Missä vaiheessa oman kuolevaisuutensa viimeistään tajuaa? Ehkäpä lopullisesti keski-iän tienoilla, kun oman elämän aamukammassa on piikkejä elinajanodotteen mukaan jäljellä vähemmän kuin piikkejä on katkottuna. Siinä hetkessä voi tulla tarve pohtia, mihin on elämässään päätynyt ja mihin vielä aikoo vähenevän aikansa käyttää.

Aikaa ja ajattomuutta, paikallaan pysymistä ja irti päästämistä käsittelee kirjailija Mart Kivastikin ohjaama elokuva Taevatrepp, joka tuli Virossa elokuvateattereihin maaliskuussa 2023. Elokuva perustuu Kivastikin vuonna 2019 julkaisemaan samannimiseen romaaniin. Teoksesta on olemassa 2020 ilmestynyt Anna Kyrön suomenkielinen käännös Taivaan portaat.

”Aika on ihmisen keksintö”, henkäisee Taevatreppin päähenkilölle Ulfille eli Uulle hänen lapsuudenystävänsä ja idolinsa Georg, joka kuolee elokuvan alkupuolella. Georg (nuorena Ivo Uukkivi, vanhana Raivo Trass) edustaa Uulle ajattomuutta ja yhteyttä lapsuuteen. Kun se yhteys lopullisesti katkeaa, Uun on löydettävä itsensä ja elämänsä uudelleen ja pohdittava, mitä tehdä jäljellä olevalla ajalla. Georgin kuoleman jälkeen elokuvassa alkaa kulkea vuorotellen kaksi tarinalinjaa: toinen kuvaa keski-ikäisen Uun rimpuilua nykyajassa ja toinen teini-ikäisen Uun kasvua kohti Neuvosto-Virossa asuvan nuoren miehen arkea.

Kuolinvuoteellaan Georg kuiskaa keski-ikäiselle Uulle myös ikuisen elämän reseptin: tulee oppia ajamaan polkupyörällä ilman käsiä. Elokuvasta kehittyy kooste siitä, miten nuori ja vanha Uu hakevat tapoja päästää irti melankolisesta menneestä, josta irrottautuminen on vaikeaa ja haikeaa, mutta silti pakollista. Keski- ja teini-ikäinen Uu tietävät, että pyörän tangosta irti päästäminen voi tehdä kipeää, mutta kun se onnistuu, saattaa kokea uudenlaista vapauden huumaa.

Elokuvan nuori Uu huojuu teini-iän ja aikuisuuden kynnyksellä Tarton puutaloidyllissä Karlovan kaupunginosassa. Muutama ystävä, sukulainen sekä taiteilija-Georg ovat Uun arjen tärkeitä ihmisiä. Perhearki on pidättyvän vaitonaista ja suhde korttelin venäjänkielisiin poikiin kirjaimellisesti kivulias. Hannes Hermakülan esittämä nuoren Uun isä on hahmo, joka ei poikansa kanssa lepertele, vaan lähinnä patistaa uimaleireille miehistymään. Uu hakee omaa irtiottoaan lapsuudesta, jossa auttaa sukulaismies Paul (nuorena Kaarel Pogga, vanhana Tõnu Oja), jonka kautta järjestyy Jenkki-purkkaa, lp-levyjä, upeita farkkuja ja ensimmäiset tupakkahenkoset. Timotheus Sammul näyttelee herkästi nuorta Uuta, jonka kompastelevat askeleet aikuisuutta kohti herättävät äidinvaistot: voi sinua poikanen, kyllä kaikki järjestyy!

Elokuvan selkeä päärooli on kuitenkin keski-ikäisellä Uulla, jota tulkitsee lukemattomissa virolaisissa näytelmä-, elokuva- ja tv-sarjaliemissä keitetty Mait Malmsten. Hän on keski-ikäisenä Uuna juuri niin kipuilevan ahdistunut kuin virolaismies vain voi. Uun elämässä on päällisin puolin kaikki hyvin. On työ, perhe, harrastukset, ystäviä, uudenkarhea asunto ja auto. Yhteinen arki Tiuks-vaimon (Harriet Toompere) kanssa vaikuttaa onnelliselta, mutta Georgin kuolema sysää kaikesta elämän ulkoisesta hyvästä huolimatta käyntiin etsinnän, joka on tainnut vain odottaa oikeaa hetkeä käynnistyäkseen.

