Uudelleenitsenäistynyt Viro sai 1990-luvun alussa perinnöksi kaksikielisen koulutusjärjestelmän, ja venäjänkieliset koulut toimivat vironkielisten rinnalla yhä edelleen. Venäjänkielisissä kouluissa opiskelee lähes 17 prosenttia peruskouluikäisistä oppilaista. Päätöksen peruskoulun opetuskielestä tekee koulun sijaintikunta.
Sekä viron- että venäjänkielisissä kouluissa noudatetaan samaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa, eroja on vain äidinkielen ja maan virallisen kielen oppimäärissä. Venäjänkielisten koulujen oppilaat opiskelevat venäjää äidinkielenä ja viroa toisena kielenä sekä näiden lisäksi vielä ainakin yhtä vierasta kieltä. Vironkielisissä kouluissa taas opiskellaan viroa äidinkielenä ja lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä (tavallisimmin englantia, venäjää, saksaa tai ranskaa). Niin sanotuissa venäläisissä lukioissa siirryttiin vuonna 2011 vironkieliseen opetukseen, mikä tarkoittaa, että vähintään 60 prosenttia opetuksesta täytyy antaa viroksi. Venäjänkielisiltä peruskouluilta ei edellytetä lainkaan vironkielisen opetuksen järjestämistä.
Kaikissa venäjänkielisissä kouluissa on kuitenkin opetettava viroa toisena kielenä. Peruskoulusta valmistuvan oppilaan olisi valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan osattava viroa niin hyvin, että hän pystyy jatkamaan opintojaan viron kielellä. Todellisuudessa monien kielitaito jää niin vaatimattomaksi, ettei opetussuunnitelman tavoite täyty. Melkein joka kolmannen venäjänkielisen peruskoulun oppimäärän suorittaneen oppilaan kielitaito jää alle opetussuunnitelman mukaisen B1-tason, kolmannes yltää B1-tasolle ja vain kolmannes osaa peruskoulusta päästyään viroa erittäin hyvin.
Tällainen tilanne on päässyt syntymään pitkälti siitä syystä, että kunnat ovat vastuussa koulutyön järjestämisestä ja koulujen toiminnasta. Viron venäjänkielinen väestö on suurelta osin keskittynyt tietyille alueille eli kyse on maantieteellisestä segregaatiosta. Esimerkiksi Narvassa viroa puhuu äidinkielenään vain kolme prosenttia väestöstä ja kaiken kaikkiaankin vironkielisen väestön osuus jää Itä-Virumaan kaupungeissa hieman alle 20 prosenttiin. Tallinnassa viron- ja venäjänkielisen väestön määrä on suunnilleen tasoissa, mutta esimerkiksi Lasnamäen ja Nõmmen kaupunginosia ei voi verrata toisiinsa. Edellinen on pääosin venäjänkielinen, jälkimmäinen vironkielinen. Tällaisessa tilanteessa kunnallispoliitikot ovat kiinnostuneita äänisaaliistaan ja yrittävät kaikin keinoin pitää venäjänkieliset koulut toiminnassa. Venäjänkielisillä oppilailla taas ei useinkaan ole luontevia mahdollisuuksia viron kielen käyttöön koulun ulkopuolella.
Tilanne on vuosien mittaan hivenen parantunut, muttei ole likimainkaan sellainen kuin sen voisi vuonna 2022 edellyttää olevan. Sekä tutkimukset että arkipäivän havainnot osoittavat, että vielä kymmenen vuotta sitten tärkein viron kielen oppimiseen motivoinut tekijä oli menestyminen työmarkkinoilla, mutta nykyään Virossa asuu yhä enemmän muita kuin vironkielisiä ihmisiä, jotka haluavat osallistua aktiivisesti sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen elämään, olla osa Viroa. Valitettavasti monet ovat hyvin kriittisiä oman kielitaitonsa suhteen ja arastelevat viron kielen käyttöä. Tämä johtaa vaatimattomiin tavoitteisiin työ- ja yhteiskunnallisessa elämässä.
Vuonna 2020 julkaistu integraatiotutkimus osoittaa, että vain 41 prosenttia Viron aikuisväestöstä, jonka äidinkieli on jokin muu kuin viro, osaa omasta mielestään viroa aktiivisen käytön mahdollistavalla tasolla. Kahdeksan prosenttia ei osaa viroa lainkaan. Suhtautuminen viron kieleen ja sen osaamiseen on kuitenkin muuttunut jatkuvasti positiivisemmaksi. Esimerkiksi 91 prosenttia viroa toisena kielenä puhuvista ihmisistä pitää viron kieltä erottamattomana osana virolaista kulttuurialuetta, 89 prosenttia on sitä mieltä, että viron kielen taito on työnsaannin edellytys, 87 prosentin mielestä viron taito on tarpeen Virossa asuvalle ja 72 prosenttia on sitä mieltä, että viron kieli on tärkein kommunikaatioväline kanssakäymisessä muiden Viron asukkaiden kanssa.
