Joitakin vuosisatoja sitten Siperiaa ja arktisia alueita tutkimaan lähteneet eurooppalaiset olivat vilpittömän hämmästyneitä, kun eivät perille päästyään löytäneetkään antiikin ajan kirjailijoiden kuvailemia kylmien seutujen kummajaisia: yksijalkaisia puoli-ihmisiä, jotka liikkuvat loikkien, tai päättömiä ihmisolentoja, joilla on kasvot keskellä vatsaa. Löytöretkeilijät olivat valmistautuneet kohtaamisiin, sillä juuri tällaisista asukkaista antiikin kynäniekat olivat kirjoittaneet ja heidän kuvauksiinsa oli uskottu vuosituhansia. Kun kävi ilmi, että napa-alueillakin asuu täysin tavallisia ihmisiä, joilla on kyllä toisenlainen elämäntapa, mutta sama määrä käsiä ja jalkoja kuin meillä, eurooppalaisilla oli aluksi vaikeuksia kutsua tapaamiaan ”olioita” ihmisiksi. Mytologinen ajattelutapa oli yksinkertaisesti kivettynyt niin vahvaksi, että olisi ollut helpompaa hyväksyä ihmisiksi aikojen kuluessa muotoutuneet kuvitelmat kuin pohjoisen todelliset asukkaat, jotka eivät olleet erityisen omituisia eivätkä pelottavia.

Maailma on sittemmin ilmeisesti muuttunut niin monimutkaiseksi ja kaikesta mahdollisesta on tarjolla niin loputtoman paljon tietoa, että on helpompaa taantua takaisin mytologiseen ajatteluun kuin rasittaa aivojaan. Tätä ilmiötä kuvastaa monikulttuurisuuden ja maahanmuuton ympärillä käytävä julkinen keskustelu. Yksijalkaiset ovat tässä ajatusmallissa muuttaneet pohjoisesta etelään ja hakeutuvat nyt meidän luoksemme eikä päinvastoin. Tämä puolestaan uhkaa syöstä sivilisaatiomme taolaiseen alkukaaokseen, joten sitä on vastustettava.

Näistä lähtökohdista muuan suomalainen kansanedustaja sitten lupaa käydä taisteluun yksijalkoja (lue: painajaista nimeltä monikulttuurisuus) vastaan kaikin keinoin. Virossa taas sosiaaliministeri ryhtyy ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin ja haluaa kieltää esimerkiksi joissakin kulttuureissa tavanomaisena pidettäviä vaatekappaleita, koska tällä tavalla voidaan kuulemma ”välttää muualla Euroopassa tehdyt virheet”. Ministeri ei ole täsmentänyt, tarkoittaako hän niillä ihmisoikeuksia, työvoiman vapaata liikkuvuutta vai uskonnonvapautta.

Suuri määrä ”sivistyneessä maailmassa” asuvia ihmisiä – niin poliitikkoja ja kuin äänestäjiäkin – jaksaa yhä edelleen uskoa yksijalkoihin (lue: jokainen maahanmuuttaja on potentiaalinen rikollinen). Huomattavasti vähemmän kiinnitetään huomiota siihen, että kiiltokuvana maailmalla esiteltävä eurooppalainen hyvinvointimalli ei ole monelta osin kyennyt täyttämään lupauksiaan. Niitä samoja lupauksia, joiden toteutumisen toivossa pakolaiset vaeltavat Eurooppaan, aivan kuten virolaiset vaeltavat Suomeen ja suomalaiset aikoinaan vaelsivat Ruotsiin. Yhtä huonosti kiiltokuva pystyy pitämään lupauksensa niille miljoonille eurooppalaisille, jotka ovat työttömiä, kodittomia tai elävät köyhyysrajan alapuolella. On vaikea tuomita ihmisiä sen vuoksi, että he haluavat parantaa elinolojaan. Eurooppalaisessa yhteiskunnassa luulisi sen sijaan olevan hyvin perusteltua vaatia meidän valitsemiamme päättäjiä kehittämään sellaisia ratkaisuja, jotka tekevät yhteiskunnastamme enemmän lupauksia vastaavan paikan – ja vaikuttamaan maailmanpolitiikkaan siten, että maailma olisi paikka, jossa miljoonien ja taas miljoonien ihmisten ei tarvitsisi jättää kotimaataan. Eurooppalaisten alhaisesta äänestysinnosta syntyy kuitenkin vaikutelma, että huomattava osa ihmisistä uskoo enemmän mytologisiin olentoihin kuin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa yhteiskunnan todellisiin kehitysprosesseihin.