Pian on kulunut 150 vuotta siitä, kun ensimmäinen virolainen ammattisäveltäjä Rudolf Tobias sävelsi ensimmäisen sinfonisen suurteoksen alkusoiton Julius Caesarin.
Musiikkia on Virossa tehty jo vuosisatoja. Vuonna 1632 perustetussa Tarton yliopistossa oli myös musiikin oppituoli, tuolloin tosin vain paikallista herrakansaa, baltiansaksalaisia, varten. Virolaisilla ei sinne ollut asiaa. Venäjän keisarikunnan Baltian provinssien kulttuurielämä oli baltiansaksalaisen aateliston käsissä. Baltiansaksalaisten ensimmäinen laulujuhla järjestettiin Riiassa vuonna 1836.
Virolaisten kansallistunteen orastaminen ja oman sivistyneistön muodostuminen 1800-luvun puolivälissä toivat kuitenkin mukanaan nopeita muutoksia myös kulttuurielämään. Kansallisen heräämisen keskeiseksi hahmoksi ja laulujuhlien tienraivaajaksi virolaisuuden ylimmäksi symboliksi nousi Johann Voldemar Jannsen (1819–1890).
Musiikin tekeminen siirtyi kotoa ja kyläaukioilta kulttuuriseuroihin. Lauluseurat Vanemuine Tartossa ja Estonia Tallinnassa aloittivat toimintansa vuonna 1856. Vanemuine ryhtyi Jannsenin johdolla valmistelemaan virolaisia yleislaulujuhlia, jotka pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1869. Pienempiä kuorojen ja yhtyeiden yhteisesiintymisiä ja laulupäiviä oli toki jo aikaisemmin pidetty eri puolilla Viroa. Ensimmäisten yleislaulujuhlien johtajina olivat Jannsen ja Aleksander Kunileid. Laulujuhlilla esitettiin käännetyn ohjelmiston lisäksi myös kaksi virolaista laulua: Kunileid oli säveltänyt laulut Mu isamaa on minu arm ja Sind surmani Lydia Koidulan runoteksteihin. Ensimmäistä kertaa Virossa kuultiin myös Fredrik Paciuksen Vårt land Jannsenin viroksi sanoittamana Mu isamaa, mu õnn ja rõõm.
Miina Härma IX laulujuhlilla Tallinnassa 1928.
Kuva: Tuglas-seuran arkisto
Jo ensimmäisten laulujuhlien tervehdyspuheessaan kielimies Jakob Hurt painotti virolaisille paremman ja korkeamman koulutuksen tarvetta. Musiikillista opetusta annettiin koulumestareille lähinnä Tarton opettajaseminaareissa ja Jānis Cimzen seminaarissa Latviassa. Pietarin konservatoriosta valmistuivat 1800-luvun lopulla urkurit Johannes Kappel, Miina Härma ja Konstantin Türnpu. He nousivat tärkeään asemaan myös virolaisessa kuoromusiikissa. Myös Mihkel Lüdig sai korkeakoulutuksen Pietarissa ja seitsemänsillä laulujuhlilla vuonna 1910 hän oli jo kuoronjohtajana. Lüdigin sekakuorolle tekemä laulu Koit soi vielä nykyäänkin laulujuhlien avauslauluna laulutulen syttyessä. Pietarissa säveltäjiksi valmistuivat Rudolf Tobias, Peeter Süda, Mart Saar, Cyrillus Kreek, Artur Kapp ja Heino Eller. He loivat Viroon ammatillisen musiikin.
Vuonna 1918 itsenäistynyt Viron valtio synnytti pian oman musiikkiopetuksensa. Tarttoon ja Tallinnaan perustettiin musiikkikoulut, joista jälkimmäisestä kasvoi Tallinnan konservatorio, nykyinen musiikki- ja teatterikorkeakoulu. Kuoronjohtaja ja musiikinopettaja Karl Leinus perusti vuonna 1919 Viron ensimmäisen lapsikuoron Eesti laululapsed. Viron laulajien liitto aloitti toimintansa vuonna 1921 ja se järjesti kaikki ensimmäisen itsenäisyyden aikaiset laulujuhlat. Vuoden 1938 laulujuhlien ohjelmassa olivat nuoren Gustav Ernesaksin (1908–1993) laulut Noor kevade ja Hakkame mehed minema.
Viron valtion ja virolaisen kulttuurin itsenäisyys päättyi vuonna 1940, ja 1942 koottiin pakkotyöleireille levitetty Viron kulttuuriväki Volgan rannalle Jaroslavl-nimiseen kaupunkiin tarjoamaan taiteellisia palveluja sekä rintamalle että kotirintamalle. Hallituksen päätöksellä Jaroslavliin lähettiin myös Gustav Ernesaks, joka ryhtyi johtamaan mies- ja sekakuoroa. Raskas työ, vaikeat elinolosuhteet, pidätykset ja sodan kauheudet vaikuttivat turmiollisesti Ernesaksin terveydentilaan, hän sairastui vakavasti ja hänet toimitettiin hoitoon Moskovaan. Parannuttuaan Ernesaks ryhtyi säveltämään ja 4. maaliskuuta 1944 valmistui Lydia Koidulan 100-vuotispäivän tunnelmissa kuorolaulu Mu isamaa on minu arm. Se on virolaisista musiikkiteoksista noussut kaikkein korkeimpaan asempaan, laulujuhlien ja virolaisten vapauspyrkimysten kansallislauluksi.
RAM kävi Suomessa esiintymismatkalla 1962 Gustav Ernesaksin johdolla.
Kuva: Tuglas-seuran arkisto
Jaroslavlissa toimineet kuorot olivat pohjana sodan jälkeen Tallinnassa aloittaneelle Valtiolliselle mieskuorolle (Eesti Rahvusmeeskoor, RAM), Viron radion sekakuorolle ja monille muille. Ensimmäiset sodanjälkeiset laulujuhlat pidettiin vuonna 1947. Ernesaks oli kuoronjohtajana ja hänen Mu isamaa on minu arm oli ensimmäistä kertaa ohjelmistossa. Seuraavina vuosina Neuvostoliitto kielsi laulun esittämisen, mutta vuoden 1960 laulujuhlilla kuorot alkoivat sitä kiellosta huolimatta spontaanisti laulaa. Vuodesta 1965 tuo laulu on kuulunut kaikkien laulujuhlien ohjelmistoon. Siitä muodostui virolaisten vapauden toivon laulu, joka on kruunannut kaikki yhteislaulutilaisuudet.
Laulujuhlat on erottamaton osa virolaista kulttuuria. Koulujen musiikkiopetus ja kuorolauluperinne ovat vankka perusta laulujuhlien jatkuvuudelle. Viron, Latvian ja Liettuan laulu- ja tanssijuhlaperinne lisättiin vuonna 2003 Unescon aineettoman perinnön luetteloon. Vuoden 2014 yleislaulujuhlilla esiintyi yli 40 tuhatta laulajaa, soittajaa ja tanssijaa. Laululavalla nähtiin kerrallaan yli 22 tuhatta esiintyjää.
Suomennos Katariina Suurpalo
Elo 2/2015