Metsien kohtalo on tällä hetkellä kuuma aihe Virossa. Metsien puolesta on sävelletty musiikkia, kirjoitettu kirjoja ja jopa noustu barrikadeille. Tarton yliopiston tutkija Asko Lõhmus pitää metsäkeskustelun syynä ihmisten huolta yhteisistä metsistä.

Viron metsiä pitkään tutkinut Tarton yliopiston ekologi Asko Lõhmus on oikea mies vastaamaan kysymykseen, miksi metsäkeskustelu velloo kuumana juuri nyt?
”Pääsyy on se, että ihmiset ovat syvästi tyytymättömiä siihen, miltä Viron metsät näyttävät ja miten niitä on hoidettu.” Tie nykyhetkeen on pitkän prosessin tulos. Asko Lõhmus kertoo, että 90-luvulla Viro sitoutui toteuttamaan kestävää metsätaloutta. Kuitenkin vuonna 2008, kun laadittiin uusi metsätalouden kehittämisohjelma, asia unohdettiin. Lõhmuksen mukaan tehometsätalous oli ollut suuntana kuitenkin jo aikaisemmin.
”Viro on luvannut noudattaa kestävää metsätaloutta, mutta todellisuudessa niin ei tapahdu. Nyt kymmenen vuoden jälkeen jäljet ovat nähtävissä luonnossa.”

Tilanteeseen ovat havahtuneet myös tavalliset kansalaiset. Monia on pöyristyttänyt tuttujen marja- ja sienimetsien katoaminen tai lähimetsän avohakkuu. Maahan on perustettu kansalaisliikkeitä, jotka ajavat metsien suojelua. Suurin niistä on Eesti Metsa Abiks, joka on järjestänyt mielenosoituksia niin Tallinnassa kuin Tartossakin. Pienemmät kansalaisliikkeet ovat myös alkaneet ostaa metsiä suojeltavaksi. Yksi sellainen toimii Haapsalun seudulla. Viime aikoina on keskusteltu paljon myös valtion metsien hakkuista. Moni virolainen ihmettelee, miten RMK eli Viron metsähallitus voi tehdä massiivisia hakkuita, joskus jopa suojelualueiden liepeillä.

”Monet virolaiset eivät ymmärrä, miksi he eivät voi vaikuttaa yhteisten metsien säilymiseen. Miten on mahdollista, että valtion metsät noin vain kaadetaan.” Lõhmuksen mukaan yksi olennaisista kysymyksistä onkin, miten valtion metsiä hoidetaan. Paine RMK:n suuntaan on kuitenkin kova. ”RMK:lta vaaditaan voiton tuottamista, eikä sillä ole juurikaan valinnan vapauksia.”

Vanhat metsät ovat katoava luonnonvara

Petolintuja, tikkoja ja muita vanhojen metsien asukkaita tutkinut Asko Lõhmus on nähnyt metsien muutoksen omin silmin. Vanhoista metsistä on jäljellä vain rippeet. ”Viron metsistä on tiukasti suojeltu 13 prosenttia, mikä on sinänsä hyvä lukema. Ja vanhojen metsien suojelukin on parantunut, ainakin paperilla”, hän toteaa. ”Todellisia aarniometsiä ei Virossa enää juurikaan ole.”

Vanhoja luonnontilaisia metsiä on Virossa vain pari prosenttia. Suojelualueiden metsät ovat suhteellisen nuoria ja niiden ulkopuolelta vanhat metsät on jo kaadettu. Suomeen verrattuna tilanne on Lõhmuksen mukaan kuitenkin parempi. Esimerkiksi Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain alle viisi prosenttia. Asko Lõhmus muistuttaa, että Viron metsät ovat muutenkin monipuolisempia, koska niistä löytyy vielä pökkelöitä ja muita lahopuita. Esimerkiksi valkoselkätikka on Suomenlahden eteläpuolella paljon runsaampi kuin Suomessa.

Vanhojen metsien katoamisessa häviäjiä kuitenkin riittää. Lõhmus nimittää sellaisiksi metson ja liito-oravan. ”Tutkimme juuri nyt metsojen vähenemistä, ilmeisesti metsien ojittamisella on ollut siinä suuri rooli.”

Virossa on usein esitetty väite, että metsää on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Mitä sanot siitä? ”Olennaista on määritellä, mikä on metsä? Kuuluvatko sen alle myös hakkuuaukeat?”

Tällä hetkellä Viron pinta-alasta on metsämaata noin 50 prosenttia, mutta siitä on hakkuualueita, vesakkoa ja nuoria metsiä merkittävä osa. ”Vain 40 prosenttia pinta-alasta on yli 20 vuotta vanhaa metsää.” Asko Lõhmus toteaa, että metsäkeskustelussa on jokainen löytänyt itselleen sopivat numerot.

