Vanha virolainen rehielamu, riihitalo, oli vielä viime vuosisadan alkupuolella vallitseva maalaistalo niin Viron länsiosissa kuin saarillakin. Ruokokattoiset, muodoltaan pitkät rakennukset ovat edelleen osa virolaista maisemaa.
Riihitalo on materiaaleiltaan ekologinen ja ilmastovaikutuksiltaan hiilineutraali. Hirret lienee veistetty hyvän matkaa yli sata vuotta sitten talon oman metsän valituista puista. Ne ovat kestäneet ja kestävät edelleen kolminumeroisen määrän vuosia, vieläpä niin, että ensimmäinen numero voi olla muukin kuin yksi. Alimmaisia hirsiä pitää toki joskus vaihtaa.
Rakennuksen kivijalka on ladottu pelloilta kerätyistä niin sanotuista maakivistä eli mannerjään pohjoisesta, esimerkiksi läntisestä Suomesta kuljettamista kivistä. Vaihtoehtona on paikallinen, paljon nuoremman poimutuksen liuskekivi, viroksi paekivi. Samoista kivistä on paitsi ladottu rakennuksen perusta, muurattu myös riihen sekä myöhemmin vielä tuvan uuni. Kun uuneissa poltetaan vain lehtipuuta ja hormit on nuohottu ja kunnossa, ei tulipalon vaaraa ole. Havupuu uunissa voisi lennättää kipinöitä katolle.
Vielä tämänkin talon rakentamisen aikaan rakennettiin alun perin pelkkä riihi, joka oli samalla asumus. Myöhemmin riihen jatkeeksi lisättiin tupa, keittiö ja ruokakomero eli sahver. Isokokoinen uuni ulottui tyypillisesti keittiöstä seinän läpi tupaan. Isompiin taloihin rakennettiin myös erillisiä pikkukammareita.
Ainakin keittiö on alunperin ollut tyypillisesti maapohjainen. Sen huomaa edelleen siitä, että riihitalon hella on hyvin matalalla. Riihen eteisen jatkeeksi talon toiseen päätyyn rakennettiin usein varasto. Riihen eteinen (rehealune), sekin tietysti maanvarainen, saattoi toimia myös navettana. Jos talossa oli erillinen navettarakennus, se oli samaan tapaan rakennettu kuin riihitalokin. Usein navetassa on vähän taloa enemmän kivirakennetta.
Riihitalon katto tehtiin merenrantojen järviruo’oista. Ruo’ot leikattiin sirpillä jäältä käsin lyhteiksi tammikuun pakkasilla ja ladottiin kuhilaiksi rannalle kuivumaan. Nykyään ruokoja voi leikata myös koneellisesti. Sateettomalla kesäkelillä kuivat ruo´ot ladotaan nippuina puisten, yksinkertaisten työkalujen avulla tiivistäen yleensä noin 30 cm paksuksi harjakatoksi kapeiden havupuisten rankojen päälle. Aluskatetta ei tarvita, vain rangat. Ylintä osaa pitävät kasassa katon harjalla kuusennäreet ja niitä toisiinsa yhdistävä ohut katajan ranka.
Ruokojen ohuemmista latvaosista on paikoin tehty seinien pintaan suojakerros. Ruo’ot kiinnitetään seinille kapeilla katajanrangoilla ja kuusennäreillä. Ruoko seinän pinnassa suojaa hirsiä vedeltä ja paahteelta ja antaa hyvän lisäeristyksen. Kuvan riihitalokin on edelleen melkein kokonaan ruo’oilla verhoiltu.
Ulospäin talo on yhtenäinen, pitkänmuotoinen viljan puinnin, ihmisten ja eteisen osalta eläintenkin asumus, joka on suojannut niin talven kylmiltä kuin kesän kuumilta.
Ruokokatto kestää ammattilaisen tekemänä 50, joskus jopa 70 vuotta. Kuitenkin ylimpien ruokokerrosten päällä olevat riu’ut ja ylimmät ruo’ot vaihdetaan 12–15 vuoden välein.
Näitä perinteisiä kattoja tehdään edelleen. Kun vanhojen riihitalojen kattoja uusitaan, materiaalivalinta on itsestään selvä: ruoko. Ruokokattoja rakennetaan myös uusiin, varsin suuriinkin taloihin. Yksittäisiä ruokokaton tekijöitä tai porukoita on Virossa kymmenkunta. Jotkut rakentavat tai uusivat myös itse oman talonsa ruokokaton.
Suomessakin Turun ammattikorkeakoulu ja Varsinais-Suomen Ely-keskus ovat olleet aktiivisia ruokokattoisten talojen suunnittelussa ja laatineet sitä varten ohjeita. Ruokokattoisia taloja ja rakennuksia on rakennettu Suomeen jo jopa kymmeniä, mutta onko yhtään nimenomaista, en tiedä. Toivottavasti on.
Vanha virolainen rehielamu, riihitalo, oli vielä viime vuosisadan alkupuolella vallitseva maalaistalo niin Viron länsiosissa kuin saarillakin. Ruokokattoiset, muodoltaan pitkänmuotoiset ja vaihtelevan kuntoiset reheelamut ovat edelleen yksi maalaismaiseman luontainen piirre noissa miljöissä, vaikka suuri määrä niitä onkin kadonnut historian vaikeissa vaiheissa. Läntisen Viron mantereen ja saarien talomuseoissa pääsee monipuolisesti tutustumaan riihitaloihin, niiden koko rakennuskantaan ja pihapiireihin.
Jos suunnittelet talon rakentamista maaseudulle talviasuttavaksi vapaa-ajan asunnoksi, voisit ehkä valita riihitalon ja soveltaen rakentaa siihen maalämmön sekä varaksi että parhaisiin tunnelmiin. Ruoanlaittoon toimii riihitalon perinteinen leivinuuni, ehkä riihen uunikin, mutta siihen kannattaa lisätä myös hormi. Jos mahdollista, kokonaisuuteen voi sovittaa kaikki hiilineutraalit ratkaisut.
Kesäasuntona talo ei tarvitse juoksevaa vettä, sitä ei ollut ennenkään. Sauna pihan laidassa ja sen sadan litran muuripata sekä kompostoiva ekovessa osana pihamiljöötä olisivat riittävät. Porakaivo ansaitsisi perinteisen kaivon kannen. Miljööseen kannattaa varata riittävästi luonnonvaraista aluetta puineen ja niittyineen lintuja ja hyönteisiä ajatellen. Perennapenkki perhosille sopivin kukkavalinnoin sekä perinteinen kasvi-, yrtti- sekä peruna- ja juuresmaa olisivat olennainen osa riihitalon rauhallista ja hiljaista pihapiiriä. Luonnollista ja ekologista!