Tänä syksynä Martin markkinoiden teema-alueena on Valga ja Valgamaa. Tänä vuonna tuli myös kuluneeksi 100 vuotta Valgamaalla käydystä Pajun taistelusta, jossa suomalaiset vapaaehtoiset kärsivät suurimmat tappionsa Viron vapaussodassa. Samassa taistelussa kaatui yksi virolaisten suurimmista sankareista luutnantti, Julius Kuperjanov.
Viron vapaussota alkoi marraskuussa 1918, kun Neuvosto-Venäjän joukot hyökkäsivät Viroon sekä Narva-joen yli että etelästä käsin. Virolaisten oman armeijan rakennustyö oli alkuvaiheessaan ja siksi virolaiset joutuivat perääntymään aina tammikuun alkupuolelle saakka. Tuolloin koko Etelä- ja Itä-Viro olivat punaisten joukkojen hallussa. Viro pyysi jo marraskuussa 1918 sotilaallista apua Suomelta, jossa aloitettiin vapaaehtoisten värvääminen. Suomessa koottiin Viron avuksi kaksi joukko-osastoa, ns. I Suomalainen vapaajoukko sekä virolaisen eversti Hans Kalmin johtama Pohjan poikien rykmentti.
Tammikuun kuudentena päivänä 1919 virolaiset joukot aloittivat vastahyökkäyksen itärintamalla ja muutamaa päivää myöhemmin siihen liittyi juuri Viroon tullut I Suomalainen vapaajoukko. Suomalais-virolaiset joukot valtasivat Narvan 19. tammikuuta. Etelärintamallakin virolaisten vastahyökkäys eteni nopeasti ja 14. tammikuuta Julius Kuperjanovin komentama pataljoona oli vallannut Tarton. Sen jälkeen eteneminen hidastui, sillä vastassa oli punaisten eliittijoukkoja, latvialaisia tarkk’ampujia, joiden tehtävänä oli pitää hallussaan Valgan kaupunki.
Valga oli pieni kaupunki Liivinmaan kuvernementin pohjoisrajalla, mutta tärkeä risteysasema, josta lähtivät rautatielinjat viiteen eri suuntaan. Joukkojen kuljetusten ja Viron vapaussodassa tärkeiden panssarijunien liikkumisen kannalta rautatien solmukohtien hallinta oli äärimmäisen tärkeää. Kaupungin pääpuolustusasema sijaitsi hieman sen pohjoispuolella, Pajun kartanossa, jossa tammikuun lopussa oli n. 600 latvialaista tarkk’ampujaa.
Pohjan poikien rykmentti saapui Tarttoon 27. tammikuuta. Samana päivänä alkoi virolaisten hyökkäys Valgan valloittamiseksi. Luutnantti Kuperjanovin johtama hyökkäys kuitenkin pysähtyi 30.1. Pajun kartanon luokse. Pohjan pojat siirrettiin junakuljetuksella virolaisten avuksi. Hyökkäyksen johtoonsa ottanut eversti Kalm olisi halunnut siirtää väsyneen ja taisteluissa kuluneen Kuperjanovin pataljoonan reserviin ja lähettää suomalaiset valtaamaan Pajun kartanoa. Kuperjanov kuitenkin vaati, että hänen virolaisen joukko-osastonsa pitää hyökätä ensimmäisenä. Kalm ymmärsi, että kyseessä oli kunnia-asia ja vastentahtoisesti suostui.
Pajun kartano sijaitsi pienellä kukkulalla laajojen peltoaukeiden keskellä. Kartanon lukuisat kivirakennukset tarjosivat erinomaiset puolustusasemat latvialaisille ja heidän 20:lle konekiväärilleen. Vastaavasti aukea maasto ja hyökkäys lumihangessa ylämäkeen ei suosinut hyökkääjää. Päivän valossa hyökkääminen näytti enemmän kuin uhkarohkealta. Kuperjanov halusi kuitenkin varmistaa, että virolaiset saisivat kunnian Pajun valtauksesta. Siksi hän ei halunnut odottaa hämärän tuloa, eikä edes panssarijunien tykistötuen saapumista paikalle, vaan aloitti rynnäkön kohti kartanoa keskipäivällä 31.1.1919. Osa nälkäisistä miehistä olisi halunnut syödä ennen hyökkäystä, mutta heille Kuperjanov totesi, että syödään illalla Valgassa.
Kartanon puolustajat odottivat laukaustakaan ampumatta, että Kuperjanovin miehet tulivat n. 50 metrin etäisyydelle, jonka jälkeen alkoi murhaava tulitus. Virolaiset menettivät muutamassa hetkessä yli puolensataa miestä kaatuneina tai haavoittuneina. Kuperjanov itsekin haavoittui kuolettavasti. Kun virolaisten hyökkäys pysähtyi, lähtivät Pohjan pojat rynnäkköön kahdelta eri suunnalta kohti kartanoa. Heidän hyökkäyksensä oli yhtä uhkarohkea kuin virolaistenkin. Sen luonnetta kuvaa hyvin etenijöiden rivistöstä kuulunut huuto: ”Ketju suoraksi, että näyttää komiammalta.”
Suomalaisten kummatkin hyökkäysosastot pysähtyivät ankaraan konekivääri- ja kiväärituleen. Iltahämärän saapuessa taistelua johtanut jääkäriluutnantti Erkki Hannula lähetti hyökkäykseen viimeisen reservinsä. Tämän innostamina tulen alla pellolla maanneet joukotkin lähtivät uudelleen rynnäkköön ja nyt joukot pääsivät kartanoon asti. Latvialaisten puolustusasemat vallattiin raivokkaassa lähitaistelussa, jota käytiin puukoin, pistimin ja kiväärinperin. Suomalaisten tappiot olivat lähes 70 miestä kaatuneina ja haavoittuneina.
Latvialaisia kaatui taistelussa yli 100 miestä. Siitä ei ole tietoa, paljonko paenneiden joukossa oli haavoittuneita. Eversti Kalm oli ennen taistelua antamassaan hyökkäyskäskyssä kieltänyt ottamasta vankeja. Tähän ilmeisesti vaikutti siviilien murhat, joihin punaiset olivat syyllistyneet Tartossa juuri ennen vetäytymistään kaupungista. Noin 50 latvialaista jäi suomalaisten vangiksi ja heidät ammuttiin heti taistelun tauottua.
Seuraavana päivänä Pohjan pojat miehittivät Valgan, josta punaiset olivat jo vetäytyneet. Pajun taistelu ratkaisi Valgamaan kohtalon. Turvatakseen koko Latvian suunnan Pohjan pojat osallistuivat vielä virolaisten panssarijunien hyökkäykseen Marienburgin kauppalaan, mutta joutuivat valtaamaan 21.2. kauppalan yksin, koska junat jäivät rikottujen rautatiesiltojen taakse. Vasta seuraavana päivänä saapuivat virolaisjoukot ja ottivat rintamavastuun. Tämän jälkeen Pohjan pojat vedettiin reserviksi Valgaan, jossa kurittomat joukot aiheuttivat paljon järjestyshäiriöitä. Monet valgalaiset varmaan huokaisivat helpotuksesta, kun joukot kotiutettiin huhtikuun alussa. Tehtävä Virossa oli suoritettu.