Suomessa keskustelu terveydenhuollon järjestämisestä ja lääkärien saatavuudesta on vilkas kestoaihe. Myös niin sanotun perhelääkärimallin mahdollisuuksista keskustellaan aika ajoin. Vähäiselle huomiolle on jäänyt Virossa käytössä oleva perhelääkärimalli.
Kela toteutti perhelääkärimallin kokeilun tietyissä Suomen kaupungeissa vuosina 1985–1993, mutta tästä luovuttiin laman aikana ja sittemmin malliin ei ole palattu. Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden malleja on kuitenkin seurattu melko tiiviisti. Toukokuussa 2023 Ylen A-Studio teki jopa vierailun Tanskaan selvitellen Tanskan perhelääkärimallia ja sen soveltuvuutta Suomen oloihin.
Tanskan mallia vähemmälle huomiolle on jäänyt Virossa jo vuosikymmeniä käytössä ollut perhelääkärimalli. Tutustuin Viron perhelääkärimalliin paremmin haastattelemalla kahta kokemusasiantuntijaa: lääkäreitä, joilla on kokemusta sekä Virosta että Suomesta ja näin ollen mahdollisuuksia vertailla maiden välistä perusterveydenhuoltoa.
”Virossa käytössä olevan perhelääkärimallin kohdalla puhutaan yleensä listoista. Jokainen perhelääkäri on siis vastuussa omasta listastaan eli hänellä on lista vastuullaan olevista, yleensä alueellaan asuvista ihmisistä. Kansankielellä puhutaankin, että olen tämän tai tuon lääkärin listalla”, Lahdessa lääkärinä työskentelevä Lauri Aavik avaa Viron mallin perusideaa. Listojen koko on keskimäärin 1 600 ihmistä yhtä lääkäriä kohti, mutta Aavikin mukaan määrät vaihtelevat eri syistä eivätkä yli 2 000 ihmisen listatkaan ole harvinaisia.
Perhelääkärien vastuulistoja koordinoi Viron Tervisekassa eli Suomen Kelaa vastaava viranomainen. Käytännössä jokaisen pysyvästi Virossa asuvan henkilön tulee hakea Tervisekassan kautta alueellaan toimivan perhelääkärin listalle. Tervisekassa myös vastaa rahaliikenteestä ja maksaa perhelääkäreille lääkäripalveluista tietyin perustein, listan koon ja ikärakenteen mukaan.
”Merkittävä ero Suomeen on siinä, että perhelääkärit toimivat yrittäjinä”, kertoo Lauri Aavik. Lääkärit voivat toimia joko yksityisyrittäjinä tai yhtiömuotoisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Tervisekassan korvauksesta maksetaan paitsi lääkärin, myös hoitajan tai hoitajien palkka sekä kaikki muut kulut, kuten vastaanottotilan vuokra, työtarvikkeet ja muut tarvittavat asiat.
Suomalaista terveyskeskusmallia tai työterveyslääkärijärjestelmää Virossa ei siis ole, mutta lääkärille pääsee silti päivittäin. ”Laki määrää, että perhelääkärin vastaanoton tulee olla auki kahdeksan tuntia päivässä. Akuuteissa tapauksissa apua haetaan ympärivuorokautisesta päivystyksestä, kuten Suomessakin, mutta kaikki muu perusterveydenhoito kuuluu perhelääkärin ja perhehoitajan vastuulle”, Aavik kertoo. Hänen mukaansa yhteistä Suomen ja Viron mallien välillä on perusterveydenhuollon funktio: lääkärin tehtävänä on paitsi auttaa potilasta, myös arvioida hänen tarvettaan erikoissairaanhoitoon.
”Viron perhelääkärimallin selkeä vahvuus on hoitosuhteen jatkuvuus”, toteaa lääkäri Kaia Soosaar. Hän työskentelee nykyisin Mikkelin keskussairaalassa työskenneltyään aiemmin sekä perhelääkärinä Virossa että terveyskeskuslääkärinä Suomessa. ”Ihmisen ja hänen terveysasioidensa kanssa työskentelee yksi ja sama lääkäri tai hoitaja ja usein potilaan tausta tunnetaan jopa lapsuudesta saakka. Potilas voi vastaanotolla aloittaa siitä, mihin viimeksi jäi, ja näin ollen säästää sekä lääkärin että potilaan arvokasta aikaa.
Sekä Soosaar että Aavik nostavat isoimmaksi haasteeksi Viron perhelääkärimallissa lääkärien vähyyden ja tähän liittyen vaikeudet täyttää perhelääkärien vakansseja eri puolilla maata. Tallinnassa, Tartossa ja Pärnussa ongelmia ei juuri ole, mutta pienemmillä paikkakunnilla haasteita riittää. Lääkärikunta vanhenee eikä uusia perhelääkäreitä valmistu tarpeeksi. Soosaaren mukaan moni juuri valmistunut nuori lääkäri kokee suuren listan vastuulleen ottamisen hyvin raskaana ja vaativana tehtävänä, mikä voi hidastaa perhelääkäriksi päätymistä. ”Toisaalta moni tekee töitä vielä pitkään eläkeläisenä lääkäripulan takia pääsemättä ansaitulle eläkkeelle”, Soosaar toteaa. Pula perhelääkäreistä on ollut esillä myös Viron julkisessa keskustelussa. Viron Perhelääkärien Liiton (Eesti Perearstide Selts) puheenjohtaja Le Vallikivi arvioi kesäkuussa 2023 yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa, että Virossa tarvittaisiin 100–150 perhelääkäriä ja noin 250 hoitajaa nykyistä enemmän.