Viron koulujärjestelmä ei valitettavasti ole aina taannut riittävää viron kielen taitoa. Koulusta valmistumisen jälkeen on siksi ollut helpompaa valita tie, jossa viron taitoa ei vaadita – mutta nämä tiet johtavat usein umpikujaan. Helpoin tie ei useinkaan ole paras. Kielellisen eristäytyneisyyden riskitekijöitä ovat huono itsetunto sekä käsitys siitä, että virolaiset eivät halua olla tekemisissä muiden kieliryhmien edustajien kanssa. Myytit leviävät kulovalkean tavoin, etenkin jos ihmisillä ei eristäytyneisyyden takia ole ollut mahdollisuutta olla säännöllisesti kanssakäymisissä virolaisten kanssa. Syntyy noidankehä. Venäjää kotikielenään puhuva lapsi syntyy seudulle, jossa hänen ympärillään puhutaan pääosin venäjää. Hän menee venäjänkieliseen päiväkotiin ja kouluun, eikä hänelle kehity laajempia kontakteja virolaiseen yhteiskuntaan. Hänen ympärillään on koulussa saman kulttuuri- ja tietoympäristön kasvatteja niin oppilaina kuin opettajina. Koulusta valmistuttuaan hän siirtyy työmarkkinoille ja saa palkkaa, joka on integraatiotutkimuksen mukaan noin 85 prosenttia vironkielisten palkasta. Tämän takia hänellä ei ole varaa muuttaa jollekin toiselle alueelle, vaan hän ostaa asunnon kotikulmiltaan Narvasta tai Lasnamäeltä eikä elämänpiiri muutu muuksi. Hänelle syntyy lapsia, jotka menevät venäjänkieliseen päiväkotiin ja kouluun. Noidankehä on murrettava jostakin, ja juuri koulutus on paikka, jossa sen voi tehdä.
Sen lisäksi, että venäjänkieliset koulut eivät pysty takaamaan oppilailleen riittävää viron kielen taitoa, myös niiden Pisa-testitulokset ovat keskiarvoa heikompia. Tämä puolestaan viittaa siihen, että 2000-luvun oppimiskäsitykset eivät aina ole ehtineet venäjänkielisiin kouluihin asti. Monet vanhemmat ja ”vanhan liiton opettajat” uskovat, että oppilaat eivät opi kunnolla viroa, koska viron kielen tunteja on niin vähän. Samaan aikaan he ovat vakuuttuneita siitä, että muita aineita ei pidä opettaa viroksi, koska toisella kielellä ei ole mahdollista omaksua lukuaineiden sisältöä kunnolla. Tämä aikansa elänyt ja virheellinen käsitys muodostaa esteen uusien kielenoppimistapojen juurruttamiselle venäjänkielisiin kouluihin. Suuressa osassa venäjänkielisiä kouluja viroa on näihin päiviin saakka opetettu ainoastaan omana oppiaineenaan, toisen kielen opetussuunnitelman puitteissa, ja lopputuloksena on edellä kuvattu tilanne. Mitään kieltä ei ole olemassa ilman yhteyttä muihin elämänaloihin. Harvassa ovat ihmiset, jotka opiskelevat kieltä puhtaasti sen takia, että osaisivat sitä. Enimmäkseen kieliä opiskellaan käytännöllisistä syistä: jotta elämä olisi rikkaampaa, parempaa, menestyksekkäämpää. Siksi on tärkeää, että myös viron kielen opetus ja oppiminen (emmekä siis edes puhu vieraasta kielestä, vaan maan virallisesta kielestä!) olisi yhteydessä ympäröivään maailmaan, auttaisi oppijaansa ymmärtämään yhteiskunnan tapahtumia paremmin ja tuntemaan itsensä osaksi yhteiskuntaa.
Koulutusjärjestelmän tavoitteena on antaa oppilaille tiedot, taidot ja arvopohja, jotka ovat nuoren tukena ja turvaavat selviytymisen nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa, koulumaailmassa ja työmarkkinoilla. On olennaista omaksua kriittinen ajattelu, analysointitaito ja joustavuus, jotka takaavat asianmukaisen itsetunnon ja kyvyn löytää itselle sopiva paikka yhteiskunnassa. Tämä pätee kaikkiin lapsiin kielellisestä tai sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Haluamme, että myös venäjänkieliset koulut antavat oppilailleen hyvät eväät koulunjälkeistä elämää varten. Viron kielen opettamisen ei pidä olla itseisarvo, vaan sen täytyy olla osa oppimisprosessia ja kytkeytyä oppimisympäristöön ja opetukseen laajemmin. Koulun kieliopintoja ei pidä tarkastella viron kielellä kommunikoinnista ja arkielämän kielenkäytöstä irrallisena ilmiönä. Kieliopintojen on oltava osa oppilaiden päivittäistä tietoympäristöä ja niiden täytyy luoda mahdollisuuksia sulautua yhteiskuntaan – puhutaanpa sitten oman lempiaineen opiskelusta, kerhoissa ja harrastuksissa käymisestä, päivänpolitiikan ymmärtämisestä tai ystäväpiiristä, johon kuuluu myös vironkielisiä nuoria.
