Kivisalun dokumentaarisissa töissä on aina mukana taiteellinen elementti, joka erottaa ne tarkoin rajatuista lehtikuvista. ”Kun näin Saul Leiterin (1923–2013) töitä ensi kertaa, tunsin saapuneeni kotiin. Se lopetti kaikenlaiset pyrkimykset puristaa itseni ja työni jonkin tietyn lajityypin ahtaisiin kehyksiin. En ole koskaan halunnut antaa ohjeita teosteni tulkitsemiseen, sillä mielikuvitukselle pitää antaa tilaa. Minun kuvani ovatkin sekoitus runollisuutta, nostalgiaa, toteutuneita sekä toteutumattomia unelmia, tummaa kauneutta, alakuloa, reikäisiä sukkia ja lapsuudenmuistoja”, Kivisalu kertoo.

Ympäristö, värit ja erilaiset tekstuurit saavat Kivisalun tarttumaan kameraan. Hän on hajamielinen ja usein omissa maailmoissaan. Hän saattaa kävellä päin lasiseiniä mutta saattaa myös yhtäkkiä huomata kadulla eriparisukissa kulkevan ihmisen tai neljännen kerroksen ikkunasta kurkkivan lapsen.

Kivisalu arvostaa valokuvissa paitsi dokumentaarista sisältöä myös kokonaisuutta. Kuvia tulee voida katsoa myös itsenäisinä teoksina ilman kontekstia ja pitkiä selityksiä. Kivisalu välttää lavastettuja kuvia ja kuvaustilanteita. Lavastettujen tilanteiden sijaan hän luo kokemastaan todellisuudesta oman tulkintansa. ”Kameran tulee olla jatkuvasti käsillä, silloin ei tarvitse lavastaa tilanteita. Työskentelen mielelläni erilaisten projektien parissa – kuvaan häitä tai kuljen kuvaamassa kaduilla – ja niillä kaikilla on yhteinen nimittäjä: minä dokumentoin.”

Iris Kivisalun kuvista välittyy usein unenomainen estetiikka ja runollinen realismi. Hänen ajatusmaailmansa ja tuntemuksensa ovat vahvasti läsnä kuvissa. Kivisalun mukaan kuvaa voi jonkin verran muokata tietokoneella jälkikäteen halutun tunnelman välittämiseksi esimerkiksi väritasapainoa säätämällä, mutta hän ei lisää tai poista kuvista mitään. Valokuvaa ei tehdä tietokoneella, se syntyy kameran linssin läpi. ”Kuvan tummuus, varjot, sumennukset ja kohina tekevät kuvista kauniimpia, syvempiä ja tunnelmallisempia”, Kivisalu sanoo.

”Nykyinen pyrkimys kohinattomiin ja sävymaailmaltaan puhtaisiin kuviin ei sovi minulle ja pyrin sitä tietoisesti rikkomaan”, hän toteaa. Kivisalu pyrkii ottamaan minimalistisia ja abstrakteja kuvia, jotka saavat katsojan mielikuvituksen liikkeelle.

”Rohkeus kuvata on kasvanut ajan myötä. Myös tutustuminen suomalaiseen valokuvaajaan Hanna Shakyaan on auttanut suuresti. Aluksi kuvasin ihmisiä epäsuorasti ja mutta nykyään nautin myös muotokuvien ottamisesta.”

Kivisalu haluaisi oppia hitaammaksi kuvaajaksi, hän haluaisi pystyä suunnittelemaan kuvansa etukäteen niin hyvin, että tarvitsisi ottaa vain yksi kuva, ja siinä olisi kaikki kohdallaan.