”Tiedäksä missä täällä on kahvit?” kysyi eräs mies minulta muutama vuosi sitten suomalaisessa ruokakaupassa. En pystynyt muistamaan, missä kahvihyllyt olivat, sillä mietin kuumeisesti, missä olimme tavanneet. Sitten tajusin, että Suomessa tuttavallinen sinuttelu ei välttämättä tarkoita, että olemme entuudestaan tuttuja.

Kieli on aina viesti ja pienten sanojen takana on suuria merkityksiä. Tietämättömyyttämme voimme lähettää tai vastaanottaa väärän viestin. Sinä ja te -merkitykset opitaan kussakin kulttuurissa esikuvien ja kantapään kautta. Sinuttelu-teitittelysäännöt ovat kirjoittamattomat ja hyvinkin monimutkaiset. Niistä ei voi tehdä ulkoaopeteltavaa listaa. Sinuttelun ja teitittelyn taito omaksutaan kulttuurissa eläen. Silti usein on vaikea päättää, kumpi vaihtoehto olisi tietyssä tilanteessa ja tiettyjen ihmisten kanssa sopiva. Sitä todistavat kiertoilmaisut (Ottaako neiti kahvia?, Mis meil mureks on?). Muistan epäröintini ensimmäisellä työpaikallani yliopistolla, kun yhtäkkiä olin entisten lehtoreideni ja professoreideni työkaveri. Poikaystäväni vanhempia onnistuin puhuttelemaan kierrellen ja kaarrellen kolme vuotta niin, ettei tarvinnut sinutella eikä teititellä, koska kumpikin olisi mielestäni ollut väärin.

Virossa nyrkkisääntö on, että vierasta aikuista ihmistä teititellään aina. Sinuttelusta yleensä sovitaan. Vanhempi ehdottaa sinuttelua (tai oikeastaan antaa luvan sinutella) nuoremmalle, nainen miehelle. Vieraan sinuttelu koetaan Virossa vähintään epäkohteliaana.

Sinuttelu on luontevaa nuorten keskinäisessä kanssakäymisessä ja samaa asiaa ajavien samassa asemassa olevien ihmisten keskuudessa. Sinuttelu on yleistä myös saarilla, missä kaikki tuntevat kaikki. Sinuttelulla on näissä tilanteissa yhdistävä rooli, se viestittää kuulumista samaan ryhmään.

Kielenkäyttö kuvastaa aikaa ja ihmistä ja muuttuu niiden mukana. Virossakin ollaan menossa sinuttelukulttuuriin. Vielä parikymmentä vuotta sitten yllättävään sinutteluun saatettiin vastata: ”Ega me pole koos seakarjas käinud (et võiksime sinatada)”. Nykyään vieraan sinutteluun suhtaudutaan vapaammin, vaikka yli kolmekymppisillä saattaa asiassa edelleen olla nielemistä. Viime aikoina Virossa kauneudenhoitajat, kampaajat, hierojat ja jopa jotkut lääkärit ovat alkaneet sinutella asiakkaita todennäköisesti uskoen, että näin syntyy intiimimpi palvelusuhde. Ehkä joidenkin mielestä syntyykin, mutta minä olen vaihtanut sekä hierojaa että kampaajaa tunkeilevan sinuttelun takia.

Koulumaailmassakin sinuttelu on lisääntynyt, mutta edelleen siellä ollaan aika konservatiivisia ja yleisesti toimitaan säännön mukaan, että ensimmäisellä luokalla lapset saavat vielä sinutella opettajaa, toiselta luokalta alkaen vaaditaan jo teitittelyä. Peruskoulussa oppilaat teitittelevät opettajaa, opettaja puolestaan sinuttelee oppilaita. Lukiossa opettajatkin ryhtyvät teitittelemään opiskelijoita. Nykyään monet opettajat sopivat opiskelijoiden kanssa omat sinuttelu- ja teitittelysäännöt. Ns. virallisissa suhteissa nuoria aletaan teititellä jo aikaisemmin, 13-vuotiasta tytärtäni on kaupoissa teititelty jo pari vuotta.

Kieli on aina myös vallankäyttöä. Sananvalinnalla voi ottaa kantaa, sanalla on erilaisia tehtäviä, merkityksiä ja vivahteita. Se pätee myös teitittelyyn ja sinutteluun. Sen lisäksi, että teitittely on neutraali puhuttelumuoto, sillä voi myös ottaa etäisyyttä. Ihmiselle, jota ei halua päästää lähelle, siitä ei tarvitse kertoa, teitittely riittää. Joskus taas kunnioitus toista ihmistä kohtaan on niin suuri, että vuosien tuttavuudesta tai jopa ystävyydestä huolimatta sinuttelu ei luonnistu, vaikka siitä olisi sovittukin.