Piret Raudin proosakokoelman Nimepanija avaa novelli Pink, joka sai vuoden 2022 Tuglaksen novellipalkinnon.

Kokoelma sisältää kuusi lyhyttä ja kaksi hieman pidempää proosapalaa, joille kaikille on tunnusomaista tietynlainen outous, todellisuudesta sivuun luisuminen – tuntuu siltä, kuin lukisi aikuisten lastenkirjaa. Lähes kaikilla henkilöhahmoilla on huolia ja murheita sen suhteen, kuinka tulla toimeen tässä maailmassa. Kirjailija tarjoilee vakavat ja synkätkin aiheet lukijoille puutarhatonttujen, elävältä vaikuttavien perunoiden tai absurdien tilanteiden kautta.

Palkintoraati kiitti Pink-novellia niin virolaistyylisestä maagisesta realismista kuin taidokkaasta jännitteen luomisesta ja yllättävästä, paikoin suorastaan kammottavasta loppuratkaisusta. Pink vie todennäköisesti jokaisen virolaisen lukijansa muistoissaan jonnekin virolaisen pikkukylän kesätansseihin, mutta olen varma, että myös suomalainen lukija löytää novellia lukiessaan itsensä suomalaisilta kyläjuhlilta. Naispäähenkilö istuu penkillä paikallisen naisväen seurassa. Seurueen lyhyistä lauseista muodostuva, tunteettomalta vaikuttava keskustelu on samaan aikaan sekä epätodellista että hyvin tavallista ja jokapäiväistä. Me kaikki voisimme olla keskustelun osapuolina joissakin maalaiskemuissa.

Vaikka Piret Raud on todennut, että tämä on hänen synkin kirjansa ja vuosi 2022 on toden totta ollut erittäin synkkä, kirja ei jätä toivottomuuden tunnetta, sillä monissa kertomuksissa on mukana ripaus ironiaa tai kitkerää huumoria. Kirjailija toivoo, että hänen seuraavat teoksensa eivät olisi yhtä synkkiä. Ovatpa ne sitä tai eivät, voimme olla varmoja siitä, että ne ovat lukemisen arvoisia.

Kaikkien Piret Raudin kirjojen tavoin myös Nimepanija on ulkoasultaan kaunis: sitä on hyvä pitää käsissään.