Kirjailija Maimu Berg on yksi valovoimaisimpia ja pitkäaikaisimpia vaikuttajia suomalais-virolaisella kulttuurikentällä. Bergin tragikoomisen huumorin värittämä tarinaniskentä hurmaa niin lukijat kuin kuulijatkin.

Tallinnalaistyttö Maimu Berg vietti kaikki lapsuutensa kesät Tagarannan kylässä Luoteis-Saarenmaalla. Berg kertoo äitinsä kotitalon sijainneen niin lähellä merta, että keväisin perhe oli ulkovaatteissa sisälläkin siltä varalta, että tuli paeta jyskyvien jäiden lähtöä.

Bergin kesät olivat onnellista aikaa, jolloin kaupunkilaistytöllä ei ollut hauskasta leikkiseurasta puutetta. Vanhemmilla oli kuitenkin ainainen huoli lapsista.

”Metsä oli täynnä neuvostosotilaita, ja vanhemmat varoittelivat meitä heistä ja pelkäsivät, että he voisivat käydä kimppuumme”, Berg muistelee.

Pieneen Maimuun sotilaat suhtautuivat kuitenkin ystävällisesti. ”Olin sotilaiden lempityttö, ilmeisesti siksi, että olin vähän ryssän näköinen tummine palmikkoineni”, Berg vitsailee. ”He puhuttelivat minua venäjäksi, jota en vielä silloin tosin osannut, ja lahjoittivat minulle jopa leikkirannekellon.”

Bergin lapsuudessa lapset saivat vapaasti pulikoida meressä, ranta olikin heidän lempileikkipaikkansa. Myöhemmin neuvostoajalla vartiointi tiukkeni, ja samassa paikassa ammuttiin merelle yrittäneitä kalastajia, maasta pakenijoista puhumattakaan.

Kun Berg 1970-luvulla käveli tutulla rannalla pienen tyttärensä kanssa, sotilaat pysäyttivät hänet ja komensivat pois. ”He sanoivat, että olen siellä ottaakseni yhteyttä ’heihin’. Kun kysyin, kehen heihin, he vastasivat, että pieniin ruotsalaisiin sukellusveneisiin”, Berg nauraa ja jatkaa, että olisi mielellään halunnut nähdä sukellusveneitä, kun ei tiennyt, miltä ne näyttivät.

Tagaranna on yhä Bergin perheen rakas kesänviettopaikka. Siellä Berg järjestää tyttärensä Julia Laffranque´in ja paikallisen kyläseuran kanssa seitsemättä kertaa Tagarannan kirjallisuuspäivää heinäkuun toisena lauantaina. Bergin käsialaa ovat muun muassa ohjelman sketsit ja näytelmät. Suositun tapahtuman ovat löytäneet myös Saarenmaalla kesäänsä viettävät ja viron kieltä taitavat suomalaiset.

Suomelle kihlattu

Suomi on kuulunut Bergin elämään niin varhaisessa vaiheessa, että hän nauraa olevansa Suomen kanssa kihloissa lapsesta asti.

”Äitini kuunteli Suomen radiota ja laittoi äänen aina kovemmalle, kun tuli Suomen kansallislaulu”, Berg kuvailee Tallinnan-kodin aikoja. Siinä sivussa pikku Maimukin imi itseensä suomen kielen.

Koulussa Bergille opetettiin, että talvisodassa Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon.

”Se herätti minussa kiinnostuksen Suomea kohtaan sekä paljon kysymyksiä. Kotona isä sanoi, että katsopas tyttö karttaa – miksi pieni Suomi olisi hyökännyt suureen Neuvostoliittoon?”

Lukion kirjallisuudenopettaja raotti Bergille luottamuksellisesti kahden kesken Vironkin lähihistoriaa. ”Mutta eihän niistä asioista oikeasti uskallettu puhua… Kun tivasin kotona vanhemmiltani, että miksi te ette ole kertoneet minulle, äiti tokaisi, että eihän sinun kaltaisellesi hölösuulle voi mitään sanoa, toitotat heti kaikille eteenpäin!”

Myöhemmin Berg toimi oppaana suomalaisille turisteille niin Tallinnassa kuin Leningradissakin, Suomeen hän pääsi käymään ensimmäistä kertaa vuonna 1971. Samalla vuosikymmenellä Berg lähetettiin valitsemaan kaksoiskappaleita Helsingin yliopiston kirjastosta Tarton yliopiston kirjastoon, jossa hän tuolloin työskenteli.

Lapsesta asti Berg on ahminut kirjoja viroksi, saksaksi, venäjäksi ja suomeksi. Yksi hänen suosikkikirjojaan on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

”Se ei ollut lainkaan turvallinen kirja neuvostoajalla, sillä veljesten elo metsässä aseineen yhteiskunnan ulkopuolella muistutti virolaisten metsäveljien elämää. Suomalaiset eivät aavistaneetkaan, miten me virolaiset luimme sitä kirjaa ja kuinka suuri vaikutus sillä oli meihin”, Berg painottaa.

Viron uudelleenitsenäistyessä Berg oli yksi keskeisimpiä suomalais-virolaisten kulttuurisuhteiden edistäjiä sekä työssään Suomen Viron-instituutissa että henkilökohtaisten suhteittensa ansiosta. Bergin laajaan ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa Jarkko Laine ja Päivi Setälä, joiden tuotannon hän sanoo olevan erityisen lähellä sydäntään.

