Vieraita kieliä voi opiskella menestyksellisesti monella eri tavalla. Jos kielet ovat läheistä sukua toisilleen kuten ruotsi ja saksa tai suomi ja viro, niin riskisanojen luettelot, sanastot tai sanakirjat ovat mainio ja hauska apuväline opiskelussa. Kuten suomi ja viro, niin myös viro ja võro ovat läheisiä sukukieliä, joita opiskellessa pitää osata välttää tai ainakin varoa riskisanoa. Siksi Urmas Kallan kokoama ja Võron instituutin viime vuonna julkaisema võro-viro-riskisanakirja on enemmän kuin tervetullut, se on suorastaan hyvin tarpeellinen kaikille võron kieltä opiskeleville, jotka osaavat vähänkin myös viroa.

Itämerensuomalaisen kantakielen hajotessa eri murteiksi kielentutkijoiden mukaan ensimmäisenä joukosta erosi eteläviro. Periaatteessa siis eteläviron perillisen võron kielen tai võro-seton kielen pitäisi olla kauempana viron kirjakielestä kuin suomen kielen. Ihan tällaiselta ei tilanne ainakaan sanaston kannalta (mutta mm. verbitaivutuksessa kylläkin) tunnu, mutta riskisanastoa selatessa tulee vastaan sekä sellaisia sanapareja, joissa suomi ja võro ovat lähellä toisiaan tai viro kulkee omia ratojaan että sellaisia sanapareja, joissa suomi ja viro ovat lähellä toisiaan, mutta võro kulkee omia ratojaan. Tässä vain muutamia esimerkkejä:

Sanakirjassa ei valitettavasti ole ilmoitettu sanamäärää. Sivuja on 224. Sanat esitetään kahdella eri palstalla eli vasemmalla lihavoituna kirjoitettu võronkielinen sana, sitten sen merkitys/merkitykset viroksi ja võronkielinen esimerkkilause. Oikeanpuoleisella palstalla taas on samannäköinen tai melkein samannäköinen viron kielen sana lihavoituna ja sitten sen merkitys võron kielellä. Riskisanoissa on kyse myös sanan eri taivutusmuodoista ja näissä tapauksissa annetaan myös nominin tai verbin perusmuoto.

Mainion sanakirjan tavallaan ymmärrettävä, mutta silti paha puute ja ongelma sekä virolaisille että suomalaisille on se, että võronkieliset sanat on kirjoitettu ilman erikoismerkkejä eli kieltä huonosti taitava ei tiedä, että sana kago (”käki”) pitäisi võron kielen sääntöjen mukaan kirjoittaa k´ago ja ääntää suunnilleen kjako. Suomen Terve! ja viron Tere! on merkitykseltään lähellä toisiaan. Setomaalla tervehdyssana on Tereh, mutta võrolaisten vastaava tervehdys pitäisi sääntöjen mukaan kirjoittaa Tereq tai Tere^q ja viimeinen äänne jälkimmäisen e:n jälkeen on laryngaaliklusiili eli se, jonka suomalainen ääntää esimerkiksi käskylauseessa Anna omena! toisen a:n ja o:n välissä.

Monia, myös minua, kiinnostaa vierasta kieltä opiskellessa sanojen opiskelu sanakirjaa selaamalla. Kahta läheistä sukukieltä, saati sitten kolmea läheistä sukukieltä vertaamalla ”törmää” mielenkiintoisiin seikkoihin, jotka avaavat kiinnostavia näkymiä myös omaan äidinkieleen ja sen kehitykseen. Ja jopa vanhoihin heimorajoihin sekä me ja ne -jaotteluun. Oivallinen esimerkki on puhumista ilmaiseva verbi. Pohjoisvirolaisten verbi on rääkida, võrolaisten ja muidenkin etelävirolaisten vastaavan merkityksinen verbi taasen on kõnõlõma. Mutta pitää muistaa sekin, että savolainen ja karjalainen useimmiten haastaa puhumisen sijaan ja esimerkiksi vanhojen stadilaisten vastaava verbi onkin bamlata.