Viron teatterikenttä tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän mahtipontista yhteiskunnallista draamaa sekä rohkeaa ja kokeilevaa esitystaidetta. Virolaiset tunnetaan maailman ahkerimpina teatterikävijöinä. Kulttuurisen ja maantieteellisen läheisyyden takia myös suomalaisilla on erinomainen tilaisuus seikkailla naapurimaan suurtuotantojen, avantgarde-näyttämöiden ja festivaalien maailmassa.

Suomi ja Viro ovat molemmat vahvoja teatterimaita, mutta suhteessa väestömäärään virolaiset ovat suomalaisiakin ahkerampia teatterikävijöitä. Vuosittain Virossa on teatterikäyntejä melkein yksi jokaista asukasta kohden.

Suomalaisten katsojien määrää Virossa ei tiettävästi ole mitattu, mutta tarjonnan laatuun nähden se voisi varmasti olla nykyistä suurempi. Siihen tutustumista palvelevia Suomen-vierailuja ovat olleet tuoreet Draamateatterin Rahamaa tänä kesänä Tampereen Teatterikesässä sekä Draamateatterin Mefisto ja Von Krahl -teatterin Fundamentalist viime vuoden Helsingin Juhlaviikoilla.

Suomenlahden ylittävää vuoropuhelua edustaa myös Suomen Kansallisteatterin ja Draamateatterin yhteistuotantona vuonna 2023 toteutettu Andra Teeden kirjoittama ja Aino Kiven ohjaama Varamiehet / Varumehed, joka kertoo virolaisten keikkatyöläisten karusta arjesta Suomessa.

Mehis Pihlan kirjoittama ja Hendrik Toompere juniorin ohjaama Rahamaa sai kantaesityksensä Tartossa osana vuoden 2024 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa. Se on ollut Virossa erittäin suosittu ja siihen on ollut käytännössä hyvin vaikea saada lippuja, vaikka sitä on esitetty sittemmin myös Tallinnassa ja jopa Riiassa. Tampereenkin esitykset myytiin nopeasti loppuun, mihin Virosta saapuneet katsojat kantoivat kortensa kekoon.

Spektaakkelinomaisessa esityksessä nähdään 16 näyttelijää ja Maria Faustin johtama viiden soittajan jazzbändi. Näyttämötapahtumista videokuvataan lähikuvaa, joka heijastetaan näyttämön päällä olevalle kankaalle.

Rahamaan tarina kertoo vuonna 2017 paljastuneesta Danske Bankin Viron-yksikköön liittyneestä rahanpesuskandaalista, jossa venäläistä hämärärahaa välitettiin eurooppalaisille markkinoille jopa 200 miljardia euroa. Näytelmän päähenkilön faustisen henkilötarinan yli kantaa yleisempi yhteiskunnallinen kysymys siitä, miten Viron itsenäistymisen jälkeen kulttuurissa suhde rahan tekemiseen monilta vääristyi. Se kuvaa myös sitä, miten korruptoitunut kapitalismi jyrää yhä kaikkialla maailmassa, jossa sallimme sen tehdä niin.

Hiukan erilaisesta kehyksestämme huolimatta ei meillä suomalaisillakaan ole mitään ongelmia tunnistaa samoja ahneuden mekanismeja omassa yhteiskunnassamme.

Rahamaan mahdollisia lisäesityksiä odoteltaessa Draamateatterin ajankohtaisesta ohjelmistosta löytyy korvikkeiksi esimerkiksi Pihlan ja Toompere juniorin Ükskord Liibanonis. Siinä Lähi-idän problematiikkaa avataan virolaisiin kohdistuneen todellisen panttivankidraaman kautta. Viron kieltä taitamattomien teatterituristien kannalta kätevää on, että sitä esitetään englanninkielisen tekstityksen kanssa.

Polttopulloja näyttämöllä

Helsingingin Juhlaviikoilla vieraillut Von Krahl -teatterin Fundamentalist on mielenkiintoinen sovitus menestyneen suomalaisen näytelmäkirjailijan ja ohjaajan Juha Jokelan jo vuonna 2006 kantaesitetystä näytelmästä. Se on edelleen teatterin ohjelmistossa.

Jo yli 130 kertaa Virossa Marta Aliide Jakovskin ohjaamana esitetty näytelmä kuvaa liberaalin papin Markuksen ja fundamentalistiseen uskonnolliseen yhteisöön kuuluvan Heidin suhdetta. Tämän Rahamaata ja Mefistoa paljon pienimuotoisemman kahden näyttelijän esityksen suuri suosio Virossa on kiinnostava siksikin, että Suomeen verrattuna Virossa uskonnolla on paljon vähemmän sijaa.

Jo vuonna 1992 ohjaaja Peeter Jalakasin johdolla perustettu Von Krahl -teatteri on tehnyt paljon yhteistyötä suomalaisten teatterintekijöiden – esimerkiksi Kristian Smedsin – kanssa. Nykyään se pitää teatteriaan Tallinnan Telliskivessä, ja sen ohjelmistossa on aina kiinnostavia yllätyksiä.

Syyskaudella siellä esitetään esimerkiksi Fundamentalistin Heidiä näyttelevän Liisa Saaremäelin ohjaama Monoliit Estonia, jossa satirisoidaan miehisen manosfäärin kaikkialle arkeen ulottuvia ylilyöntejä. Mart Kangron ohjaaman Pantheonissa taas keritään koreografia edellä läpi suunnilleen koko planetaarinen historia.

