Arts of Survival, selviytymisen taiteet, on Tarton vuoden 2024 kulttuuripääkaupunkiohjelman taiteellinen teema. Selviytymisen taiteet ovat tietoja, taitoja ja arvoja, jotka turvaavat meille hyvän elämän tulevaisuudessa. Ruoan kanssa kasvaessa -koulutusohjelman alullepanijoiden mielestä oman ruoan kasvattamisen taito on varsin tärkeä osa selviytymisen taidetta.
”Ruoka on meidän juttumme. Haluamme, että lapset ymmärtäisivät, miten ruokaa kasvatetaan, miten paljon työtä sen eteen täytyy tehdä, miltä maistuu itse kasvatettu porkkana ja miten ruokaa säilytetään. Ja miten tämä kaikki tehdään luonnonmukaisesti”, kertoo Elen Peetsmann, yksi ohjelman vetäjistä.
Elen on Viron maatalousyliopiston luomukeskuksen johtajana päivittäin tekemisissä ruoantuotannon kanssa. Hankkeen alkuperäinen ideoija Karin Pai puolestaan työskentelee Tarton observatoriossa, ja hänen päässään alkoi ensin itää ajatus yhteisökasvihuoneen perustamisesta Tarttoon. Tarton luontotalon lapsille tarkoitettuihin ohjelmiin osallistuu paljon koululaisia ja sieltä käsin koordinoidaan Viron vihreä koulu -verkostoa. Luontotalosta mukaan lähti Eeva Kirsipuu-Vadi. Nämä kolme muodostavatkin tätä nykyä Ruoan kanssa kasvaessa -hankkeen ydinryhmän, mutta apujoukkoihin kuuluu luonnollisesti monia muitakin.
Mitä useampia ihmisiä hanke osallistaa, sen parempi. Koska kohderyhmänä ovat lapset, päiväkodeista ja kouluista on saatu hyviä kumppaneita. Niistä monet ovat jo osallistuneet viljelyyn Maatalousyliopiston luomukeskuksen pelloilla tai kasvattavat ravintoa koulun omassa puutarhassa. Elen Peetsmann luettelee koko joukon tarttolaisia oppilaitoksia: Maarjamõisan päiväkoti, Poku- ja Lotte-päiväkodit, Tarton Kivilinnan koulu ja Descartes-koulu... Ahkerien osallistujien listaa voisi jatkaa pitkään. Vuoden 2024 kulttuuripääkaupunkina Tartto haluaa tuoda koko seutukunnan mukaan toimintaan ja etsii kumppaneita kaikkialta Etelä-Virosta. Esimerkiksi Võrumaalla ja Setomaalla on monia aktiivisia kouluja, joilla on jo entuudestaan pitkä kokemus maanviljelyksestä ja jotka haluavat nyt laajentaa viljeltävien kasvien valikoimaa tai kokeilla jotain aivan uutta. ”Verkostomme jäsenet ovat tyypillisesti aloittaneet kasvattamalla yrttejä ikkunalaudalla. Edistyneimmät ovat jo siirtyneet kasvimaalle, mutta askel ikkunalaudalta ulkotiloihin edellyttää hieman taitoja ja itsevarmuutta”, Peetsmann kertoo.
Juuri heitä varten ollaan laatimassa ohjemateriaaleja, joiden avulla ruoan kasvattamiseen kuuluvia toimia voidaan suunnitella syksystä syksyyn. Mitä valmisteluita on tehtävä ennen lumen tuloa, jos haluaa laittaa siemenet multaan syksyllä, kannattaako kasvattaa penkeissä, viljelylaatikoissa vai kenties kohopenkeissä, milloin on oikea aika istuttaa ja kylvää, miten sato korjataan ja mitä kasvatetuilla maan antimilla tehdään – tämä kaikki kuuluu koulutuskokonaisuuden sisältöön.
Koska pelkällä teorialla ei viljelyssä pääse pitkälle, ohjelmassa työnnetään myös kädet multaan. Kun tarvittavat siemenet ja kasvilajit on valittu ja maaperä (tai laatikot) laitettu valmiiksi, lapset kylvävät ja istuttavat kasvit, luonnollisesti opettajien avustuksella. Kun viljelmiä jaksaa kitkeä ja kastella kesän yli (mikä on ehkä ohjelman haasteellisin osa, sillä kesälomalla lapsia on hankala saada patistettua kasvimaalle), syksyllä koulujen alettua on sadonkorjuun aika. Ajatuksena on pitää asia mielessä ja työn alla koko kasvukauden ajan sillä tavalla, ettei innostus lopahtaisi kylvämisen jälkeen, vaan sitä riittäisi kesän läpi ja syksyllekin. Kasvimaan töitä ei myöskään jätetä muusta opiskelusta irralliseksi saarekkeeksi, vaan oman ruoan kasvatus sulautetaan osaksi muita oppiaineita. ”Matematiikka, ympäristöoppi ja kuvataide ovat vain esimerkkejä aineista, joissa näitä tietoja ja taitoja voi luontevasti soveltaa. Ja toki puutarhanhoito voisi kuulua sellaisenaankin opetussuunnitelmaan. Joka tapauksessa tavoitteenamme on kytkeä se mahdollisimman luonnollisella tavalla muuhun toimintaan ja opetukseen, jotta lapset saavat käsityksen siitä, miten ruoan kasvatus nivoutuu päivittäiseen elämäämme”, Peetsmann selvittää.
