Sotilasjumalan palvelija

Leo Kunnas

Nemo, 2004
Suomennos Hannu Oittinen

Sotilasjumalan palvelija -teoksen kansi

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu everstiluutnantti Leo Kunnaksen pitkin entistä Neuvostoliittoa vyöryvästä hurjasta seikkailutarinasta. Setumaan poika Peeter Tergens arvostaa sotilaallisia hyveitä nuoresta iästä pitäen, joskaan ei aina neuvostovaltion hyväksymällä tavalla. Aseiden hallussapidosta helähtävän ojennusleirituomion paradoksaalisena seurauksena Tergens joutuu puoliväkisin hankkiutumaan puna-armeijan leipiin – rikolliseksi leimatun yksilön tulevaisuudennäkymät siviilimaailmassa olisivat vielä lohduttomammat.

Kunnaksen romaani on varsin pitkälti omaelämäkerrallinen, ja koettu elämä maistuu erityisen väkevästi juuri asepalveluksen aikaisten epäinhimillisten olojen ja omalaatuisen yhteisöllisyyden tunteen kuvauksessa. Tergens pyrkii perustelemaan uravalintaansa itselleen kehittämällä sotilaan elämänasenteesta kokonaisvaltaisen filosofian, joka sotilasjumalan palvelemisineen saa uskonnollisia muotoja. Syvälliset suvantokohdat tuntuvat kuitenkin monin paikoin keinotekoisen päälleliimatuilta, samoin kuin henkipaton ja kauniin venäläistytön pakollinen rakkaustarina.

Viron toiseksi parhaana romaanina vuonna 2000 palkittu Sotilasjumalan palvelija on myös melkoinen kehityskertomus. Kun neuvostoarmeijan tankit teoksen lopussa vyöryvät kohti Tallinnaa kesällä 1991, niitä odottaa itsenäisen Viron puolesta kaikkeen valmis sotilasjumalan palvelija. Kaikkiaan teos on erikoinen sekoitus klassista poikien seikkailukirjaa ja palkkasoturin muistelmia taannoisen Mostarin tien liftarin tapaan; ei Suuri Romaani eikä sellaiseksi pyrkivä, mutta yhtä aikaa vavisuttava ja viihdyttävä kuvaus kovien miesten ruudinkäryisestä maailmasta.

Petteri Aarnos

Tuglas-seuran jäsenlehti 1/2005