleksejev on tarttunut aiheeseen pienoisromaanissaan tai pitkässä novellissaan Mustia raapaisuja valkealla lumella: liivinmaalainen tarina. Se ilmestyi alunperin kirjallisuuslehti Loomingissa ja sai Virossa arvostetun Tuglas-novellipalkinnon. Kirja kertoo liivinmaalaisen papin ja raamatunkääntäjän Adrian Virginiuksen viimeisistä päivistä suuren Pohjan sodan aikoina.

Adrian Virginius kääntää papin työnsä ohessa Jobin kirjaa ja lähtee Liivinmaan pääkaupunkiin Riikaan hakemaan tukea käännöstyöhön herra Glückiltä, joka on myös raamatunkääntäjä. Adrian ihastuu Glückin kasvattityttäreen Martaan. Kun Suuri Pohjan sota alkaa, Virginius kokoaa Otepäästä talonpoikaisarmeijan. Joukkoaan johtaessaan hän käy myös sisäistä taistelua. Omaa perhettä useammin mielessä on Marta. Lisäksi mielessä kummittelee Jobin kirjan kääntäminen. Virginiuksen johtaman pienen joukon taistelu on toivotonta. Venäläisten vangittua Virginiuksen hän kieltäytyy tunnustamasta vakoilua Ruotsin hyväksi ja hänet teloitetaan julkisesti Tarton kaupunginmuurilla.

Virginiuksen viimeisten päivien kuvailu on erittäin intensiivinen lukukokemus. Jouko Vanhasen suomennos on hieno. Vironkielisen alkuteoksen nimen Tõlkija (suomeksi kääntäjä, tulkki) sijaan suomennos on saanut nimensä sivulta 38: ”Piste, pilkku, pilkku, piste, me olemme vain mustia raapaisuja valkealla lumella, jos joku sattuisi katsomaan meitä ylhäältä; me olemme vain kirjoitusta. Me olemme Liivinmaan kirjoitusta.”

Kirjailija sanoo jälkisanoissa: ”Tämä kertomus on kirjallinen fantasia, joka on kirjoitettu raamatunkääntäjän ja suuren Pohjan sodan marttyyrin Adrian Virginiuksen (1663–1706) elämän pohjalta. Tosiasioihin perustuu, että Adrian oli tiiviissä yhteydessä Riiassa asuneen Glückin kanssa.”