Kieliopinnot täytyy integroida aineopintoihin siten, että oppiaineen omien tavoitteiden lisäksi asetetaan myös kielelliset tavoitteet. Näin varmistetaan sekä hyvät tiedot oppiaineessa että hyvä viron kielen taito, ja oppimisympäristön sisään muodostunut kieliympäristö tuo omalta osaltaan lisämotivaatiota viron oppimiseen. Tällä tavalla Virossa on jo yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut kielikylpyohjelma, joka on yksi Viron koulutusjärjestelmän menestystarinoista. Kielikylpyluokilta valmistuneiden oppimistulokset ovat hyvällä tasolla niin viron, venäjän ja englannin kielissä kuin kaikissa muissakin oppiaineissa. Nuoret käyttävät viroa arkielämässään rohkeasti. Mallin vajavaisuudeksi voi lukea luonnollisten kontaktien puutteen viron- ja venäjänkielisten nuorten kesken – kielirajan ylittävää verkostoitumista ei tapahdu ja tämä kaventaa venäjänkielisten nuorten näkymiä.
Vaikka Viro on pieni, se on niin monimuotoinen, että päätöksiä tehtäessä tulee huomioida paikalliset erityispiirteet. Võrussa, Paidessa ja Haapsalussa venäjänkieliset koulut on suljettu jo vuosia sitten ja siirtymäkauden pelot on ehditty unohtaa. Narvan ja Sillamäen asukkaista viro on äidinkielenä alle viidellä prosentilla ja on päivänselvää, ettei koulujen sulkeminen tai yhdistäminen ole siellä mahdollista samaa kaavaa noudattaen. Vironkielisen aineopetuksen ja yhdessä oppimisen malleja valittaessa ja yhdisteltäessä on lähtökohdaksi otettava ympäristö, jossa koulu sijaitsee.
Opettajien ja rehtorien ammattikunnan uusiutumiseen on kiinnitettävä järjestelmällistä huomiota. Opettajan täytyy ymmärtää työnsä ja tehtäviensä laajemmat tavoitteet. Hän voi välittää edelleen niitä arvoja, joita itse edustaa – siksi on tärkeää pohtia huolellisesti, millaisia taitoja ja ominaisuuksia edellytetään opettajilta, joille annetaan vastuu uusien oppimisympäristöjen luomisesta.
On vielä jotain, mitä emme saa unohtaa: yhteisymmärrys, huolenpito, toistemme tukeminen ja todellinen yhteiskunnallinen demokratia syntyvät vain yhteistyön avulla. Yhteistyötä tehdään yhdessä – sitä varten on varmistettava yhteydet eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien oppilaiden kesken. Ei kannata pelätä, että virolaiselle kulttuurialueelle tulevat muut kansallisuudet johtavat oman identiteettimme ja tapojemme katoamiseen. Meidän on uskottava virolaisen kulttuurin vahvuuteen hieman enemmän ja myös annettava päivittäin oma panoksemme sen eteen. Meidän on keskityttävä yhdessä oppimiseen virolaisella kulttuuri- ja kielialueella siten, että otamme muut kulttuurit huomioon ja arvostamme niitä. Kun lähestymme asiaa tällä tavoin, olemme voiton äärellä.
1990-luvulla toivoimme, että olisimme 30 vuoden päästä paljon pidemmällä, mutta ihmisten arvoihin, identiteettiin ja tunteisiin kytkeytyvät yhteiskunnalliset prosessit ottavat aikansa. Me voimme oppia menestystarinoistamme ja vahvistaa sitä, mikä on kunnossa – kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta. Nyt meidän on tehtävä valtion tasolla päätöksiä ja kuntatasolla sovittava, että päätökset myös viedään täytäntöön. Sopimukset tarvitsevat tuekseen rahoituksen. Kehitämme kullekin alueelle sopivan mallin ja löydämme opettajat ja rehtorit, jotka kykenevät ne toteuttamaan. Koulutamme ja tuemme opettajia. Keskustelemme vanhempien kanssa ja saamme heidät vakuuttuneiksi siitä, että lapset voittavat saadessaan vironkielisen koulutuksen: tavoitteena on, että uusi sukupolvi ei ajaudu tulevaisuudessa samanlaiseen umpikujaan, jonka vanhempien sukupolvi on joutunut kokemaan.