Viro sai maan virallisen kielen aseman sata vuotta sitten. Viron kielen matka ensimmäisistä satunnaisista kirjoituksista maan viralliseksi kieleksi kesti noin 700 vuotta. Prosessi oli hidas, mutta se oli myös päämääratietoinen ja johdonmukainen.
Viron kieli vakiintui ristiretkien aikaan 1200-luvulla. Tuolta ajalta ovat peräisin myös ensimmäiset kirjalliset lähteet viron kielestä, ne löytyvät Henrikin Liivinmaan kronikasta ja Tanskan kuninkaan veroluettelosta (Liber Census Daniae).
Viron kielen kehitykseen vaikutti suuresti Saksasta 1500-luvulla alkanut ja koko Eurooppaan levinnyt uskonpuhdistus, joka antoi sysäyksen monien Euroopan kansojen kielten kehitykselle. 1500-luvulta ovat myös ensimmäiset vironkieliset kokonaiset tekstit ja vuosisadan lopulta ensimmäiset tiedot viron kielen käytöstä opetuskielenä.
1600-luku toi mukanaan monia tärkeitä viron kielen kielioppeja, ja etelä-viron kielellä ilmestyi Uusi testamentti. Kielen kehitykseen vaikutti vironkielisen opetuksen leviäminen sekä vuonna 1684 perustetusta Forseliuksen opettajaseminaarista alkunsa saanut kansanopetuksen verkosto.
1700-luvun tiennäyttäjänä pidetään vironkielisen kokonaisen Raamatun ilmestymistä vuonna 1739. Raamattu on toki uskonnollinen teksti, mutta sen kääntämistä varten piti kehitää monien Raamatussa käsiteltävien elämänalojen terminologiaa: historiaan, sotimiseen, maatalouteen ja karjankasvatukseen, psykologiaan, politiikkaan ja valtionhallintoon, oikeusjärjestelmään, kirjallisuuteen ja kulttuuriin, filosofiaan sekä moniin muihin elämänaloihin liittyvää sanastoa.
Vuosina 1766–1767 ilmestyi ensimmäinen vironkielinen aikakausjulkaisu Lühhike õppetus, joka antoi virolaisille sekä lääketieteellisiä että elämäntapoihin liittyviä neuvoja. 1700-luvulla virolaiset olivat ryhtyneet lukemaan.
1800-luku toi viron kielen jo yliopistoon. Vuonna 1803 Tarton yliopistossa aloitti ensimmäinen viron kielen lehtori. 1800-luku antoi virolaisille myös Kristjan Jaak Petersonin, joka tosin eli vain 21-vuotiaaksi, mutta juuri hänelle kuuluvat sanat: ”Kas siis selle maa keel laulu tuules ei või taevani tõustes üles igavikku omale otsida?” (Eikö tämän maan kieli voi laulun tuulessa taivaaseen kurkottuen tavoittaa ikuisuutta? Suom. Jukka Remes)
Erityismaininnan ansaitsee vuosi 1857, jolloin Perno Postimees alkaa ilmestyä ja päivänvalon näkee kansalliseepos Kalevipoegin ensimmäinen osa. Kalevipoegin koostaja Friedrich Reinhold Kreutzwald (1803–1882) oli Elias Lönnrotin (1802–1884) tapaan kielestä ja kansanrunoudesta kiinnostunut lääkäri, joka saikin suomalaiselta virkaveljeltään innoitteen kansalliseepoksen luomiseen.
1900-luvun alkuun mennessä viron kielestä oli tullut hyvinkin tutkittu ja opetettu kieli, jolla oli potentiaalia enemmäksikin kuin vain keittiö- ja kotikieleksi. Viron kieli oli valmis nousemaan valtion viralliseksi kieleksi.
1900-luvun alusta löytyy tärkeä tienviitta: Tapan kielikonferenssi (1908), josta alkaa laajempi kielenhuoltotoiminta. Sen looginen välipysäkki on vuonna 1918 ilmestynyt Eesti keele õigekirjutuse-sõnaraamat.
Viron valtio syntyi helmikuussa 1918, viron kieli sai virallisen kielen aseman 4. kesäkuuta 1919 ja saman vuoden joulukuussa aloitti vironkielinen Tarton yliopisto.
Yksittäisistä satunnaisista vironkielisistä sanoista latinankielisessä tekstissä pääsimme 700 vuodessa virallisen kielen asemaan ja korkeakoulutuksen kieleen. Tätä seuranneiden sadan vuoden aikana, sisältäen myös 50 miehitysvuotta, on viron kielestä tullut kehittynyt kirjakieli, joka ei tällä hetkellä ole missään suhteessa jäänyt jälkeen maailman suurista kielistä kuten englannista, espanjasta tai mistä tahansa muusta kielestä.