Kärdlan kahvilapäivä, Hyvän Energian Festivaali, Kärdla PÖFF -elokuvafestivaali, Erkki-Sven Tüürin 50-vuotisjuhlatapahtuma EST 50, kesäteatteri Tahkunan majakalla – kaikkien näiden tapahtumien takana on Ere Naat.

Hän on seitsemän vuotta sitten Hiidenmaalle saapunut nuori nainen, joka tänä vuonna vietiin töihin Tallinnaan. Kesäteatterin näytelmät olivat niin suuri menestys, että ne esittänyt teatteriryhmä otti Eren mukaansa.

Arhipelaag-ympäristö- ja kulttuuriyhdistyksessä Ere tunsi kutsumuksekseen tehdä voitavansa, jotta luovan talouden keinot otettaisiin käyttöön pienten yhteisöjen hyvinvointia edistämään. ”Olemme tässä saarella vakuuttuneet siitä, että Hiidenmaalla on paikkoja, jotka ovat sen arvoisia että ne pannaan elämään ja hengittämään uudella tavalla, niin että yhdestä energian sykäyksestä syntyy aivan uutta energiaa. Suuri plussa on se, että nuo paikat voivat olla erilaisia sekä hiidenmaalaisille itselleen että manterelta saapuville”, Ere on sanonut.

Eren työtä myös arvostetaan. Hän on saanut mm. Kärdlan kaupungin palkinnon sekä Kõpun majakan palkinnon. Kahvilapäivän toteuttamisella Kärdlassa oli kaupungille suuri merkitys – Viron kulttuurirahasto myönsi Hiidenmaan matkailuyhdistykselle Kulttuurihelmi-palkinnon.

Kerro taustastasi, mitä itse pidät siinä tärkeänä.
Olen kasvanut, leikkinyt ja käynyt kouluni Märjamaalla, opiskellut sitten Tartossa. Lapsuuteni oli hyvin kirjakeskeinen, kirjat innostivat mielikuvitustani. Eräs ensimmäisiä hyvin varhaisia muistikuvia: istun keinuhevosen selässä keskellä keittiötä, hevosen korvista riippuvat isot kantokassit täynnä kirjoja. Kun matto hevosen alla rypistyi, mummo veti sen suoraksi ja keinunta jatkui. Martha-mummo, joka työskenteli koko ikänsä kirjakaupassa ja luki paljon, oli minulle hyvin tärkeä – hänen tarinointinsa säesti kaikkia tavallisia toimia.

Mutta nyt täysikasvuisena minua on muovannut Hiidenmaa. Kyllä niin voi sanoa. Esimerkki: ennen saarelle saapumista minä otin ihan todesta käsitteen ”huono sää”. Mutta saarella sellainen ilmaus menetti merkityksensä. Lisäksi olen huomannut, että ”hyvän sään” voi ottaa Hiidenmaalta kaikkialle mukaansa.

Miten päädyit Hiidenmaalle, millaisia olivat ensimmäiset tuntemukset, miten sinut otettiin vastaan?
Sanotaanhan, että hiidenmaalaisilta menee vuosikymmen tulokkaiden hyväksymiseen. Ensimmäistä kertaa tulin Hiidenmaalle kesällä 2004. Opiskelut Tarton yliopistossa olivat kesken, olin rakastunut korviani myöten ja valmis lähtemään minne tahansa mihin Hän menee. Ajatellessani tätä päätöstä, tai pikemminkin herätettä, jälkeenpäin tuntuu Hiidenmaalle lähtö minusta monessa mielessä eksoottisemmalta kuin lähtö ulkomaille. En tuntenut ketään, ei ollut työtä enkä edes tiennyt miten saarella löytää töitä. Sen kummempia suunnittelematta aloimme vain elää päivä kerrallaan.

Minulla ei ole ollut huolta Hiidenmaalle sopeutumisesta, mitä tulee täkäläisiin ihmisiin ja heidän suhtautumiseensa. Mutta alkuvuosina oli tietynlaista sisäistä levottomuutta – halua päästä pois, mikä säestää saarella asumisen rauhaa hiljaisena pohjavirtana. Se on ollut ikään kuin osa identiteettiä. Välistä mietin, että pois haluaminen on ikään kuin kirjoitettu saarella asumiseen. Täällä on meri ja taivaanranta. Ja sitten on myös kaipuu – kaipuu johonkin, joka on siellä taivaanrannan takana.

Kesällä ja syksyllä 2006 me kävelimme ystävien kanssa vetoa lyötyämme Hiidenmaan ympäri, rantaviivaa pitkin, meressä ja ruovikossa, pitkin hiekkaa ja soraa. 325 kilometriä. Se oli monessa mielessä aivan kuin rituaali – saaren ottaminen omaksi. Nyt minä sitä vastoin tunnen, että saari on ottanut minut omakseen. Ja se on vielä parempi tunne.

Mitä kaikkea Arhipelaag-yhdistys tekee?
Yleistäen voi kai sanoa, että Arhipelaag on perustettu ja toimii, jotta elämä saarella jatkuisi ja että ihmisen ja luonnon tasapaino säilyisi. Sen hankkeet ovat liittyneet paikalliseen luontoon ja kulttuuriin, viime vuosina enemmänkin kulttuuriin.

