Ensimmäiseksi soi Deep Purplen Smoke on the Water. Mart Kivastikin romaanin päähenkilö, tarttolainen Uu (Ulf) pyytää poikaansa Kaita soittamaan tietokoneelta pian jo 40 vuotta vanhan hard rock -klassikon. Vähitellen kirjan sivuille ilmiintyvät muiden muassa myös Suzi Quatro, Slade, Mud, Uriah Heep, King Crimson, Jethro Tull ja Alice Cooper, mutta silloin eletäänkin 1970-lukua uudelleen.

Aikakauden musiikki on keino siirtyä ajasta toiseen – tai jopa ajattomuuteen. Jokaisella sukupolvella ja vuosikymmenellä on omat levynsä ja voimabiisinsä, joiden avulla voi päästä irti arjen kahleista. Kivastikin romaanin musiikkiviitteet puhuttelevat luultavasti eniten niitä lukijoita – virolaisia tai suomalaisia – jotka ovat eläneet oman nuoruutensa juuri 1970-luvulla. ”Kun musiikki loppuu, millään ei ole merkitystä”, toteaa Uun serkku Paul. Hieman vanhempana hän edustaa Uulle jonkinlaista messiashahmoa: musiikki, pitkä tukka ja leveälahkeiset farkut ovat kolmetoistavuotiaalle kuin tie, totuus ja elämä. Paulin vahva rooli Uun elämässä symboloituu konkreettisestikin, kun tyttöystävä Ülle maalaa Paulin kylpyhuoneen freskoon Jeesus Kristus Supertähden hahmossa.

Mart Kivastikin romaanin nimessä resonoi Led Zeppelin -yhtyeen tunnettu kappale Stairway to Heaven. Se on Uun ystävän, yhdeksääkymmentä elinvuottaan lähestyvän taitelija Georgin lempisävellys, joka kiirii myös romaanin alaotsikossa ja motossa. Taivaan portaat -romaanissa on samanlainen mystinen pohjavire kuin kappaleessa. Samanaikaisesti romaani on kuitenkin myös avaruuteen kurottuva kosmologinen teos, jossa kysymys ajasta on alituiseen läsnä.

Taivaan portaat viittaavat paitsi Led Zeppelinin kappaleeseen, myös rakenteilla olevaan James Webb -avaruusteleskooppiin, jonka avulla on teoreettisesti mahdollista siirtyä ajassa alku räjähdykseen saakka ja nähdä maailman synty. Taiteilija Georg on käyttänyt suuren osan ajastaan yrittäen pysäyttää aikaa maalauksiinsa. Hänelle teleskoopin valmistuminen edustaisi unelmien täyttymystä: keinoa vapautua ajasta ja elää missä ajassa tahansa. Uusimpien tietojen mukaan teleskooppi on tarkoitus lähettää matkaan marraskuussa 2021.

Uun pojalle Kaille taivaan portaat merkitsevät konkreettista matkaa Marsiin. Hän tahtoisi lähteä planeetalle ensimmäisen retkikunnan mukana, mutta äiti ei haluaisi antaa siihen lupaa. Uu itse tuntuu jääneen jumiin nykyiseen aikaansa, joka ei tunnu kuluvan vaan toistuvan samanlaisena. Hän on tavallinen mies, jolla on perhe, toimistotyö laskentainsinöörinä ja Volkswagen Golf, jota hän ei ole koskaan halunnut omistaa. Mihin katosi orastavan nuoruuden aika? Missä vaiheessa hän aikuistui – sellaista ei olisi saanut koskaan tapahtua… Onneksi ystävyys Georgin kanssa ja tämän tietämys aika-avaruudesta antaa hänelle uuden mahdollisuuden.

Taivaan portaat etenee kahdessa aikatasossa, nykyhetkessä ja 1970-luvulla. Siirtymät eri vuosikymmenten välillä tapahtuvat polkupyörällä, mutta ei siitä sen enempää. Osin romaani on kuin mikä tahansa nostalgiaa tihkuva kasvukertomus nuoren pojan aikuistumisesta, osin filosofisista ansioistaan se kuitenkin kasvaa aihettaan kiinnostavammaksi ja viehättävämmäksi. Vaikka aika Virossa on tuolloin monin tavoin neuvostoliittolaisen ankea ja vaarallinenkin, nuoruuden unelmat ja keinot pitää niitä yllä eivät juurikaan eroa esimerkiksi suomalaisista vastaavista. Mielikuvituksen merkitystä ei pidä unohtaa.

Stairway to Heavenin sanoituksen vertaileminen Kivastikin romaanin teemoihin luo kokonaisuuteen kiehtovia vivahteita. Aihetta voisi kenties tutkia laajemminkin. Joka tapauksessa lukemisen aikana tulee melkein väkisinkin kuunneltua ja palautettua mieleen, miltä tuntuvat Procol Harumin Grand Hotel, King Crimsonin Red tai Led Zeppelinin Black Dog, Emerson, Lake and Palmerin musiikista puhumattakaan. Näin nautittuna Taivaan portaat on musiikilliskaunokirjallinen hybriditeos.

Elokuvaohjaajanakin tunnetun Mart Kivastikin ensimmäinen suomennettu romaani sattuu hyvään ajankohtaan: se voitti Virossa vuoden 2020 Eduard Vilden kirjallisuuspalkinnon. Anna Kyrön suomennos on laadukasta työtä.