Virolaiset haluaisivat olla metsäkansaa

Metsä on monen virolaisen sydäntä lähellä. Ovatko virolaiset metsäkansaa? Asko Lõhmus suhtautuu asiaan ymmärtäväisellä lempeydellä. ”Tärkeää on nähdä ero kahden asian välillä: mitä ihmiset ovat ja mitä he haluaisivat olla. Minusta tuntuu, että virolaiset ovat vieraantuneet metsästä. He eivät tiedä metsästä kovinkaan paljon. Sieniä ja marjoja kyllä vielä käydään keräämässä.”

”Virolaiset haluaisivat kovasti olla metsäkansaa. Juuri sen Valdur Mikita on taitavasti kirjoittanut kirjoihinsa. Ja kun ihminen lukee niitä, hän tuntee, että juuri tuollainen haluaisin olla.”

Tärkeintä on Lõhmuksen mukaan kuitenkin se, että metsä merkitsee virolaisille muutakin kuin puun tuottamista. ”Jokaiselle maalle ja kansalle on tärkeää olla jostain asiasta ylpeä. Ja minusta tuntuu, että virolaiset haluaisivat olla ylpeitä metsistään.”

Lõhmuksen mukaan virolaiset miettivät nyt, miten metsää voisi hoitaa niin, että myös kulttuuriset arvot säilyisivät. Että meillä olisi lähimetsiä ja metsät säilyisivät myös kauniina. ”Että virolaiset voisivat olla ylpeitä metsistään.”

”Ihmiset ovat pahoittaneet mielensä lähimetsien hakkuiden takia, koska samalla he ovat kadottaneet jotain myös kodistaan.” Keskustelu liikkuukin tällä hetkellä kysymyksessä, mikä on tärkeintä: teollisuuden nopea puun saanti vai se, että ihmiset saavat elää kauniissa ympäristössä myös tulevaisuudessa. Lõhmuksen mukaan yhtä vastausta ei ole, mutta tärkeämpää on ymmärtää, että tällä hetkellä päätösten tekoa hallitsee teollisuus. Luonnonsuojelun tai maisemasuunnittelun asiantuntijoilla on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin.

Metsien tulevaisuus poliitikkojen käsissä

Virolaiset metsäpolitiikan tekijät ovat halunneet ottaa mallia muista Pohjoismaista. Siitä huolimatta, että eri tutkijat ja asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että se ei ole paras esikuva. Metsäteollisuudelle on annettu Virossa yhä enemmän valtaa ja yksityisille maanomistajille taas vapauksia. Asko Lõhmuksen mukaan monien alan johtajien mielestä Viron pitäisi olla niin kuin Suomen. ”Osittain voidaan sanoa, että metsäsodassa tai metsäkeskustelussa onkin kyse siitä, että pitäisikö Viron olla samanlainen kuin Suomen. Minä olen sitä mieltä, että ei pidä.”

Ensi kevään parlamenttivaalit ovat kohtalon paikka myös Viron metsille. Asko Lõhmus on varma, että kysymys metsistä tulee olemaan yksi tärkeimmistä vaaliteemoista. Paine äänestäjien puolelta on kova. ”Yhdelläkään puolueella ei ole ollut metsäpolitiikkaa, nyt ne joutuvat ottamaan sen ohjelmaansa.”

Lõhmuksen mukaan poliitikot saavat päättää, mihin suuntaan Viro kulkee metsiensä hoidossa. Onko suunta tehometsätalous vai kestävä metsänhoito? ”Virolla on vielä mahdollisuus muuttaa suuntaa. Eikä vasta sitten kun metsät ovat muuttuneet kuusiviljelmiksi, niin kuin Pohjoismaissa.”

Tällä hetkellä on työn alla Viron metsäpolitiikan kehitysohjelma seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Asko Lõhmus on yksi työryhmän jäsenistä. Mukaan suunnitteluun on otettu useita eri tahoja ja mielipidettä on kysytty kansalaisiltakin. ”Olemme kartoittaneet noin sata ongelmakohtaa, jotka pitää ratkaista. Tämä on ollut demokraattinen tapa tehdä asioita. Pieni porukka ei enää päätä metsien tulevaisuudesta.” Ehkä tässä kohdin Viro voisi olla Suomelle esikuvaksi, hän tuumaa.

Metsien väsymätön puolestapuhuja

Postimees-lehti valitsi Asko Lõhmuksen vuoden 2018 ihmiseksi, kiitos metsäkeskusteluun osallistumisen. Lõhmus on ollut otsikoissa muutenkin tiuhaan ja käynyt Riigikogussakin puhumassa metsien puolesta. Ja tätä kaikkea päivätyönsä ohessa. Mikä on antanut voimia ja motivaatiota tehdä tätä kaikkea?
”Minulla on alan koulutus ja tietämys sekä työskentelen metsissä. Yhteiskunta tarvitsee nyt asiantuntemustani, että ei tehtäisi typeriä päätöksiä.”

”Ja toisaalta, myös minä olen tämän maan kansalainen ja ne ovat minunkin metsiäni.”