Kuten tiedetään, Viro julistautui itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa ja Viro oli Saksan keisarillisen armeijan miehittämä. Viron tärkein tavoite oli saada ulkovalloilta tunnustus itsenäisyydelleen, ja Viron ulkomaanvaltuuskunta kiersi vuonna 1918 Euroopassa pyytämässä sitä. Iso-Britannia, Ranska ja Italia tunnustivat toukokuussa 1918 Viron väliaikaisen hallituksen de facto Viron lailliseksi hallitukseksi, mutta Viron itsenäisyyttä ne eivät halunneet tunnustaa. Annettu de facto -tunnustuskin oli suunnattu Saksaa vastaan ja sillä haluttiin korostaa Saksan miehityshallinnon laittomuutta Virossa.

Viro ehdotti jo huhtikuussa 1918 Suomelle valtioliittoa, mutta Suomi ei reagoinut tarjoukseen. Saman vuoden elokuussa Viron ulkomaanvaltuuskunta pyysi Suomea tunnustamaan Viron itsenäisyyden, mutta tähänkään pyyntöön Suomi ei ottanut virallisesti kantaa. Pääsyy Suomen passiivisuuteen oli se, että Suomi oli käytännössä Saksan liittolainen, eikä siksi halunnut puuttua Saksan miehittämän Viron asioihin.

Suomen ja Viron välillä alkoi vilkas kanssakäyminen, kun ensimmäinen maailmansota päättyi marraskuussa 1918 ja Saksa veti joukkonsa pois niin Virosta kuin Suomestakin. Suomi lähetti joulukuussa Yrjö Putkisen konsuliksi Tallinnaan ja Viro puolestaan nimitti Oskar Kallaksen väliaikaiseksi asiainhoitajakseen Helsinkiin. Helmikuussa 1919 Kallas pyysi Suomen hallitusta ensi tilassa harkitsemaan Viron itsenäisyyden tunnustamista. Samalla hän toivoi Suomen lähettävän valtiollisen edustajan Tallinnaan. Suomi lähettikin Viroon erityisedustajakseen Alfred A. Kairamon, mutta tunnustamiskysymyksen käsittelyssä ei pidetty kiirettä.

Ranska ja Pohjoismaat olivat tunnustaneen Suomen itsenäisyyden de jure jo tammikuussa 1918, mutta Iso-Britannian, USA:n, Japanin ja Italian tunnustukset Suomi sai vasta touko-kesäkuussa 1919. Suurvallat tukivat Venäjän sisällissodassa valkoisia, jotka eivät hyväksyneet reuna-alueiden irtautumista Venäjästä. Tämän vuoksi suurvallatkaan eivät halunneet tunnustaa, Suomea ja Puolaa lukuun ottamatta, Venäjästä irtautuneiden valtioiden itsenäisyyttä, eivätkä halunneet muidenkaan sitä tekevän.

Suomen ja Viron välisiä kauppaneuvottelut oli tarkoitus aloittaa heinäkuun lopulla 1919. Tähän liittyen Suomen hallitus teki periaatepäätöksen, että Viron itsenäisyys olisi tunnustettava de jure. Suomi ei kuitenkaan halunnut ärsyttää suurvaltoja ja ennen toimenpiteisiin ryhtymistä kysyi niiden kantaa tunnustamiseen. Ranska oli ehdottomasti tunnustuksen antamista vastaan ja muutkin suurvallat ilmoittivat, etteivät ne aio tunnustaa nykyisessä tilanteessa Viron itsenäisyyttä. Suomi päätti noudattaa voittajavaltioiden linjaa ja siirtää tulevaisuuteen tunnustuksen antamisen.

Virolle Suomi vastasi Oskar Kallaksen helmikuiseen pyyntöön 8. elokuuta 1919 toteamalla, että tosiasiallisesti Suomi jo kohteli Viroa riippumattomana ja täysivaltaisena valtiona. Merkkinä tästä oli se, että Suomi oli lähettänyt diplomaattisen edustajan Viroon ja oli vastaanottanut Viron diplomaattisen edustajan. Suomi lupasi esittää muodollisen de jure -tunnustuksen heti, kun kansainväliset olosuhteet sen sallivat. Tämä ei luonnollisestikaan tyydyttänyt Viroa, vaikka se kohteliaasti kiittikin 20.8. Suomea de facto -tunnustuksen antamisesta.

Samalla tavalla kuin Suomi toimi myös Ruotsi. Se tiedusteli suurvaltojen kantaa Viron tunnustamiskysymykseen ja saatuaan kielteisen vastauksen, ilmoitti Virolle syyskuussa 1919, ettei voinut antaa tunnustusta, mutta tulisi ylläpitämään de facto -suhteita Viron kanssa.

Viro palasi tunnustamis-asiaan vasta kesäkuussa 1920. Suomi ja Neuvosto-Venäjä olivat päättäneet ryhtyä neuvottelemaan rauhan solmimisesta. Viro tarjosi neuvottelupaikaksi Tarttoa ja tämä sopi sekä Suomelle että Venäjälle. Kun neuvottelujen alkuun oli aikaa runsas viikko, Viro pyysi 3. kesäkuuta uudelleen Suomelta itsenäisyytensä de jure -tunnustusta. Tässä tilanteessa Suomi ei katsonut voivansa vastata pyyntöön kieltävästi, vaikka suurvallat eivät vielä olleetkaan tunnustaneet Viroa: 7. kesäkuuta Suomi tunnusti Viron itsenäisyyden de jure.

Suomesta tuli näin ensimmäinen Viron tunnustanut valtio. Neuvosto-Venäjän Tarton rauhan yhteydessä helmikuussa 1920 antama tunnustus ei ollut kansainvälisoikeudellisesti pätevä, sillä ulkovallat eivät olleet tuolloin tunnustaneet neuvostohallinnon laillisuutta Venäjällä.

Suomi ei koskaan de jure -tunnustanut Viron liittämistä Neuvostoliittoon ja siksi Viron palauttaessa itsenäisyytensä elokuussa 1991 Suomi totesi, että sen vuonna 1920 antama tunnustus oli edelleen voimassa. Juridiikan näkökulmasta Viro on siis kesäkuussa 2020 ollut 100 vuotta itsenäinen valtio Suomelle – pidempään kuin yhdellekään toiselle valtiolle.