Yleinen luottamus eli ihmisten valmius luottaa muihin (myös vieraisiin) ihmisiin ilman ajatusta välittömästä vastapalveluksesta on kuin liima, joka pitää yhteiskuntaa koossa ja siten myös edesauttaa ihmisten välistä yhteistyötä. Siksi yleistä luottamusta, joka on samalla sosiaalisen pääoman ydin, pidetään yhtenä toimivan demokraattisen yhteiskunnan tukipylväistä.
Vuosikymmenten mittaisesta perusteellisesta tutkimustyöstä huolimatta yhteiskuntatieteilijät eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, miten luottamus syntyy ja leviää yhteiskunnassa. Näyttää kuitenkin siltä, että poliittisella ja institutionaalisella ympäristöllä on olennainen yhteys luottamuksen määrään. Luottamusta on nimittäin todettu olevan enemmän maissa, jotka ovat demokraattisia ja taloudellisesti hyvin menestyviä, joissa on keskimääräistä vähemmän rikollisuutta ja enemmän sosiaalista tasa-arvoa ja joille ovat tunnusomaisia protestanttinen uskonnollinen perintö ja individualistiset arvot. Valtion postkommunistinen tausta vaikuttaa luottamuksen tasoon pikemmin heikentävästi. Tutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida tehdä aukottomia johtopäätöksiä siitä, kasvattavatko edellä luetellut tekijät luottamuksen määrää vai onko niin, että yhteiskunnallinen luottamus edistää demokraattisemman, vauraamman, turvallisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittymistä. Joka tapauksessa on varmaa, että jo pelkästään Euroopan maiden välillä on huomattavia eroja luottamuksen määrässä. Perinteisesti luottamus on ollut suurinta Pohjoismaissa (Tanska, Norja, Suomi, Ruotsi) ja Alankomaissa, vähäisintä Etelä-Euroopassa ja postkommunistisessa Itä-Euroopassa.
Vielä 1990-luvun alussa yleisen luottamuksen taso oli Virossa varsin matala – aivan samoin kuin muissakin Neuvostoliitosta ja rautaesiripun takaa vapautuneissa Itä-Euroopan maissa. Esimerkiksi Leeni Hansson antoi vuoden 2001 Viron inhimillisen kehityksen raportissa suhteellisen lohduttoman kuvan vuosituhannen vaihteen virolaisesta yhteiskunnasta. Merkittävä luottamuskuilu ammotti niin poliittisen eliitin ja tavallisen kansan kuin myös erilaisten sosiaalisten ryhmien välillä (esim. virolaiset ja muut kansallisuudet, tulotasoltaan ja elämäntavoiltaan toisistaan poikkeavat ryhmät).
1996–2016: nopean kasvun vuodet
Huhut luottamuksen kuolemasta Virossa osoittautuivat kuitenkin hieman ennenaikaisiksi. Kehityksen suunta kääntyi päinvastaiseksi: luottamuksen osoittimet ovat viimeisten parinkymmenen vuoden ajan olleet Virossa vakaan kasvun uralla. Maailman ja Euroopan arvotutkimuksen tietojen perusteella Viron väestön luottamuksen määrä väheni 1990-luvun alkupuoliskolla, mutta on vuodesta 1996 lähtien vähitellen lisääntynyt. Missään muussa samaan tutkimukseen osallistuneessa maassa luottamuksen taso ei ole viimeisten parin vuosikymmenen aikana kasvanut niin paljon kuin Virossa. Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen tuoreimmassa keruussa (2016) saatujen tietojen mukaan 40 prosenttia Viron väestöstä on sitä mieltä, että yleisesti ottaen useimpiin ihmisiin voi luottaa. Lukema on Euroopan maiden keskiarvoa (35 %) korkeampi. Esimerkiksi Suomessa (66 %) ja Norjassa (63 %) on Viroakin enemmän ihmisiä, joiden mielestä useimpiin ihmisiin voi luottaa.
Kaikissa Viron yhteiskunnan ryhmissä luottamus ei kuitenkaan ole yhtä korkealla tasolla eikä se liioin ole kasvanut vuosien mittaan jatkuvasti. Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen tiedot osoittavat, että luottamuksen määrä on korkeampi naisten, kotikielenään viroa puhuvien ja korkeasti koulutettujen keskuudessa, samaten silloin, jos henkilön tulotaso mahdollistaa hänelle hänen oman arvionsa mukaan hyvän toimeentulon. Kiinnostavaa on sekin, että kotikielenään viroa puhuvien henkilöiden luottamuksen määrä on vuosina 2004–2016 vähitellen noussut tai pysynyt ennallaan, mutta venäjää puhuvien luottamuksen määrä laski vuosina 2006 ja 2012 kerättyjen aineistojen mukaan selvästi. Samaten vuoden 2008 talouskriisi heikensi taloudellisesti heikommassa tilanteessa olevien henkilöiden luottamusta muihin ihmisiin eikä tilanne ole seuraavan vuosikymmenen aikana olennaisesti muuttunut.
Mikä selittää luottamuksen nopean lisääntymisen Virossa?
Virossa tapahtuneen kaltaista luottamuksen lisääntymistä ei ole aiemmin mitattu muualla ja väistämättä herää kysymys, millä ilmiön voi selittää. Luottamuksen alhaista tasoa Virossa ja muissa Itä-Euroopan maissa on totuttu selittämään 50 vuotta jatkuneen kommunistisen hallinnon perintönä, mutta tason nopea nousu Virossa viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on paljon hankalammin selitettävissä.