Vonkrahlilaisille tyypillisestä estetiikasta kertoo, miten Juhan Ulfsakin ohjaaman Tagasisiden alussa lavalle saapuva mies sytyttää itsensä tuleen ja loikkaa räjähtävälle barrikadille. Tästä päräyttävästä startista käsin esitys etsii erilaisten takaisinkelausten kautta jonkinlaista polkua sille, miten tälle ajalle tyypillisestä hipsteri-ikävystymisestä päädytään itsetuhoiseen polttopullomeininkiin.

Avantgarden kotipesä

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsee virolaisen esitystaiteen kannalta tärkeä Kanuti Gildi Saal. Se perustettiin vuonna 2001 silloin tiloja vailla olleiden tanssitaiteilijoiden tarpeisiin, mutta esitystalon profiili on sittemmin laajentunut nimenomaan kokeilevan ja yhteiskunnallisen esitystaiteen tyyssijaksi.

Yksi siellä usein nähtävä esitystaiteilija on Netti Nüganen, jonka Ash, horizon, riding a house -teoksessa näyttämölle kiikutetaan sulavia jäälevyjä ja ihmiskehon palasia muistuttavia jääkimpaleita. Müüt: päeva äärel -esityksen alussa artisti on pitkään hautautuneena tuhkaläjään. Nüganen vaikuttaa nykyään myös maineikkaan itävaltalaisen Florentina Holzingerin ryhmässä.

Kanuti Gildin suosimassa esitystaiteessa rikotaan tarkoituksella teatterille tyypillisiä kerronnan tapoja ja yleisösuhdetta. Sen yhteiskunnallisuus on hyvin usein kehollista laatua ja sukupuolitietoisen katseen läpäisemää.

Näin esimerkiksi syyskuussa nähty Liisa Saaremäelin ja Keithy Kuuspuun tuore Millest on tehtud väikesed tüdrukud yhdistelee ilkikurisen feministisesti kiusaantumiseen liittyvää häpeää ja oman elämän muokkaamista tiilirakennelmien ja keramiikan kautta. Sveta Grigorjevan taannoinen Sütitajad taas mukaili vinksahtanutta cheerleader-show’ta ja rap-konserttia ja tarjosi kuvatun maailmantuskan lääkkeiksi tekopositiivisuuden väistelyä ja parempaa dildotekniikkaa.

Joulukuussa Kanuti Gildin lavalle palaa uudella sooloesityksellään kehonkieleltään rajusta ilmaisustaan tunnettu Maria Metsalu. Hän vieraili pari vuotta sitten myös Helsingin Kiasma-teatterissa vaikuttavalla Kultuur-esityksellään.

Festivaalien aarreaitat

Ulkomaalaisen teatterivierailijan kannalta aivan erityisen helposti lähestyttäviä ovat festivaalit, kuten aina syyskuussa Tartossa järjestettävä Draama-festivaali sekä kahden vuoden välein järjestettävät Baltoscandal ja Vabaduse.

Draama-festivaali on oiva katselmus virolaisen esittävän taiteen tuoreesta tarjonnasta. Tämän vuoden ohjelmistosta löytyivät esimerkiksi Kanuti Gildi Saalissa aiemmin kantaesitetty Maike Londin koskettavan omakohtainen elämän välitilinpäätös Mu ema varandus, üks lugu ja kolm ballaadi sekä Lauri Laglen ja Ekspeditsioon-teatterin Ma ei märganudki, millal sa läksid. Jälkimmäisen groteskissa kollaasissa yhdistyvät Kolmen sisaren ahdistus maailman muuttumisen äärellä, felliniläinen perhekaaos ja apokalyptinen operetti. Ekspeditsioon-teatteri on vuonna 2023 perustettu ryhmä, joka nousi maineeseen parin vuoden takaisen Leviaatan-esityksensä myötä, ja sen tekemisiä kannattaa seurata jatkossakin.

Vuonna 1990 perustettu Baltoscandal järjestetään parillisen vuoden syksyisin Rakveressä. Tänä vuonna siellä vieraili Wienin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja ja yksi eurooppalaisen poliittisen teatterin kärkinimistä Milo Rau. Virolaisista esiintyjistä mukana olivat muun muassa jo edellä mainitut Mart Kangro ja Maike Lond.

Vuonna 2021 ensimmäisen kerran Narvassa järjestetty Vabaduse-teatterifestivaali on alusta asti pyrkinyt kokoamaan nimenomaan yhteiskunnallisen vapauden teemasta kiinnostuneita tekijöitä – ei vähiten entisen Neuvostoliiton itsenäistyneiltä alueilta. Vuoden 2025 ohjelmistosta löytyivät esimerkiksi Piret Jaaksin ja Mari-Liis Lillin narvalaisen salaisen sotilaskompleksin kautta lähihistoriaa pöyhinyt Sisekliima sekä virolais-ukrainalaisena yhteistyönä toteutettu Merle Karusoon ohjaama Kes ma olen? Siinä viisi ukrainalaista kertoo, millaisia fyysisiä ja henkisiä vammoja he ovat rintamalla saaneet ja joutuneet todistamaan.

Esityksistä jälkimmäistä esitettiin Tallinnan Vaba Lavalla osana alkusyksyn Fringe-festivaalia, ja edellistä esitetään siellä taas tammikuussa. Samassa paikassa vieraili nyt lokakuussa myös suomalainen teatteriryhmä Helsinki 98 Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaaniin perustuvalla esityksellään Neuvostoihmisen loppu.

Ylipäänsä Virossa esityskaudet ovat pidempiä kuin Suomessa, ja melkein kaikkia tässä jutussa mainittuja esityksiä on mahdollista nähdä yhä.