Virossa on taas yleisten laulu- ja tanssijuhlien vuosi. Televisio näyttää juhlien teemaan Aja puudutus – puudutuse aeg liittyviä pohdintoja kahdesti viikossa, ryhmät harjoittelevat ja lehdistössä keskustellaan aktiivisesti taiteellisista ja järjestelyihin liittyvistä kysymyksistä. Laulu- ja tanssijuhlat ovat yhä todella iso asia Virossa.
Tanssijuhlan monet ulottuvuudet
Laulujuhlilla käyneet muistavat tapahtuman monituntisena, oikeastaan koko päivän kestävänä kokoontumisena laululavalle. Kuoromusiikin kuuntelemisen lisäksi tuttavien kanssa vietetään aikaa, kierrellään kojuja, lauletaan mukana ja sonnustaudutaan usein itsekin kansallispukuun. Meille monille se on varmaan suurin joukkotapahtuma, johon olemme koskaan osallistuneet. Viron tanssijuhlista tiedetään Suomessa aivan suotta vähemmän kuin laulujuhlista.
Tanssijuhla on tuhansien esiintyjien värikäs kokonaisuus. Se on laulujuhlan konserttia enemmän kerralla katsottava esitys, joka tekee vaikutuksen koreografioiden ja tunnelmien lisäksi suuren esiintyjäjoukon saumattoman yhteistyön ansiosta. Tanssijuhla on elämys sekä tekijöille että katsojille. Se on koettava itse ja ehdottomasti kannattaa lähteä katsomaan myös Suomesta. Tanssin liikekieltä voi ymmärtää, vaikkei puhuisi viroa. Lippujen hankkimisessa pitää pitää kiirettä, sillä ne myytäneen taas loppuun, vaikka tanssijuhlateos esitetään kolmessa varsinaisessa konsertissa ja kenraaliharjoituksena. Kalevi-stadionilla on perjantaina 4. 7. klo 14 pukukenraali ja klo 18 ensimmäinen konsertti. Lauantaina 5. 7. tanssitaan klo 11 ja sunnuntaina viimeisen kerran samoin klo 11. Tänä vuonna laulujuhlan konsertin alkua on siirretty pari tuntia myöhäisemmäksi, jotta sunnuntain tanssijuhlasta ehtisi osallistumaan siihenkin alusta asti.
Tanssijuhlilla esitettävä kokonaisuus on huipennus ja ulospäin näkyvä osa pitkästä prosessista. Ryhmissä harjoitellaan juhlien tansseja ainakin puolitoista vuotta, kaikki halukkaat eivät mahdu kentälle tanssimaan ja karsintoja jännitetään maakunnissa ja kaupungeissa. Kilpailu ja karsinta saattaa kuulostaa kovalta pehmeästä tanssiharrastuksesta puhuttaessa, mutta virolaiset ovat tottuneet eritasoisiin kilpailuihin, olipa kyseessä urheilu, laulu, eri oppiaineiden tiedot koulujen olympialaissa tai vaikka teatterikatselmukset.
Laulu- ja tanssijuhlaviikko on tanssijoille huomattavasti pitempi kuin kuorolaulajille, sillä harjoituksissa kuluu monta pitkää päivää ja iltaa. Ensin osia harjoitellaan eri kentillä ympäri Tallinnan ja vähitellen loppuviikosta kokoonnutaan Kalevi-stadionille etsimään omaa kuvion paikkaa kentällä ja kasaamaan osista yhtenäistä konserttia. Varsinkin nuorisoryhmille juhlat ovat kuin pitkä leirikoulu, jossa asutaan kouluilla, tutustutaan muihin samanikäisiin ja pidetään hauskaa muuallakin kuin varsinaisissa tanssijuhlissa. Viime vuosina juhlaviikolle on tuotu entistä enemmän työpajoja, iltatapahtumia, kansanmusiikkiklubeja yms. Marju Lauristinin sosiologisesta tutkimuksesta nousi esiin yhtenä osallistujatyyppinä juuri pääasiassa yhdessä olosta ja hengailusta nauttivat.
Tanssijuhlien repertuaariin pitää keskittyä niin paljon, että välillä on jopa pohdittu, ohjaako tanssijuhliin valmistautuminen ryhmien toimintaa liikaa: omannäköisiään esityksiä tai ryhmien omaa tyyliä ei ehditä luoda, sillä isompia ja pienempiä yhteisiä juhlia on usein ja ideaalina yhä kaikkien ryhmien yhtenäinen liikekieli.
Kansantanssiryhmiä ei nähdä muodikkaana kuntoilumuotona, vaikka ne liikuttavat tuhansia eri-ikäisiä viikoittain ja vaikka tälläkin kertaa mukana on fyysisesti vaativia numeroita. Virossa on tapana jakaa ryhmät eri luokkiin tanssijoiden iän ja taitojen mukaan. Naisryhmät ja voimistelijat ovat vielä omina kokonaisuuksinaan. Harrastusryhmät ovat myös tiiviitä ystäväjoukkoja ja tanssi sosiaalisena harrastuksena, todellisena yhdessä tekemisenä kuvion osasina erittäin tarpeellista vastapainoa, kun yhteiskunta muuten helposti korostaa individualismia ja kilpailuhenkisyyttä. Onkohan kukaan todella selvittänyt kansantanssin merkitystä virolaiselle fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kansanterveydelle?