”Olen aina ihaillut suomalaisten kirjailijoiden taitoa käyttää suomen kieltä. Se tarjoaa hurjasti mahdollisuuksia”, sanoo Berg ja lisää nauttineensa suunnattomasti myös suomalaisen kirjallisuuden virontamisesta.

On kuitenkin ylivoimaisesti yksi Suomi-rakkaus, joka saa Bergin äänen murtumaan liikutuksesta kesken haastattelun.

”Syy, miksi olen aina rakastanut Suomea, on talvisota. Se on niin suuri sankariteko, etten voi puhua siitä kyynelittä”, sanoo Berg silmät kosteina ja vertaa sotaa sekä Viron kohtaloon toisessa maailmansodassa että nykytilanteeseen, jossa sodan uhka on taas vaarallisen ajankohtainen.

Valta on tragikoomista

Maimu Berg julkaisi ensimmäiset kaunokirjalliset tarinansa Noorus-lehdessä vuonna 1969. Kului kuitenkin pari vuosikymmentä ennen esikoisteoksen ilmestymistä. Tarton yliopiston kirjastossa työskentelyn jälkeen Berg toimi toimittajana eri lehdissä, pisimpään legendaarisessa Siluett-muotilehdessä, ja kirjoitti kirjallisuuskritiikkiä.

”Olin ankara kriitikko ja kun aloin itse kirjoittaa, ajattelin, että nyt kollegat tulevat kostamaan”, Berg lohkaisee.

Toisin kävi. Kaksi ensimmäistä teosta otettiin hyvin vastaan. Niitä seurannut Minä rakastin venäläistä -romaani (suom. Hannu Oittinen, 1998) oli sekä Virossa että ulkomailla kirjallinen tapaus, joka on käännetty useille kielille. Romaanissa käsitellään muun muassa virolaisten ja venäläisten välisiä suhteita sekä eurooppalaisten alentuvaa suhtautumista uudelleenitsenäistyneeseen Viroon. Bergin tuotannolle tyypillisesti kirjassa on myös omaelämäkerrallista ainesta, kuten kohtaus, jossa opettaja kertoo uutisen Stalinin kuolemasta. Berg oli tuolloin ensimmäisellä luokalla.

Viron uudelleen itsenäistyttyä Bergin saksalaisissa ja suomalaisissa lehdissä kirjoittamille Viro-kolumneille oli suuri sosiaalinen tilaus. Myös esiintymiskutsuja sateli.

”Yhdeksänkymmentäluvulla Suomen rajalla aina kysyttiin, että mikä on matkanne tarkoitus. Kerran aloin filosofoimaan, että se on hyvä kysymys – mikä ylipäätään on elämän tarkoitus? Siitä tulikin sitten huonoja seuraamuksia, minut ja tavarani tutkittiin oikein kunnolla. Toisella kerralla kerroin, että olen menossa esittelemään vasta suomeksi ilmestynyttä kirjaani. Passintarkistaja kysyi tiukasti, että mikä on kirjanne otsikko. Vastasin, että Minä rakastin venäläistä. Virkailija katsoi minua ihmeissään kuin apinaa”, Berg nauraa.

Kansallisen identiteetin lisäksi Berg käsittelee proosassaan terävän selvänäköisesti ja tragikoomisesti yhteiskunnan huipulla olevien valtasuhteita. Hänen tarinoissaan esiintyvät Stalin, Hitler, Merkel, Putin ja eräs nimeltä mainitsematon suomalainen ministerikin.

Onko kirjailijalla velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun?

”Ei se pakko ole, on myös hyviä ei-poliittisia kirjailijoita, mutta minä tunnen tarvetta kirjoittaa yhteiskunnallisista aiheista, en osaa olla syrjässä niistä”, myöntää Berg, joka on toiminut myös poliitikkona ja seuraa yhä aktiivisesti maailmanpolitiikkaa.

Virossa iäkästä kirjailijaa arvostetaan

Vaikka kirjallisuudella ei olekaan enää Virossa samaa yhteiskunnallista asemaa kuin ennen, varsinkin iäkkäät naiskirjailijat – Maimu Berg mukaan lukien – saavat huomiota ja arvostusta julkisuudessa.

Bergin luomisvoima on yhä huipussaan, mistä on osoituksena hänen viime vuonna ilmestynyt oivallinen Abitu armastus (Avuton rakkaus) -novellikokoelmansa. Teos oli ehdolla Viron Kulttuurirahaston parhaimmaksi proosateokseksi.

Bergin mukaan ikä on vaikuttanut siihen, että elämässä on nyt vähemmän nautintoja.

”Mutta kirjoittaminen on minulle yhä suuri nautinto. Olen laiska ihminen, en viitsisi kirjoittaa, ellei se olisi nautinto”, Berg sanoo.

Entä onko elämäntarkoitus jo selvinnyt?
Berg laskee taas leikkiä: ”Voisin vastata siihen, kuten suomalainen tullivirkailija aikoinaan: ’no, tota noin…’.” Sitten hän vakavoituu: ”No, perhe tietysti. Olen hyvin onnellinen, että minulla jälkeläisiä. Ehkä kirjallinen tuotanto olisi runsaampi, jos olisin voinut keskittyä vain kirjoittamiseen, mutta perhe on ollut oma valintani”, sanoo Berg, joka jakaa arkensa tyttärensä ja kolmen lapsenlapsensa kanssa.

Elokuussa 80 vuotta täyttävä Maimu Berg kirjoittaa parhaillaan uutta romaania.