Asko Künnapin tuoreen suomennosrunoteoksen kannessa on reikä, jonka runoilija on siihen omakätisesti polttanut kynttilän liekillä. Näyttää siltä, että runokokoelman nimi − Pallosalama koputtaa tullessaan − on tullut todeksi ja pallosalama jättänyt hiiltyneen jäljen todisteeksi käynnistään. Palojäljen kohdalla on koputtajan nimi: Asko Künnap. Hän on myös suunnitellut, kuvittanut ja taittanut kirjan.

Pallosalama on sähköiseksi todettu ilmiö, jonka syntyprosessia ei ole vielä pystytty tieteellisesti selvittämään. Havaintojen ja varsinkin kansantarinoiden perusteella kyseessä on pallonmuotoinen valoilmiö, joka näyttää leijuvan ilmassa tai etenevän maata pitkin. Joissakin tapauksissa pallosalaman on kerrottu pystyvän liikkumaan ikkunoiden ja ovien läpi. Huimimpien teorioiden mukaan pallosalamat ovat kotoisin toisesta ulottuvuudesta ja ilmaantuvat keskuuteemme madonreikien kautta.

Kokoelman kolmannessa runossa Leijuva mies runon puhuja tuntuu samastuvan pallosalaman kaltaiseen ilmiöön. Unenomaisessa runossa minäkokija leijuu Helsingin ja Turun välisen moottoritien yläpuolella ja hämmentää ohikulkijoita, kunnes lankeaa maahan koneellisen ilmastoinnin sammuttua. ”Pidättehän minua tarkasti silmällä, / ja pliis, näkisittekö minut myös unissanne!” Siinähän se taitaa olla: runoilija koputtaa tullessaan lukijaa otsaluuhun ja pyrkii sisään, hämmentämään ajattelua.

Mistä ulottuvuudesta Asko Künnapin runot ovat kotoisin? Unista, muistoista, alitajunnasta ja arkitodellisuudesta. Runot on lajiteltu yhdeksään osastoon, joissa jokaisessa on seitsemän runoa ja jotka on numeroitu lähtölaskentaa muistuttavasti: 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1. Kun lukija on päässyt kirjan loppuun, hänelle ilmoitetaan laskennan viimeinen vaihe: HEP (Odota… koputtiko joku?). Kokonaisuus on äkkiväärä ja mystinen, kielikuviltaan moniselitteinen ja toteutukseltaan viimeistelty. Kiehtova kuvitus rytmittää runojen maailmaa ja luo siihen oman hämmennyksensä.

Marraskuussa 2020 Sanna Immasen vetämässä virolaisen kirjallisuuden festivaalihaastattelussa Uksest ja aknast Künnap toteaa, että yhdellä haikurunolla voi kertoa enemmän kuin Paolo Coelho koko tuotannollaan. Keskeistä Künnapin näkemyksessä ei ole, pitääkö toteamus sisällöllisesti tai teemallisesti paikkansa. Keskeistä on toteamukseen sisältyvä tinkimätön suhtautuminen runoihin ja runoilemiseen. Runoon on mahdollista kiteyttää kokonaisia maailmankatsomuksia. Ilmaisuvoimaisimmillaan sanat voivat olla poltinrautoja, jotka merkitsevät lukijansa. Runossa Isoäiti minäkokija näkee sukulaisensa kunnioitettavana matriarkkana: ”karhu raapaisee hänen alkukirjaimensa / ikipuun pahkuraiseen runkoon, / niin korkealle kuin ylettyy. / Isoäiti on kaikkivaltias!” Mitäpä siihen voi lisätä?

Uksest ja aknast -haastattelussa Künnap lisää, että jokaisen hänen runonsa avaamiseksi voisi laatia kelpo esseen tai parikymmensivuisen novellin. Moisen toteamuksen edessä sivun mittaisen kirja-arvion laatija menee luonnollisesti sanattomaksi. Ei taida olla mielekästä alkaa ruotia yksittäisiä runoja tai tulkita niitä sattumanvaraisesti. Ainoa toimiva keino Künnapin runojen arvioinnissa on kehottaa potentiaalista lukijaa ottamaan teoksen käteensä ja alkamaan lukea sitä.

Künnapin runoissa on sukupolvien mittaista omakohtaista ainesta, joka on ilmaistu yksilöllisellä, tarkkaan punnitulla kielellä. Kieli siirtyilee alatyylistä paatokseen ja murteesta kirjakieleen, kansanrunon piirteistä nykylyriikkaan. Mielialat ja tunnelmat vaihtelevat niin kuin itse elämä koko kirjossaan. Kulloinenkin valittu ilmaisutapa syventää runolle ominaista logiikkaa, olipa se siten uni- tai muistikuvien tai arkihavaintojen värittämää. Mereen liittyvä kuvasto näyttäytyy runoissa voimallisena niin konkreettisesti kuin symbolisestikin. Kielikuvien villi yhdistely ja sanauudennokset pitävät tekstin yllättäväisen eläväisenä.

Pallosalamarunojen yhteydessä toteutuu hienolla tavalla aika useasti unohtumaan tuppaava lyriikan perusolemus. Runon perimmäinen tarkoitus ei ole tulla ymmärretyksi vaan koetuksi. Tulkitsemista tärkeämpää on eläytyminen, uppoutuminen. Kun sille uskaltaa antaa mahdollisuuden, runo pääsee haluamaansa kohteeseen: lukijan otsaluun taakse, selittämättömäksi osaksi lukijan mielenmaisemaa.

Pallosalama koputtaa tullessaan on ensimmäinen sellaisenaan suomennettu Asko Künnapin runokokoelma, alkuperäistä vastaava kokonaisrunotaideteos. Asialla on Künnapin luottosuomentaja Hannu Oittinen, jonka kädenjälki näkyi taannoin myös Künnapin runojen valikoimassa Yösi ovat luetut (2015, Savukeidas). Oittisen säkenöivä suomennos resonoi samassa rytmissä ja samoissa sävellajeissa alkuteoksen kanssa. Käännöskin on lyriikkaa parhaimmillaan.