Marju Lauristinin viime vuonna tekemä tutkimus laulu- ja tanssijuhlista osoittaa, että repertuaarin valinta on tasapainoilua erilaisten odotusten välillä: osa korostaa tanssijuhlien visuaalista kauneutta ja kuvioiden puhtautta, toiset taas tahtovat päästä tanssimaan ja näkemään mahdollisimman autenttisia ja kansanomaisia tansseja, kolmannet haluavat nykyaikaista musiikkia ja uusia tansseja. Suuren yleisön mielissä on vaikuttavimpana aina loppuhuipennus: Tuljakin tanssiminen, ohjaajien kiittäminen ja loppumarssi.
Kuinka pitkä on tanssijuhlien historia?
Virallisesti ollaan valmistautumassa 19. tanssijuhliin, sillä ensimmäisinä tanssijuhlina pidetään vuoden 1934 Virolaisia kisoja. Ennen sotaa ehdittiin tanssia vielä vuonna 1939, ja pian sodan jälkeen jo vuonna 1947 perinne jatkui 3. tanssijuhlilla. Tallinnalainen tutkija ja opettaja Angela Arraste on viime vuosina selvittänyt tanssijuhlien historiaa tarkemmin ja osoittanut, että yhtä hyvin perustein ensimmäisinä tanssijuhlina voitaisiin pitää jo vuoden 1926 Omakulttuuri-iltaa, jossa yli 1 300 tanssijaa esitti Kadriorgin stadionilla 13 virolaista tanssia. Niiden joukossa oli vieläkin suosittuja Tuljak, Pikk ingliska, Pulgatants, Labajala valts jne.
Kansantanssiharrastus oli virinnyt Virossakin 1900-luvun alussa. Ensimmäisen kerran kansantansseja esitettiin yleisölle Estonia-teatterin rakentamista vauhdittamaan järjestetyissä juhlissa 1904. Vuosisadan alussa Suomen, muiden Pohjoismaiden ja Viron yhteydet kansantanssirintamalla olivat tiiviitä varsinkin suomalaisen opettajan ja kerääjän Anni Collanin ja hänen virolaisen oppilaansa Anna Raudkatsin ansiosta. Collan oli ollut kirjeenvaihdossa folkloristin ja diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa jo 1911 pohtien tanssien keruuseen liittyviä kysymyksiä. Anna Raudkatsin 1926 kirjoittamassa ja 1931 suomeksi ilmestyneessä Virolaisia kansantanhuja -kirjassa tekijä kiittää lämpimimmin Kallasta ja sanoo käyttävänsä Collanin metodia.
Sodan jälkeen tanssiliikkeen ehdottomaksi voimahahmoksi nousi Ullo Toomi, joka oli kerännyt ja hieman julkaissutkin tansseja jo 1930-luvulla. Uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa Toomi sovitti kansanomaisia tansseja ja loi niiden pohjalta kokonaan uusia teoksia. Hän keräsi ympärilleen koko Viron kattaneen koulukunnan ja toimi aktiivisesti kansantanssiharrastuksen eri osa-alueilla kehittäen varsinkin askelikkolähtöistä tanssiajattelua. Toomin vuoden 1953 Eesti rahvatantsud -teosta pidetään harrastajien keskuudessa yhä ”raamattuna”. 1960-luvulla tanssiharrastus kasvoi valtavasti ja vuoden 1970 tanssijuhlilla oli jo yli 10 000 osallistujaa, kuten Toomin työtoveri ja työn jatkaja Ilmar Moss on kirjoittanut.
Sittemmin tanssijuhlien suosio on vaihdellut, ja kuten Laulu- ja tanssijuhlien säätiön johtaja Aet Maatee on todennut, on tanssijuhlien vaikeampia aikoja olleet siirtymäkaudet, yhteiskuntajärjestysten muuttumiset, yhteiskunnan polarisoituminen jms. Nykyaikainen yhteiskunnan avautuminen, viihteellistyminen ja kulttuurin projektiluonteisuus tuo uusia kysymyksiä myös tanssijuhlien perinteeseen, joka on ennen muuta prosessi eikä projekti. Prosessin laajuudesta antaa kuvaa säätiön tietokanta, jossa on nyt osallistujina 1 273 ryhmää ja 20 650 tanssijaa. Ajat muuttuvat, mutta tanssiharrastusta kantaa ja uusia osallistujia tuo mukaan koulujen kerhotoiminta. Ohjaajien ja opettajien kautta toimiva verkosto on vakaampi kuin Suomessa tavallinen kansantanssin seuratoiminta. Koulun kansantanssiryhmään osallistuminen – myös poikien ja nuorukaisten – on tavallista, lähes itsestään selvää, ja kerran tanssista ja ryhmänä toimimisesta innostunut pysyy mukana vanhempanakin tai usein ainakin tahtoo palata harrastuksen pariin kiireisimpien perhe- ja uravuosien jälkeen.
