Idean päivitettävästä Suomen ja Viron suhdeselvityksestä lausui ulkoministeri Urmas Reinsalu maiden diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlassa kesäkuussa 2020. Tavatessaan helmikuussa 2021 pääministerit Sanna Marin ja Kaja Kallas ilmoittivat hallitusten päättäneen, että tarvitaan suhdeselvitys ”maiden suhteiden tulevaisuudesta ja uusista yhteistyömahdollisuuksista” – todetaan valtioneuvoston tiedotteessa. Ulkoministerit Pekka Haavisto ja Eva-Maria Liimets pitivät hankkeen aloitustilaisuuden maaliskuussa. Raportööreiksi nimettiin Suomen puolelta kansanedustaja, entinen ministeri Anna-Mari Virolainen ja Viron puolelta entinen ministeri ja usean korkeakoulun rehtorina toiminut Jaak Aaviksoo. Molempien maiden ulkopoliittiset instituutit nimettiin tukirakenteeksi. Vuoden mittaan pidettiin useita online-tilaisuuksia sekä pyöreitä pöytiä, joissa käsiteltiin mm. taloutta, digitalisaatiota, koulutusta, nuorisoa, kulttuuria, kieltä, liikenneyhteyksiä ja ympäristötematiikkaa. Aihe oli esillä SuomiAreenalla ja Paiden Arvamusfestivalilla. Tilaisuuksiin osallistui merkittävä määrä asianharrastajia. Aihe koettiin kiinnostavaksi ja hanke tarpeelliseksi. Odotukset uudesta näkökulmasta ja visiosta olivat korkealla.
On tärkeää korostaa, että kyseessä ei ollut, eikä ollut tarkoituskaan olla, hallitusten yhteisraportti vaan tehtävänantonsa mukaan raportööreiksi valittujen asiantuntijoiden näkemys aiheesta. Raportöörien ansiot tekniikan, talouden, digitalisaation, vihreän siirtymän ja kansainvälisen yhteistyön alalla olivat kiistattomat, ja tämä näkökulma onkin valmistuneessa raportissa vahva. Sinänsä teemojen rajaus ja valinta oli perusteltua. Digitaalinen johtajuus, elinvoimainen talous, vihreä tulevaisuus ja laajentuva kulttuuri ovat asiakokonaisuuksia, joista Suomi ja Viro ovat tunnettuja. Näillä aloilla olemme myös kokoamme suurempia, yhdessä ja erikseen. Jäin pohtimaan visionäärisyyden tasoja – ovatko nämä talousperusteiset pohdinnat niitä, joilla Suomi ja Viro olisivat tulevaisuudessa ”1+1=3”, kuten raportin otsikko kuvaa?
Raportti onkin enemmän kuvaileva kuin pohtiva – lukuisat sen ajatukset on lausuttu moneen kertaan. Niin moneen kertaan, että soisi jo esimerkiksi Talsingin paikallisliikenteen maksamisen tai yhteisen museokortin olevan todellisuutta. Elokuvantekijät ovat jo vuosia sitten löytäneet toisensa eivätkä vain siksi, että ovat suomalais-ugrilaisia vaan siksi että se on taloudellisesti ja jaetun osaamisen suhteen järkevää. Laivat ottavat käyttöön LNG- tai vetypolttoaineen, jos se on taloudellisesti edullista. Yliopistot voivat itkeä vähäisiä opiskelijamääriä, mutta jos opetusta ei ole, ei voi olla oppilaitakaan. Nuorten visio yhteistyön potentiaalista on tärkeää, kuten myös Suomessa asuvien virolais- ja ylirajaisten nuorten. Tästä pitäisi kirjata toinen tulevaisuusraportti.
Raportissa on lukuisia ansiokkaita osioita. On perusteltua yhdistää voimat mm. turismimarkkinoinnin ja koulutusviennin osalta. On perusteltua pohtia Itämeren suojelua ja vihreää siirtymää yhdessä, vaikka energiataloudelliset ratkaisumme ovatkin erilaisia. EU-raamissa tätä jo tapahtuu – Suomen ja Viron EU-kannat ovat tutkitusti kaikkein lähimpänä toisiaan, aiheesta riippumatta. Se ei ole sattumaa, vaan kansallisesti intressilähtöistä. Sama koskee turvallisuuspoliittisia valintoja.
Digitaalisten palvelujen laajentaminen ylirajaiseksi, rajatylittävän asumisen tueksi on jo lukuisia vuosia ollut jokaisessa pääministeri-tapaamisessa lausuttu tavoite. Ehkä voisi jo pohtia, miksi tavoite on jäänyt vain tavoitteeksi? Luulen, että jää myös tulevaisuudessa, koska se vaatisi Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän joustavan tulkinnan eikä Suomi ole kuuluisa joustavuudesta. Tämä on kuitenkin se asia, jonka valtiovalta voi muuttaa.
Start-up-hubit rakentuvat asianharrastajien toimin sinne, minne ne syntyvät parhaiten. Slush, Arctic15 ja Latitude59 keräävät yhteen startupit ja pääoman molemmin puolin Suomenlahtea ja kauempaa. Digitaalisen yhteiskunnan oletusasetukset luovat luovuutta ja yhteydet luovat lisää yhteyksiä. Valtiovalta voi tukea toimintaa, mutta sen perusta ja ideat luodaan muualla.