Lääkäripulaan liittyväksi isoksi haasteeksi molemmat haastateltavat mainitsevat lomajärjestelyt, jotka voivat aiheuttaa päänvaivaa sekä lääkärille että potilaalle. Sijaislääkärin ja -hoitajan löytäminen on lääkärin eli yrittäjän omalla vastuulla, eikä tämä varsinkaan maaseudulla ole aina yksinkertaista. Kaupungeissa, joissa useampi lääkäri voi toimia saman yrityksen osakkaana ja jakaa työtiloja, sijaistaminen ei yleensä ole yhtä akuutti ongelma.
”Yksi heikko kohta on kieli. Esimerkiksi Tallinnassa on paljon venäjänkielisiä potilaita, jotka eivät osaa viroa. Tulkkeja ei ole saatavilla samaan tapaan kuin Suomessa. Siksi perhelääkärin työssä on tietyillä alueilla hyvin vaikea tulla toimeen ilman venäjän kielen taitoa. Aina joku työkaveri auttaa kielimuurin yli, mutta tilanne ei ole kovin kestävä”, kertoo Soosaar.
Kaia Soosaarin kokemuksen mukaan perhelääkärin työtehtävien kirjo on laajempi kuin terveyskeskuslääkärin vastaava Suomessa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että suomalaisessa terveyskeskusmallissa määritellään tarkemmin, mitkä asiat kuuluvat lääkärille ja mitkä hoitajalle. Hoidon tarvetta pystytään arvioimaan paremmin ennen vastaanottoa. ”Suomessa lääkärin vastaanotolle päätyy enemmän niitä potilaita, jotka aidosti tarvitsevat lääkärin apua. Virossa huomasin usein perhelääkärinä tekeväni sairaanhoitajan töitä”, sanoo Soosaar. Myös erikoislääkärien lähetteitä kontrolloidaan Suomessa paremmin ja heidän työpanoksensa kohdistuu Soosaaren mukaan paremmin siihen, missä heidän erityisosaamistaan tarvitaan.
”Nähdäkseni oma perhelääkäri on erityisen merkittävä monisairaiden ja kroonisista sairauksista kärsivien ihmisten kohdalla, heillä jotka käyvät usein lääkärillä. Oma lääkäri tuntee potilaan terveysongelmat eikä potilaan tarvitse aina aloittaa vaivojensa kertomista alusta. Toisaalta lääkäri voi kokea hoidettavien ongelmien kanssa yksinäisyyttä ja helposti käy niin, että vaikka potilasta ”pompotellaan” erikoislääkäriltä toiselle, lääkärien kollegiaalista keskustelua ei juuri tapahdu. Perhelääkärillä työskentelevä hoitaja taas on usein kiireinen vastaanoton, puhelimen, verikokeiden ja muiden juoksevien asioiden kanssa, joten potilaan neuvonta jää pitkälti lääkärin vastuulle”, Soosaar pohtii.
Kysyessäni, mitä opittavaa Suomessa voisi olla Viron perhelääkärimallista, Lauri Aavik nostaa esille rahan ja terveyshyödyn suhteen. ”Suomessa terveyshyötyä syntyy toisinaan melko vähän käytettyyn rahaan nähden ja on paljon niitä, jotka jäävät avun ulkopuolelle. Suomessa tehdään terveyskeskuksissa mahtavaa työtä, jos terveyskeskus on asianmukaisesti resursoitu. Aina ei kuitenkaan ole. Lisäksi Suomessa tilannetta vaikeuttaa se, että terveydenhoidon tietojärjestelmät ovat hyvin pirstaloituneita. Viron Digilugu, joka vastaa Suomen Kantaa, on luotu nollasta uudelleenitsenäistymisen jälkeen, mutta Suomessa on perinteisesti ollut lukuisia eri terveydenhoidon tietojärjestelmiä. Suomessa terveyskeskuslääkärillä ei usein ole mahdollisuutta sopia uutta käyntiä siten, että sama potilas tapaisi saman lääkärin. Joku muu päättää lääkärin kalenterista. Silloin kun Virossa perhelääkärillä ei ole ruuhkaa, palvelu toimii todella hyvin.”
Soosaar nostaa esiin potilaan mahdollisuuksia sujuvampaan asiointiin: ”Virossa lääkärin ei tarvitse tehdä tietyille lääkkeille erillisiä todistuksia (Suomen B-lausunto). Virossa potilaalla on myös mahdollisuus tarkastella omaa potilasasiakirjaansa digitaalisesti ja sujuvammin kuin Suomessa.”
”Noin pääpiirteissään maitamme yhdistää perusterveydenhuollon osalta se, että hoito on hyvin heterogeenistä: parhaimmillaan mahtavaa, ennakoivaa ja hyvin saatavilla. Huonoimmillaan terveyshyötyä ei juuri synny, mutta kustannuksia senkin edestä”, kiteyttää Lauri Aavik.