Harrastan jonkin verran penkkiurheilua. Vanhan liiton tilastoniiloksi minusta ei ole enkä aamulla herättyäni katso teksti-tv:stä NHL-tuloksia, mutta kepeä urheilun ilmiöiden seuraaminen on minusta hauskaa.
Viron-vuosieni aikana katse on kääntynyt entistä enemmän virolaiseen urheiluun. Virolainen urheilun kenttä on mielenkiintoinen sekoitus osin suomalaiselle tuttuja elementtejä, mutta myös mukavasti erilaisia piirteitä. Harvemmin esimerkiksi Ylen Urheiluruudussa käydään läpi miekkailijoiden kuulumisia, mutta Virossa kalvankalisuttelijat ovat varsin tunnettuja hahmoja.
Ennen kaikkea aistin kahden maan välillä eron suhtautumisessa urheilumenestykseen. Väitän, että Virossa urheilumenestyksellä on vielä Suomea enemmän merkitystä jonkinlaisen kansallistunteen ja -ylpeyden luomisessa. Jääkiekon maailmanmestaruus ehkä vielä saisi suomalaiset torille, mutta vaikkapa keihäänheittomenestyksen takia kukaan tuskin enää hyppää suihkulähteeseen.
Virossa voin silti hyvin kuvitella, kuinka Tallinnan Raatihuoneentori täyttyisi kansasta, joka tulisi katsomaan esimerkiksi olympialaisissa mitalin tuonutta menestyjää tammenlehväseppel kaulassaan. Urheilusankaria kannettaisiin kultatuolissa väkijoukon läpi, laulut raikaisivat ja silmäätekevät asettuisivat riviin onnittelemaan.
Viime vuonna urheilun valtiollinen merkitys näkyi vahvasti, kun Viro sai ensimmäistä kertaa järjestettäväkseen ralliautoilun MM-osakilpailun. En mitenkään jaksa uskoa, että Suomessa rallin tiedotustilaisuudessa olisi mukana pää-, valtiovarain- ja kulttuuriministeri, mutta Virossa näin oli. Valtio myös tuki taloudellisesti rallin järjestämistä. Enemmän rallia seuraavat suomalaiset tuttavani pyörittelivät päätään: miten ihmeessä noin voi olla?
Rallihuuma saa Virossa lähes koomisia mittasuhteita, ja into henkilöityy viime vuoden maailmanmestariin Ott Tänakiin. MM-sarjan osakilpailujen aikana tiedotusvälineet seuraavat suunnilleen jokaista Tänakin hengenvetoa. Vaikka urheilusta pidänkin, tuntuu median huomio jo liioitellulta. Onko tämä nyt oikeasti näin tärkeää?
Mutta ehkä rallimenestys on merkityksellistä, sillä se pystyy tarjoamaan positiivisia virolaisia urheiluelämyksiä. Viron ongelma on, että perinteikkäät lajit riutuvat doping-kohujen alla. Viron hiihto koki oman dopingskandaalinsa pari vuotta sitten enkä tiedä, toipuuko virolainen huippuhiihto enää koskaan ennalleen. Tämän vuoden järkytys on, kun painija, olympiahopeamitalisti Heiki Nabia epäillään dopingista. Pienessä maassa yksikin doping-kohu voi romahduttaa koko lajin.
Mutta silti Virossa on ihmeellisen paljon korkealla kansainvälisellä tasolla kilpailevia urheilijoita. Modernia, raikasilmeistä menestyvää urheilu-Viroa edustavat esimerkiksi tennisnaiset Anett Kontaveit ja Kaia Kanepi, freestylehiihtäjät Kelly ja Henry Sildaru, kymmenottelijat, jotka vielä heiluttavat komeasti perinteikkään yleisurheilun lippua sekä alussa mainitut miekkailijat, jotka tuovat tasaisesti menestystä MM-tasolta.
Suomalais-virolaista ylirajaisuutta kannattavalle nojatuoliurheilijalle tämä tuo mahtavan laajennuksen! Olen purrut kynteni melkein palasiksi aituri Rasmus Mägin juostessa ja huokaissut tuskasta keihäänheittäjä Magnus Kirtin puolesta. Poimin surutta rusinat penkkiurheilupullasta: jos ei ole ketään suomalaista, jota kannattaa, valitsen tilalle tietysti virolaisen.