Vaikka Viro on pinta-alaltaan varsin pieni, niin monilla alueilla on paikallinen kielenparsi yhä kunniassa ja omat murrekirjailijat ja -runoilijat tänäkin päivänä suuressa arvossa. Abrukan saaren asukkailla ja laajemminkin saarenmaalaisilla on Jüri Tuulik ja hänen teoksensa, muhulaisilla Juhan Smuul ja Muhu monoloogid, mulgimaalaisilla mm. Hendrik Adamson, kodavereläisillä ja viron kielen itämurteen puhujilla Mari Vallisoon tekstit, vanhan Tarttomaan murteen harrastajilla Mats Traatin murrerunot jne., puhumattakaan monista Võromaan kirjailijoista.

Seton kielellä ovat viime vuosina runoilleet mm. Andreas Kalkun, Merle Jääger (Merca) ja võrolaisen identiteettinsä vähitellen setoidentiteettiin vaihtanut Kauksi Ülle. Nykyrunoilijoiden ohella on uudelleen alettu kiinnostua myös vanhoista ns. klassikoista, mm. Seto Instituutin Seto kirävara-kirjasarjan ansiosta. Ei ole siis mikään ihme, että myös Paul Haavaoksin runous on taas alkanut kiinnostaa, ja on julkaistu kirja, johon on koottu kaikki Paul Haavaoksin aikuisille kirjoitetut runot.

Paul Haavaoks syntyi Värskan lähellä Setomaalla 1924. Syntymävuosi viittaa siihen, että nuorukaisena Paul jäi sodan jalkoihin ja aikuiseksi hän varttui nuoressa Neuvosto-Virossa. Koulunkäynti oli katkonaista ja opiskelu Tarton taidekoulussa keskeytyi heti alkuunsa. Haavaoks teki 1930-luvun lopulla ja sortovuosina monenlaisina tilapäistöitä ja yritti samalla välttää Saksan armeijaan joutumisen. Lopulta saksalaiset vangitsivat hänet, ja heti sodan jälkeen myös neuvostovalta käytännössä määräsi hänet työleirille. 1947 Viroon palannut Paul Haavaoks liittyi neuvostonuoriin ja lähti neuvosto tyyliin rakentamaan Leevakun sähkövoimalaitosta.

Runoja Paul Haavaoks alkoi kirjoittaa jo koulupoikana, ensimmäiset runot ilmestyivät Laste Rõõm -lehdessä jo 1937 ja 1938. Tärkeä henkilö Paul Haavaoksin runoilijaksi kehittymisen tiellä oli toinen hieman vanhempi nuori mies, joka oli myös kotoisin kaukaa suurista keskuksista: Juhan Smuul. Smuuliin hän tutustui em. Leevakun työmaalla ja Smuul onkin ikuistanut Paul Haavaoksin Järvesuu poiste brigaad -runoelmaansa. Smuul kehoitti ja tuki Haavaoksia jatkamaan runoilemista, ja jo vuodesta 1955 lähtien Paul Haavaoks olikin ammatiltaan kirjailija. Paul Haavaoks eli vuosia perheineen Räpinassa, mutta kesät hän vietti kotiseudulla Värskassa. Haavaoks kuoli vain 59-vuotiaana vuonna 1983.

Paul Haavaoks julkaisi yhdeksän runokokoelmaa, kolme lastenrunokokoelmaa, yhden muistelmateoksen sekä valitut lastenrunot ja valikoiman runojaan. Haavaoksin kuoleman jälkeen on tähän mennessä julkaistu kaksi valikoimaa hänen runojaan: Suvised nurmed: valik luuletusi 1962–1982 (1984) ja Väike luuleraamat (1988). Varsinaisena murrerunoilijana tai laajan setonkielisen runouden julkaisijana Paul Haavaoksia ei sanan varsinaisessa merkityksessä voi pitää, sillä suurin osa hänen runoistaan on kirjoitettu viron kirjakielellä. Sen sijaan kotiseutunsa, Setomaan runoilija Haavaoks oli hyvin selvästi, minkä kertovat jo monien hänen runokokoelmiensa nimetkin, esim. Peipsi rannalt (1957), Metsad kohisevad (1962), Palumaa pedajad (1974), On küla kuskil veel (1980) ja Rannahääled (1981). Peipsijärven rantojen, Setomaan metsien, soiden ja kylien sekä ihmisten ohella Haavaoksin runoihin toki pujahtaa setokulttuurin viittaavia ilmiöitä ja sanojakin, mutta runsaammin setonkielisiä runoja – toki vironkielisten ohella – on mukana vain Palumaa pedajad -kokoelmassa.

Lyyrikkona Paul Haavaoks on sielultaan kuvataiteilija, hyvä riimittelijä ja taitava loppusointujen käyttäjä ja useissakin runoissaan hän tavoittaa hienosti Setomaan luonnon kauneuden, mutta pakostakin tulee hänen setonkielisiä runojaan lukiessa tunne, että juuri niissä hän on aidoimmillaan ja onnistuu runoilijanakin parhaiten. Mu Setomaa -runo kertoo nimensä mukaisesti Setomaasta ja paljon varmaan myös Paul Haavaoksista, sillä hänen hautakiveensä Värskan hautausmaalla on valittu säe juuri tästä runosta:
Meid luudi rüäss. Ma nisus tahtsõ saia´.
Mu külv om maah. Kõrd tasos perrä kaia´–
mu selgesilmäline Setomaa!

Seto Instituutin julkaisema ja Ilme Hoidmetsin ja Nele Reimannin koostama Palumaad ja rannahääled – kootut runot onkin ehkä se runoilijan tuossa säkeessä toivoma katsaus tulevaisuudesta Paul Haavaoksin rukiilla kylvämään peltoon – kasvaako nyt sillä pellolla vehnä?

Lähes hymnimäisen Mu Setomaa -runon jokainen säe päättyy samantapaiseen riviin. Näytteenä siitä, miten huikean kaunista seton kieli on ja miten vaikeaa, mutta tavallaan myös hyvin helppoa sen ymmärtäminen suomalaisellekin on, jokaisen säkeen viimeinen rivi:
mu sinisiiboline Setomaa
mu samblõrohiline Setomaa
mu muamurrõline Setomaa
mu süvämõtteline Setomaa
mu oigõoimuline Setomaa
mu säbrohhiusõline Setomaa
mu mõromõttõline Setomaa
mu mar´ameeleline Setomaa
mu sõrrõsüämeline Setomaa
mu sirgosäläline Setomaa
mu saajahimoline Setomaa
mu selgesilmäline Setomaa
Oh ohootsaline Setomaa
mu mõrsjamõõduline Setomaa