Itse kasvatettu porkkana maistuu aina makoisammalta kuin kaupasta ostettu. Samalla kun lapset popsivat sitä hyvällä ruokahalulla, he tottuvat syömään terveellisemmin. Ja kun ruoan saanti pöytään on vaatinut vähän enemmän ponnisteluja, sitä ei heitetä niin helposti roskiin, mikä vähentää ruokahävikkiä.
Päiväkodit ja koulut, joilla ei ole lainkaan omaa viljelypalstaa, voivat hakea tuntumaa viljelyyn esimerkiksi Viron maatalousyliopiston luomupuutarhassa. Yhteistyötä tehdään myös yhteisöpuutarhojen, etenkin Emajoen puutarhan ja Tarton luomupuutarhan väen kanssa. Kaikilla on jossain määrin oma lähestymistapansa aiheeseen, mutta päämäärä on yhteinen: halu opettaa ihmisiä kasvattamaan ruokaa.
Mitä sitten on kannattavinta kasvattaa opetustarkoituksessa? Ikkunalautaklassikoita ovat tietenkin kaikenlaiset mausteyrtit, joita viljellään paljon myös kasvimailla. Vihanneksista parhaimpia ovat porkkana ja punajuuri, mutta myös perunat, kurpitsat, retiisit ja salaatit. Jos halutaan nähdä niin kasvien itäminen kuin sadonkorjuu, eräitä kasveja on kylvettävä useassa erässä, sillä muutoin jokin vaihe ajoittuu kesälomaan eikä ajatus koko kehityskaareen osallistumisesta toteudu. Tästä syystä esimerkiksi mansikat, kurkut, tomaatit ja muut sesonkiluonteiset kasvit eivät sovellu kovin hyvin tässä hankkeessa kasvatettaviksi. Kaikenlaiset hernekasvit, esimerkiksi pavut, ovat maanparantajina erinomainen valinta. Hernekasveista ei ole iloa syksyä pidemmälle, mutta esimerkiksi lehtikaali saattaa selvitä ulkona hyvällä onnella jopa jouluun saakka. Se on myös erittäin vitamiinipitoista voimaruokaa. Vai pitäisikö kuitenkin panostaa monivuotisiin kasveihin tai peräti hedelmäpuihin? Tällöin kyseessä on jo pidempi, useille vuosille jakautuva hanke. Valinnanvaraa siis on ja ohjelman asiantuntijat osaavat suositella eri kasveja viljelijöiden mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaisesti.
Oman lisäarvonsa tuo koko toiminnan sitominen omaan perinnekulttuuriimme: sen puitteissa etsitään kasvatettavaksi perinteisiä lajeja, hyödynnetään viljelyssä esivanhempien viisauksia ja lopulta sovelletaan vuosisatojen mittaan kerättyjä kokemuksia myöskin sadon säilönnässä. Miksi ostaisi hapankaalia kaupasta tai torilta, jos itselläkin on kaalitynnyri olemassa?
Toiminta ei tietenkään rajoitu vain lasten opettamiseen. Tieto tulee tarpeeseen myös aikuisille, sillä ilman sitä on vaikea toimia esikuvana. Nykypäivän kaupunkilaiset kuuluvat muutenkin olevan pelottavan eksyksissä saadessaan haravan, lapion tai kuokan käteensä. Kaikenlaiset kaupungeissa järjestettävät talkoo- ja teemapäivät sopivat siis hyvin ajatukseen ja niihin voivat osallistua kaikki halukkaat. Esimerkiksi Lehdet ruoaksi -talkoopäivä kaupungissa havainnollistaa yhden osan ruoan elinkaaresta: pudonneista lehdistä tulee muhevaa multaa paikallisille viljelypalstoille. Yksi kansainvälisen opiskelijakaupungin eduista ovat ihmiset, joilla on takataskussaan mitä erilaisimpia kokemuksia, ja he myös välittävät niitä mielellään eteenpäin.
Maaseutuväestö saattaa varmasti pitää tällaista viljelyä varsin kummallisena puuhasteluna, eikä perunoiden kasvattaminen ruukussa todellakaan riitä pitämään koko kaupunkia kylläisenä. Mutta se ei ole tarkoituskaan. Tekijät itse pitävät tärkeimpänä positiivisena tuloksena sitä, jos opimme hankkeen tuella kasvattamaan puhdasta ruokaa ja nauttimaan siitä. ”Ruoan kasvattaminen on selviytymisen taidetta, kuten kulttuuripääkaupungin motto kuuluukin. Meidän tavoitteenamme ei ole tehdä kaikista maanviljelijöitä ja maallemuuttajia, vaan vaikkapa itse kasvatetut kesäiset yrtit ja tuore salaatti ovat jo askeleita eteenpäin. Tutkimukset osoittavat, että kaikenlainen omin käsin tekeminen tukee henkistä hyvinvointia, ja käsien upottaminen multaan on aivan erityisen hyödyllistä – niin aikuisille kuin lapsille”, Peetsmann vakuuttaa. Tärkeää on olla yhteydessä maahan.