Monta tekijää, kirjan nimi viidellä eri kielellä, kirjan tekstit sekä suomeksi että viroksi, osa myös meänkielellä, kveeniksi ja livviksi eli aunuksenkarjalaksi. Kirjan kansi ja ensimmäiset sivut pelästyttivät minut pahoin: mikä sekametelisoppa!

Olin kuitenkin jo lupautunut kirjoittamaan kirjasta ja siksi tartuin siihen, mutta – myönnän sen rehellisesti – hyvin ennakkoluuloisena. Kirjan luettuani olin haltioissani!

Italialainen ymmärtää tuosta vain espanjaa ja portugalia ja aika hyvin ranskaakin. Bulgarialaiset ja serbit ymmärtävät toisiaan helposti samoin esimerkiksi ukrainalaiset, valkovenäläiset ja venäläiset toisiaan. Miksi suomalaiset eivät ymmärrä viroa tai Suomeen muuttaneiden virolaisten täytyy opiskella suomen kieltä – ovathan myös suomi ja viro sukukieliä?

Teoksen tekijät, toimittajien ohella myös Maisa Martin, Hanna-Ilona Härmävaara ja Helka Riionheimo, ovat sekä tutkijoita että opettajia eri yliopistoissa. Kirjan artikkeleissa tutkijat kertovat ja referoivat mm. omia ja muiden tutkimustuloksia.

Useimmille kirjan lukijoille ovat kiinnostavimpia kuitenkin ne osat, joissa ensin analysoidaan suomalaisille opiskelijoille tehtyjä testejä, esim. kuinka hyvin yliopistossa suomen kieltä pää- tai sivuaineena opiskelevat ymmärtävät viroa, kveeniä tai livviä laittamalla heidät kääntämään tekstiä ja sitten kommentoimaan, mikä oli helppoa ja mikä vaikea. Tutkijat tekevät sitten omat johtopäätöksensä, antavat lukijalle neuvoja, vinkkejä ja varoituksia ja sitten kirjassa on konkreettisia harjoituksiakin.

Kirjan peruslähtökohdan voisi avata esimerkillä. Yleisskandinaavissa kokouksissa norjalaiset ymmärtävät paremmin ruotsalaisia ja tanskalaisia kuin he norjalaisia. Miksi? Siksi, että norjalaiset ovat ylpeitä kotiseudustaan eivätkä häpeä, vaan pitävät kunnia-asiana, puhua kaikissa tilanteissa muille norjalaisille omaa kotimurrettaan. Näin norjalaiset ovat tottuneita kuulemaan hieman erilaisia norjan kielen versiota, osaavat varoa riskisanoja (ns. vääriä ystäviä) ja ymmärtävät toisiaan ja myös ruotsalaisia ja tanskalaisia. Samaan tapaan tämän kirjan tekijät haluavat, että huomaamme ja osaamme tunnistaa suomen ja viron kielen yhteiset piirteet ja tiedämme, missä ja milloin voi tulla väärin ymmärretyksi ja miten tällaisia tilanteita voisi välttää tai selvitä niistä helposti.

Hanna-Ilona Härmävaara kirjoittaa: ”Viro ja suomi ovat kyllä samankaltaisia, mutta kylmiltään sukukielen ymmärtäminen voi olla hankala. Kuten tämän kirjan muista luvuista käy ilmi, oman äidinkielen pohjalta osaa sukukielestä ymmärrämme helposti, osaa emme ymmärrä lainkaan ja osan ymmärrämme helposti väärin. Yhteinen sanasto voi jäädä puheen tulvassa tunnistamatta, ja pelko väärin ymmärtämisestä saattaa jopa saada luopumaan ajatuksesta kokeilla vuorovaikutustapaa. –– Kylmiltään sukukieltä voi siis olla vaikea ymmärtää, mutta pienen lämmittelyn avulla se saattaa jo sujua. Niin suomen ja viron kuin muiden eurooppalaisten sukukielten keskinäistä ymmärrettävyyttä käsitelleissä tutkimuksissa selkeimmäksi ymmärtämistä selittäväksi tekijäksi nousi varsinaisen kielenopiskelun lisäksi kosketus sukukieleen ja tottumus sen kuulemiseen tai näkemiseen. –– Havaitsin, että jo vähäinenkin, yksityiskohtia koskeva tieto sukukielestä tai kieltenvälisistä suhteista voi toimia vuorovaikutuksen voimavarana. Moni sukukieltä muuten osaamaton tuntee esimerkiksi yleisimmät väärät ystävät, ja sukukieltä on saatettu oppia vaikka elintarvikepakkausten tuoteselostuksia lukemalla.” Eiköhän hyvinkin monet meistäkin ole jossakin vaiheessa viron kielen opiskeluissa törmänneet näihin samoihin asioihin.

Itä-Suomen yliopiston suomen kielen emeritaprofessori Pirkko Muikku-Werner, antaa meille suomalaisille konkreettisen luettelon viron tai muidenkin sukukielten sanojen ja tekstin ymmärtämiseen:
Lue teksti ääneen.
Kuulostaako jokin sanoista suomalaiselta?
Voiko sana edustua samantapaisena jossain suomen murteessa tai vanhassa suomessa?
Voisiko apua löytyä muista kielistä: saksasta, ruotsista, venäjästä, englannista?
Onko sana mahdollisesti yhdyssana? Yhdysosien löytäminen helpottaa kääntämistä.
Onko sukulaissanan suomalaisen vastineen lähimerkityksistä hyötyä? Esimerkiksi viron verbi tõlkida muistuttaa verbejä ”tulkita” ja ”tulkata”, joista jälkimmäinen puolestaan on yhdistettävissä verbiin ”kääntää”.
Voisiko kyseessä olla petollinen ystävä? Lankeamista estää usein tekstiyhteys, jota on syytä tarkkailla.
Mitä aihetta tekstissä tarkastellaan? Mitä käsitteitä ja sanoja kyseinen teema voi tuoda mukanaan?

Tekijöiden päämääränä ei varmaankaan ole saada Elo-lehden lukijoita jättämään kesken Maiu Juurikin Tuglas-seurassa vetämää viron kielen kurssia tai heittämään roskiin tutuksi tullutta viron kielen oppikirjaa, vaan rohkaista käyttämään enemmän ja rohkeammin suomen kielen, suomen murteiden ja muiden vieraiden kielten tuntemusta apuna viron kielen opiskelussa. Tunnustan itse rehellisesti, että vaikken olen koskaan opiskellut kveeniä tai meänkieltä, niin kirjan pienten vinkkien, ohjeiden ja harjoitusten rohkaisemana haluaisin nyt kovasti lukea esimerkiksi Bengt Pohjasen meänkielisiä teoksia.