Sitten se kieli ja kulttuuri. Raportti luovutettiin pääministereille luvatusti vuoden kuluttua hankkeen asettamisesta, mutta sitä ei jostain syystä varsinaisesti julkaistu. Kun osaa etsiä, Google löytää raportin Suomen ulkoministeriön ja Viron Ulkopoliittisen instituutin sivuilta. Englanniksi. Käännökset on luvattu kesäkuun alussa pidettävään, molempien maiden raportti-teemaisten ministereiden yhteisseminaariin mennessä. Enpä voi olla ihmettelemättä, miksi raporttia ei tuolloin maaliskuussa julkistettu lehdistötiedottein, ja miksi se julkaistiin vain kielellä, jonka mahtiasemaa pienten kielten erityisesti tulisi haastaa ja vastustaa? Pääministerien tapaamisen pääteemaksi nousi tietenkin Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys. Juuri siksi olisi mielestäni ollut erityisen tärkeää korostaa kahdenvälistä suhdettamme ja yhteisyyttä, kun ympärillä oli ja on niin paljon epävarmuutta.
Kieltemme asema on raportissa toki esillä ja siinä ehdotetaan Helsingin, Tallinnan, Tarton ja Turun yliopistojen yhteistä kielen ja kulttuurin opetusohjelmaa. Tämä on hyvä aloite. Korona-vuosien aikana etäopetus nousi uuteen ulottuvuuteen ja uudelle pedagogiselle ajattelulle on tilausta. Viime syksynä Tuglas-seuran toteuttama kampanja Helsingin yliopiston suuntaan sai aikaan päätöksen yliopistolehtorin tehtävän täyttämisestä, ja on hienoa, jos valtiovallat turvaavat kieltemme yliopisto-opetuksen tulevaisuuden – toki yliopistojen autonomiaa kunnioittaen. Sen sijaan Arvamusfestivalin keskustelussa esillä ollut ajatus kielen opiskelun korvaamisesta tekoäly-tulkkauksella toivottavasti saa vain akateemisen huomion. Kone ei voi koskaan korvata inhimillisen vuorovaikutuksen voimaa.
Raportin yksi viesti on, miten Suomi ja Viro voisivat profiloitua yhdessä ja vahvasti kolmansiin maihin. Ajatus ei ole uusi ja useat teemat, mm. digitaalisuus, kyberturvallisuus, median vapaus, hybridivalmiudet, avoin talous, turvallisuusyhteistyö luovat vahvaa kumppanuusprofiilia. Muille mallin näyttäminen edellyttää kuitenkin, että kahdenvälinen suhde on vahva ja elinvoimainen. Jotenkin ajattelin, että korkean tason tulevaisuusvision ytimessä olisi ensisijaisesti kahdenvälisen suhteen tiivistäminen ja sen turvaaminen, jotta tulevaisuudessakin olisimme yhteistyössämme vahvoja – muutenkin kuin juhlapuheiden tasolla. Viesti yhdessätekemisen eduista olisi tämän luontainen seuraus. Pohjoismaiden ja Baltian yhteisviesti kaikuisi vieläkin kauemmas.
Raportissa jäin pohtimaan, kenelle se lopulta on tarkoitettu? Kuvaavat jaksot ovat epäilemättä tarpeen lukijoille, jotka eivät arjessaan ole Suomenlahden-kulkijoita tai muuten asianosaisia. Eri asia on, löytävätkö nämä lukijat raportin. Lukijoita saattaisi lisätä pohdinta siitä, mitä me lopulta toisillemme merkitsemme, mikä meitä sitoo ja mikä erottaa, miksi olemme yhdessä enemmän? Miten varmistamme sen, että olemme toisillemme pysyvästi resurssi? Näin ei ole aina ollut. Ja muistaen, etteivät 1990-luvun tunnelmat tai parametrit palaa. Maidemme välinen suhde on tasavertaisten yhteiskuntarakenteiden dialogi, vaikka taloudellinen tasoero pysyisikin. Se pysyy myös Suomen ja Ruotsin välillä.
Tuglas-seuran 40-vuotisjuhlaseminaarissa totesin, että ”Kieli, kulttuuri ja yhteiskunta, taloudellinen toiminta ja työ ovat lopulta kohtaamisia. Ihmisten välisiä rihmoja, joista punoutuu kansojen ja valtioiden välinen köysi. Suomenlahden yli ja ali kulkevasta köydestä on vuosisatain kuluessa rakentunut side joka kestää kaiken. Koska sen perusta on ihminen ja ihmisen tahto olla lähellä omiaan.” Yhteisen näkeminen on se visio, joka näkee myös potentiaalit – ne toiminnot, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä ja joissa yhteistyö on vielä luomatta.
Meille Suomi–Viro-asianharrastajille raportti on tärkeä sellaisenaan – valtiovalta on kiinnostunut ylirajaisesta yhteistyöstä, sen tukemisesta ja kehittämisestä. Jäämme odottamaan kesäkuun ministeriseminaaria ja sen tuloksia. Ja raporttia suomeksi ja viroksi.