Miten tulisi suhtautua romaaniin, joka kuvaa ensimmäistä ristiretkeä? Voisiko sen lukeminen olla kuin käynti Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla elokuun loppupuolella: leikareita, mystikoita, käsityöläisiä, miekkailunäytöksiä ja kievareita rajatulla alueella vanhan linnan ympäristössä. Olisiko se vähän kuin huoliteltua seikkailua tai pakoa arjesta?

Olisikin.

Kun avaa television uutislähetyksen, havaitsee nopeasti, että keskiaika on yhä keskuudessamme, eikä sitä voi jäsentää vain rattoisaksi tapahtumatoriksi Vanajaveden rannalle. Tiit Aleksejevin romaanin Väkevä kaupunki tapahtumat ovat pelottavan lähellä tätä päivää, vaikka ne sijoittuvatkin vuoteen 1098. Romaanissa neljä eurooppalaista armeijakuntaa on juuri vallannut Antiokian, silloisen Syyrian pääkaupungin. Valloittajien joukossa on muun muassa sotaväet Provencesta ja Normandiasta. Tuonaikaisten ritarien miekaniskuissa ja tänäisten hävittäjälentäjien ilmaiskuissa soi sama kammottava sävel. Voiko historiasta oppia mitään?

Väkevä kaupunki on alun perin trilogiaksi suunnitellun romaanisarjan toinen osa. Ensimmäinen osa Pyhiinvaellus kuvaa, kuinka paavi Urbanus II lähettää uskovaisensa vapauttamaan Pyhää maata Bysantin keisari Aleksios I Komnesosin pyynnöstä. Joidenkin historioitsijoiden näkemyksen mukaan pyhiinvaelluksen lähtökohdat olivat ensimmäisiä laajakantoisia merkkejä uskonnollisten ja kirkollisten näkökantojen sekoittumisesta sotilaallisiin ja poliittisiin vaikuttimiin. Sanalla pyhiinvaellus haluttiin aikoinaan korostaa osallistujien uskonnollisuutta sekä kärsimyksen ja katumuksen henkeä. Historiankirjoista tuttu sana ristiretki otettiin käyttöön vasta pari sataa vuotta myöhemmin.

Romaanin nimetön ja salaperäinen päähenkilö aloittaa samalla vaelluksensa kohti mainetta ja kunniaa. Matkalla kohti Jerusalemia hän kunnostautuu taisteluissa ja kohoaa ritariksi, vaikka onkin kotoisin jostain pohjoisesta tuntemattomista oloista. Hän ottaa käyttöönsä oppi-isänsä Dieterin nimen ja tutustuu Marie de Toulouseen, josta myöhemmin tulee hänen rakastajattarensa.

Ristiretkiromaanisarjan toisessa osassa ei tapahdu läheskään niin paljon kuin sen ensimmäisessä osassa. Väkevä kaupunki on odottelun, väsymyksen, kieroilun ja valtataistelun sävyttämä teos. Dieter toteaakin, että ”paikallaan pysyttely on näivettänyt pyhiinvaelluksen kuin pitaalisen, ja puuttuu enää vain puisia kalistimia, joilla taudinkantajat varoittavat terveitä tulostaan”. Tekemisen sijaan keskeiseen rooliin nousevat näyt, unet ja enteet, joiden kautta Dieter yrittää hahmottaa sisintään ja omia ambitioitaan. Pysähtyneisyys näkyy myös romaanin kielessä: Aleksejev käyttää lyhyitä, verbittömiä virkkeitä kuvatessaan piinaavan joutilaisuuden tunnelmaa.

Väkevässä kaupungissa ensimmäisen osan joutuisa matkanteko ja eteenpäin vievä mieliala on jämähtänyt paikalleen. Valloittajat odottelevat piiritettyinä oudossa kaupungissa pakanoiden vastahyökkäystä ja valmistautuvat pahimpaan. Erimielisyydet ristiretkeläisten keskuudessa kärjistyvät, ja näkemys yhteisestä päämäärästäkin uhkaa kadota toisarvoisten nokittelujen alle. Taistelu vihollisen vastahyökkäyksen torjumiseksi yhdistää monenkirjavan joukon vain hetkeksi

Sekavassa tilanteessa Dieterin on pakko etsiä omaa paikkaansa suhteessa kreikkalaisten, frankkien ja normannien johtohenkilöihin. Alkuperäinen ajatus Jerusalemin vapauttamisesta melkein unohtuu, kun kreivit ja ruhtinaat alkavat kilpailla sitä, kuka saisi harteilleen Antiokian hallitsijan viitan. Kaiken kukkuraksi Dieter joutuu osalliseksi salajuoneen, jonka yhteydessä hän käy läpi omaa moraalista jaakobinpainiaan. Kumpaa hänen tulisi teoissaan seurata, omantuntonsa ääntä vai siunaantuvan tilanteen hyötynäkökohtia?

Dieterin valinnat ovat vääjäämättömiä ja kohtalokkaita, ja lukija jää kiinnostuneena odottamaan sarjan seuraavaa osaa. Jotain suurta ja yllättävää Dieterin varalle tuntuu suunnitellun. Hän toteuttaa itseään uskonsa varassa muun muassa palauttelemalla mieleensä raamatun lauseita, mutta usko alkaa vähitellen horjua. Sankaruus rapisee, seikkailu muuttuu selviytymistaisteluksi.

Missä on pyhiinvaelluksen pyhyys, kun maailma ympärillä näyttää katoavan? ”Yltyvä kumina, horjuva maailma kulkemassa kohti tuomiopäivää. Maailma joka sortuu, joka elää viimeisiä päiviään. Joka putoaa tyhjyyteen tietämättä miten pitkäksi aikaa. – – Syyria, ajattelen. Tuhotut muurit, poltetut portit.”