Jos Viron kirjallisuudesta pitäisi erityisesti nostaa esiin joku novelleja ja lyhytproosaa suosiva, niin liikemies-kirjailija Armin Kõomägi taitaisi olla vahvin ehdokas. Tekijän omassa tuotannossa lyhytproosa on näkynyt vaikkapa kirjoissa Nägu, mis jäi üle (2006) tai Minu Mustamäe (2013). Jälkimmäisestä noukittu novelli Muistikatko ilmestyi suomennoksenani Nippernaatin ykköskokoelmassa (2015). Viimeksi Kõomägi on palkittu novellista Goglomov, vieläpä kahdesti, sillä teksti voitti niin Tuglaksen novellipalkinnon 2018 kuin seuraavana vuonna August Gailitin novellipalkinnon.

Kõomäen lyhytproosaharrastusta sopii kehua sikälikin, että hän on kolmesti ollut mukana kokoamassa ja toimittamassa uudehkoa virolaisten novellien ”vuosikirjaa” eli teosta Eesti novell (2018, 2019 ja 2020). Nykytekijöiden rinnalla kussakin kirjassa on kierrätetty jonkun vanhan mestarin juttu, ja näin ovat päässeet uudestaan parnassolle Friedebert Tuglas, Johannes Semper ja Eessaare Aadu. Kaikkiaan sarjassa on toistaiseksi julkaistu runsas viisikymmentä laadukasta tekstiä!

”Loomingin kirjaston” vihkona ilmestynyt Perifeeria kangelased tuo lukijalle reilu parikymmentä lyhytproosapalaa, joista kukin mahtuu vain 3–4 sivuun. Kõomägi täyttää suppean tilan ihmeteltävän taidokkaasti kerran toisensa jälkeen. Lukija saatetaan peräti kummallisiin tilanteisiin, kuten vaikkapa Virtsusta Välimerelle kaapatulle matkustajalautalle (Praam), tutkimaan ruohonleikkurin mielenmaisemia (Muruniiduk) tai historialliseen ympäristöön vuoteen 1487, jossa sotilaat kokevat erikoisen muodonmuutoksen (Dünastia).

Tyyliltään moni mininovelli pelaa odotetusti huumorin kentällä, mutta teksteihin lomittuu myös kauhua, tieteiskuvitelmia ja jopa koronavirus. Viron presidentti päätyy konkreettisesti kansan palvelijaksi, kun eräs nainen kaipaa apua halonhakkuuseen. Turhat selitykset jätetään omaan arvoonsa, ja tarinat päätyvät usein vähän muualle kuin lukija aavistaa. Oma kujeensa siinäkin, että tarinoissa heijastuu monenlaisia tunteita herättäneitä asioita: esimerkkinä vaikka Hetero, joka tuulettaa tunkkaisia seksuaaliasenteita, politiikkaa ja kirkollista elämää suorastaan irvokkaan reteästi.

Vahvat tekstit sävyttyvät usein groteskeiksi tai rosoisiksi. Se on tuttua tekijän aiemmasta tuotannosta, ja osa hänen omaleimaista ääntään.