Keski-ikäinen Uu yrittää pysäyttää aikaa kuntoilemalla ahkerasti ja flirttailemalla nuoren uimavalmentajan kanssa. Ajan kulkua Uu ei voi olla huomaamatta kotonakaan. Oma poika on kasvanut lähes täysi-ikäiseksi ja Uu tajuaa sukupolvien toistavan samoja erheitä. Uun suhde hänen kuulokkeet korvilla istuvaan jälkikasvuun ei ole lämpöä tulvillaan ja siihen Uu yrittää puuttua. Ehtiikö vielä pelastaa sen, mitä pelastettavissa on?

Taevatrepp-elokuvassa vilahtelee sivuosissa virolaisen näyttelijäkaartin raskasta kalustoa, kuten Sepo Seemann aikuisen Uun esimiehenä, Guido Kangur ympäri Tarttoa ajelevana Palla-setänä, Kersti Heinloo vanhaa Paulia ikuisesti tukevana vaimona sekä pienessä roolissa oopperalaulaja Voldemar Kuslap Uun muistisairaana, ilman housuja Tarton kaduilla taivaltavana isänä.

Nuorelle Uulle isä on ollut itsestäänselvä auktoriteetti, jota vastaan on pitänyt kapinoida. Elokuvan liikuttavimpia välähdyksiä on hetki, jossa keski-ikäinen Uu auttaa housunsa unohtaneelle isälleen vaatteita ylle ja kehottaa vielä kertomaan tarinoita, jotka dementoitunut vanhus on lukemattomia kertoja toistanut – mutta isä ei enää halua. Kaikki on jo kerrottu. Joskus on vain liian myöhäistä, ja sekin on kivuliasta tajuta.

Taevatreppin roolilistassa voisi ehdottomasti mainita myös Tarton kaupungin. Ehkä elokuva on osin kuvaus Tarton hengestä, Tartu vaim, jonka voi tuntea, mutta jota on hankala sanoiksi pukea. Tarton melankolinen henki pakottaa katsomaan mennyttä ja tulevaa. Elokuvan rinnakkaisille tarinoille kaupunki antaa raamit. Nuoren Uun elämä liikkuu puutalo-Tartossa ja takapihojen jalkapallokentillä, kun taas keski-ikäisen Uun arki on valkoseinäisessä lasikuutioarkkitehtuurissa, tietokoneen äärellä konttorissa ja uimahallissa. Emajoki virtaa pyöräilevän Uun rinnalla vuosikymmenestä riippumatta.

Ei voi olla miettimättä, onko virolaisessa elokuvassa meneillään keski-ikäisten miesten lähimenneisyyden käsittelyn buumi. Kun tunteista ja kipeistä asioista puhuminen tuntuu olevan monille virolaismiehille vieläkin vaikeampaa kuin suomalaisille veljilleen, elokuvan avulla voi tarkastella turvallisen etäältä tuntojaan – tuollaisia olimme, tällaisia meistä tuli. Miehen mallit ovat olleet menneisyydessä vakavia ja kovia, kun taas länsimainen nykyaika toivoo mieheltäkin tunnepuhetta ja keveyttä. Se on armottoman vaikeaa, jos on kasvanut aivan toisenlaiseen maailmaan.

Taevatreppin eleettömyydessä ja sisäänpäinkääntyneessä hiljaisuudessa on muutamana välähdyksenä melkein kaurismäkeläisiä hetkiä. Monissa kohtauksissa sekoittuu haikeus, huumori ja pakahduttava puhumattomuus. Siinä mielessä elokuva on läpeensä virolainen. Naiset ovat Taevatreppissä täysin sivurooleissa. Heidän työnsä on väsymättä kannatella itsensä kanssa eksyksissä olevia miehiä.

Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että Taevatreppissä olisi vahva juoni, mutta ei liene tarkoituskaan. Taevatrepp on kuin essee tai nostalgiapala, joka käsittelee vanhenemista, luopumista ja kaipuuta jokaiselle tunnistettavin tavoin. Tartto-faneille elokuva on ehdoton katsottava. Elokuvan loppuratkaisu jää leijumaan ilmaan. Katsoja saa päättää, millaiset taivaan portaat Uu itselleen rakentaa.