Tämänkertainen teema ja kuumat kysymykset
Kosketuksen aika on tämän vuoden tanssijuhlan filosofinen teema. Taiteellinen johtaja Maido Saar on laatinut teoksen, jonka arvoja ovat: avoimuus, aika, aitous ja jakaminen. Kosketuksen voi tuntea vain se, joka avaa sydämensä sille. Pitää elää sydän ja aistit avoimina. Aika on suurin arvomme, ja jos elämme vain muistoissa tai unelmissa, jää varsinainen elo elämättä ja unelmat pelkiksi unelmiksi. Pinnallisuuden ja tyhjyyden vastakohta on aitous ja varsinainen kosketus. Tanssijuhlassa tanssi, musiikki ja tanssijat ovat aitoja. Jakaminen tuo todellista rikkautta.
Yksi suuri muutos menneisiin juhliin nähden on musiikin esittämisessä. Yli puolen vuosisadan tauon jälkeen yleisillä tanssijuhlilla tanssitaan elävän musiikin säestyksellä. Tampereella 2012 suomalais-virolaisissa tanssijuhlissa musiikkitallenteiden käyttö ja pelimannien sivuuttaminen oli suurimpia kritiikin aiheita, sillä muistissa oli vastaava juhla 2005 Suviyön tansseista Tartosta, jossa elävä musiikki oli onnistunut osa kokonaisuutta. Tanssijuhlaorkesteriin tulee Viron kuuluisimpia solisteja ja yhtyeitä: Mari Kalkun, Mari Pokinen, Meelika Hainsoo, Triinu Taul, Liisi Koikson, Arno Tamm ja Lauri Saatpalu sekä Eesti Raadio laululapsed, Noorkuu, Paabel ja Pantokraator.
Kaikki halukkaat eivät yksinkertaisesti mahdu tanssimaan kentälle, vaikka mitä tehtäisiin. Syksyllä oltiin vaikean päätöksen edessä. Tanssijuhlien mentoriryhmä linjasi, että osallistujien yläikärajaksi tulee tavallisissa ryhmissä 60 vuotta ja kokeneiden tanssijoiden ryhmissä 65 vuotta. Moni veteraani ja tanssijuhliin vuosikymmenet panostanut tanssija kysyi, miksei heitä enää haluta. Neljännes ryhmän tanssijoista voi onneksi poiketa ikärajoista, joten hyvässä kunnossa olevat iäkkäämmätkin pääsevät osallistumaan.
Suurin ero tanssimaan tahtovien ja kentälle pääsevien määrässä on naisryhmissä. Joinakin vuosina on ohjelmaan otettu kaksi eri naisryhmien osuutta ja siten kasvatettu osallistujajoukkoa. Tänä vuonna lievennykseksi tulee ryhmien uusi sijoittelu kentälle. Virossa yhteisesitysten runkona on kuvioiden vaihtelu, joka saadaan aikaiseksi ruutukuvioiseksi merkityn tanssialan avulla. Nyt tätä merkintätapaa tiivistetään niin, että tanssimaan pääsee sata naisryhmää, mikä on kolmanneksen enemmän kuin ilman muutosta.
Laulu- ja tanssijuhlat koskettavat virolaista suurta yleisöä sekä harrastustoiminnan laajuuden että tiedotusvälineiden kautta. Jo ennen juhlia käydään keskustelua ohjelmiston valinnasta, esitetään mielipiteitä puolesta ja vastaan. Laulujuhlien ohjelmiston puolella kuohui talvella enemmän. Vaadittiin jopa Erkki-Sven Tüürin ja Peep Ilmetin Taandujad-laulun poistamista ohjelmistosta. Teosta on pidetty vaikeana ja myös teemaltaan sopimattomana kansallisille juhlille. Säveltäjä itse oli jo valmis jättämään laulun sivuun, vaikka korostikin, että taantuminen voisi panna myös ajattelemaan, miten sitä vastaan pitää toimia. Järjestäjät olivat kuitenkin sitä mieltä, että laulu kuuluu kesän ohjelmistoon. Tanssijuhlien osalta on puhuttu vain liian tiiviiksi rakennetuista tanssiteksteistä, joissa uusia liikkeitä tulee suoritettavaksi jatkuvasti ilman riittäviä kertauksia tai yksinkertaisempia osia, joiden aikana tanssija ehtisi sisäistää esittämänsä. Heinäkuun alussa nähdään, miten tanssin kautta toteutuu tämänkertainen teema. Taiteellisen johtoryhmän sanoin: On kosketuksen aika. Ja kun kaikki kosketuksemme kohtaavat kerran laulu- ja tanssijuhlilla, syntyy ihmeitä.
On puudutuse aeg. Ja kui kõik meie puudutused ükskord laulu- ja tantsupeol kohtuvad, sünnib ime.