Mistä saat erinomaiset ideasi? Mitä erityispiirteitä on tilaisuuksien järjestämisessä syrjäseudulla?
Innostus on liittynyt kaikkeen, mitä olen saanut tehdä Hiidenmaalla. Olen innostunut erilaisista paikoista – vaikka vanha, 30 vuotta tyhjillään seissyt sähkövoimala tai maailman kaunein majakka; innostuminen jostakin mielikuvasta, ihmisistä ja keskusteluista. Hiidenmaalla toimiessa tulee usein vakuuttuneeksi siitä, että täällä kaikki on mahdollista. Taidan osata nyt arvostaa sitä entistä paremmin. Ja olen kiitollinen siitä että olen usein saanut kokea täydellisen inspiraatioiden sarjan.

Omista töistä on vaikea poimia esille yhtä suosikkia. Mutta silti aivan erityisesti on sieluani lähellä kesät ja viime syksy Tahkunassa, jossa yhdessä Theatrum-teatteriryhmän kanssa teimme majakkaan ja sen pihamaalle teatteriesitykset: Marcel Pagnolin Tuulesaared (Tuulen saaret) ja Jon Fossen Üks suvepäev (Muuan kesäpäivä).

Onko muualta tulleen helpompi järjestää tällaisia hankkeita ja festivaaleja kuin hiidenmaalaisen?
Tiedä häntä onko juuri helpompi, mutta hiidenmaalaisten kanssa ja Hiidenmaalla on mukava tehdä kaikkea yhdessä. Yhteisö on pieni, mikä toiselta kantilta katsoen voi olla aika sisäänlämpiävä, mutta toiselta kantilta hyvin kannustava. Välimatkat ihmisten välillä ovat lyhyempiä, on enemmän välitöntä ja suoraa kanssakäymistä, vähemmän byrokratian tasoja ja joutavaa voimien tuhlaamista muodollisuuksiin. Paljonpuhuva luonnehdinta koko saaren yhteiskunnasta on se, että hiidenmaalaiset jättävät ovet auki ja autonavaimet virtalukkoon – täällä luottamusta piisaa.

Onko Hiidenmaa nuorelle ihmiselle paikka, jonne kannattaa asettua elämään?
Hiidenmaalla kannattaa asua kaikkien, joilla on tyydytystä tarjoavaa tekemistä. Nuorten niin ikään, mutta heille on tärkeää myös vaihtelu, se että olisi aina väliin mahdollisuus käydä muualla jottei liikaa lokeroituisi. Kuten eräs 15-vuotias Hiidenmaan poika äskettäin sanoi: ”Olen kurkkua myöten täynnä tätä raikasta ilmaa.” Välistä voi olla toki niin rauhallista, että sitä muuttuu rauhattomaksi.

Onko Hiidenmaa syrjäseutua vai päinvastoin keskus?
Sanoisin tämän kolmannella tavalla: Hiidenmaa on maailma. Se on ennen kaikkea osa maailmaa, osa suurempaa järjestelmää kuin mitä on yksittäinen maakunta tai valtio tai maanosa. Kenties tämä kuulostaa kummalliselta, mutta siinä missä Tallinnassa asuminen merkitsee olemista erään pienen maan kovin pienessä kaupungissa, siinä minä Hiidenmaalla koen yhä uudelleen ja uudelleen olevani maailmassa. Mutta luulen ettei tämä ole ominaista pelkästään Hiidenmaalle vaan saarille ylipäätään. Ihan samoin on myös Saarenmaalla, Sõrven sääressä. Tämä pitkä niemi oli aikoinaan tiheästi asuttu, mutta nyt siellä on vain viitteitä asumiseen – omenapuut ja syreenit ovat jäljellä, talot eivät.

Mikä piteli sinua Hiidenmaalla ja mikä vei pois?
Olen nyt päivätyössä Theatrumissa, pienessä teatterissa Tallinnan vanhassakaupungissa, mutta Hiidenmaata en ole millään tavoin jättänyt selkäni taakse. Se on oikea koti ja kodin lailla se antaa hyvän ja varman olon. Olin tiiviisti Hiidenmaalla lokakuun alkuun asti, ja kun sitten palasin Tallinnan syksyyn ja arkielämään, iski heti pieni kulttuurishokki tai jet lag.

Hiidenmaalle äskettäin saapuneelta kysytään usein, miten sinä tänne oikein osuit. Vuosia sitten huomasin käyttäväni kerran jos toisenkin yhtä sanaa: ”hulluuttani”. Mutta nyt kun kysytään niin vastaan toisella tavoin – rakkauden tähden. Se on rehellisempää. Sama juttu pois lähtemisen kanssa, siinä se rakkaus vain kohdistuu työhön.

Mitkä ovat Hiidenmaan ja hiidenmaalaisten suurimmat uhat ja mahdollisuudet?
Uhaksi näen sen, että jos lähdetään pois – se on kumminkin sitten se taivaanranta ja kaipuu – mutta ei palata takaisin. Ja jos kyllin monet tekevät niin, tulee Hiidenmaasta Insula deserta.

Mutta sitä parasta mitä Hiidenmaalla on ja mitä tulee säilyttää ja mikä samalla on myös mahdollisuus, on luottamus. Että sen kuin jätät vain ovet auki.