Mahdollisen selityksen tarjoavat teoriat, jotka käsittelevät luottamusta ihmisten yhteiskunnallisesta ympäristöstään omaksumana sosiaalisena normina. Esimerkiksi ruotsalainen politiikan tutkija Bo Rothstein väittää, että toisiin ihmisiin luottamisessa ei ole kysymys maailmankatsomuksen tai arvomaailman muutoksesta, sillä yleisessä epäluottamuksen ilmapiirissä ei ole ihmisen kannalta lainkaan hyödyllistä alkaa yhtäkkiä luottaa muihin ihmisiin. Muutoksen on tapahduttava laajemmalla yhteiskunnallisella pohjalla. Toisin sanoen käsityksemme siitä, voiko toisiin ihmisiin yleisesti ottaen luottaa, perustuu pitkälti arvioomme tai ennakkoluuloomme siitä, käyttäytyykö suurin osa ihmisistä useimmiten rehellisesti ja luotettavasti.
Jos hyväksymme lähtökohdaksi sen, että poliittisella ja institutionaalisella ympäristöllä on huomattava vaikutus luottamuksen syntyyn ja leviämiseen, merkittävä syy luottamuksen kasvuun Virossa saattaa löytyä demokratian ja oikeusvaltion nopeasta kehityksestä viime vuosikymmenten aikana. Neuvostoaikana ihmiset elivät sosiaalisessa ympäristössä, joka ei tukenut luottamuksen syntyä vaan päinvastoin romutti ihmisten luottamusta niin valtioon kuin toisiin kansalaisiin ilmianto- ja vakoilujärjestelmiensä avulla. Rothstein taas pitää luottamuksen syntymisen kannalta erityisen tärkeänä juuri epäpoliittisten valtiollisten instituutioiden (kuten poliisin ja oikeuslaitoksen) rehellistä ja korruptoitumatonta toimintaa. Voidaankin olettaa, että virolaisten usko muiden ihmisten luotettavuuteen kytkeytyy suoranaisesti siihen, miten paljon luotetaan erilaisiin julkisiin instituutioihin, kuten poliisiin, puolustusvoimiin, oikeuslaitokseen ja presidenttiin. Rinnan yleisen luottamuksen lisääntymisen kanssa on lisääntynyt myös Viron väestön luottamus mainittuihin instituutioihin. Tältä osin Virossa on päästy suunnilleen samalle tasolle vanhojen oikeusvaltioiden kanssa. Yksi merkittävimmistä luottamuksen perusteista näyttäisi olevan käsitys korruption määrästä; kansainvälisessä vertailussa se on Virossa varsin matalalla tasolla.
Täyttä vauhtia eteenpäin
Mikäli yhdymme Putnamin näkemykseen, jonka mukaan sosiaalinen pääoma tukee yhteisöjen ja kokonaisten kansojen toimintaa ja vastavuoroinen luottamus luo parhaat edellytykset yhteistyölle, virolaisen yhteiskunnan toiminnan pitäisi olla parantunut olennaisesti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Viro on luottamuksen mittareiden perusteella siirtynyt varsin lyhyessä ajassa postkommunistisille maille tyypillisestä epäluottamuksen ilmapiiristä maailman luottavaisimpien valtioiden joukkoon.
Kaikissa yhteiskuntaryhmissä luottamus ei kuitenkaan ole samalla tasolla ja voimme havaita, että eniten luottamusta on korkeasti koulutettujen, taloudellisesti hyvin toimeentulevien ja kantaväestöön kuuluvien ihmisten keskuudessa. Koska suuri sosiaalinen epätasa-arvoisuus heijastuu yleensä negatiivisesti luottamuksen tasoon, vaikuttaa eriarvoisuuden lisääntyminen tuhoisasti myös yhteiskunnalliseen yhteenkuuluvuuteen. Joidenkin väestöryhmien luottamuksessa todettua laskua voi pitää varoitusmerkkinä yhteiskunnan yhteistyökykyisyyden mahdollisesta heikkenemisestä.
Tähänastisten tietojen perusteella Viro näyttää kuitenkin olevan maa, jossa ihmiset tulevat varsin hyvin keskenään toimeen. Rothstein korostaa luottamuksen ja ihmisen olinpaikan välistä yhteyttä: sama ihminen, joka esimerkiksi Suomessa uskoo, että muihin ihmisiin voi yleisesti ottaen luottaa, saattaa vaikkapa Meksikossa olla huomattavasti varautuneempi luottamuksessaan muihin ihmisiin, koska tietää omien kokemustensa tai muista lähteistä saamiensa tietojen perusteella, miten asiat jossain toisessa yhteiskunnassa toimivat tai mitä ihmisiltä yleisesti ottaen voi jossain toisaalla odottaa. Ihmisen luottamuksen ulottuvuus ja määrä mukautuvat Rothsteinin mukaan ainakin jossain määrin ympäröiviin olosuhteisiin. Tästä voidaan päätellä virolaisen yhteiskunnan toimivan siten, että ihmiset ovat kokemustensa perusteella oppineet yleisesti ottaen luottamaan toisiin ihmisiin. Kun pidämme mielessä, että luottamuksen korkea taso näyttäisi viittaavan kaikin puolin ”terveempään” yhteiskuntaan niin taloudellisessa, poliittisessa kuin sosiaalisessa mielessä, kyse on toiselle vuosisadalleen ehtineen Viron kannalta erittäin hyvästä uutisesta.