Yli 200-sivuinen tietoteos ei kerro ainoastaan Tallinnan vanhankaupungin tunnetusta tornista. Eri alojen asiantuntijoiden monipuoliset artikkelit kuvaavat Tallinnan satamahistoriaa, arkeologisia kaivauksia, tornien restaurointia, merenkulkua ja nykyaikaa.

Teosta lukiessa saa tietää, että 7500 vuotta sitten merenranta oli nykyisen Vapauden aukion kohdalla. Satama oli todennäköisesti noin 800 vuotta sitten nykyisten Kivisilla- ja Gonsiori-katujen risteyksessä. Siinä sijaitsi Härjapean joen suu. Ensimmäinen kartta Tallinnan satamasta on vuodelta 1634. Silloin laituri oli nykyisen Sadama-kadun kohdalla.

Paksun Margareetan eli leveydeltään suurimman tornin historialliset tutkimukset on aloitettu vasta 1950-luvulla. 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa linnoituksen muurit olivat matalammat ja torneja ei ollut vielä niin paljon kuin nyt. 1300-luvulla alkoivat Suuren rantaportin rakennustyöt. Silloin ollut torni arvioidaan olleen 14 metriä korkea ja neljäkerroksinen. 1500-luvun alussa rakennettiin portti ja torni lähestulkoon sellaiseksi kuin me ne nyt tunnemme. Nykyisen nimen torni sai vuonna 1842. Ennen sitä sen nimeksi oli Rosencrantz, jonka se sai tornin vieressä olleen ruusutarhan mukaan.

Torni on toiminut vankilana ja kasarmina. Vuonna 1906 siellä oli pidätettyinä poliittisia vankeja. Vuonna 1917 tuli turmeli Paksun Margareetan polttaen sen sisäosat. 1920- ja 30-luvuilla esitettiin monia suunnitelmia tornin restauroinniksi, mutta vasta vuonna 1977 valmistui lopullinen suunnitelma. Puolalaiset restauroijat tulivat vuonna 1978 ja torni avattiin vuonna 1981. Viimeinen muutos tehtiin vuosina 2018–2019. Se mahdollisti myös keskiaikaisen laivan, koggin, tuomisen vieraiden nähtäväksi.

Kirja esittelee nykyisen museon näyttelyn ja virolaisen merenkulun purjelaivoista lähtien. Mielenkiintoinen on tarina ilman kotimaata olleista laivoista, jotka seilasivat vuosina 1945–1989 pakolaislaivastona.

Vironkielentaitoiselle teos on erinomainen hakuteos kertoen faktatietoja myös kaivauksien tekniikoista ja niiden löydöistä lähtien.