”Kaupunkielämä – etenkin jossakin Virossa niin tavallisessa neuvostoaikaisessa elementtikerrostalossa – tuo päiväjärjestykseen kysymyksen oman asuintilan jakamisen mahdollisuudesta. Monet meistä ovat kironneet aamuvarhaisella nurmikkoa leikkaavaa, parvekkeella tupakoivaa, ruokaa käristävää, kovaan ääneen puhuvaa tai muuten vain olemassa olevaa naapuria.
Ehkä vähemmän tulemme sen sijaan ajatelleeksi sitä, että kaupungeissa ja taloissa asustaa yhdessä ihmisten kanssa myös eläimiä. Monet eläinlajit ovat vakiinnuttaneet paikkansa kaupunkiympäristössä ja iskevät aika ajoin säröjä ihmiskeskeiseen arkielämäämme. Yhteentörmäykset oman ja vieraan välillä ovat viheliäisiä, siksi kutsumme useita lajeja tuholaisiksi tai loisiksi. Oman ympäristön resurssien jakaminen on haaste, joka edellyttää meiltä myönnytyksiä.
Olen asunut koko ikäni Tartossa, ja lähtiessäni vuonna 2021 viettämään koko pitkän kesän Itä-Virumaalle olin valmistautunut kieli- ja kulttuurimuureihin. Kysehän on alueesta, jossa yli 90 prosenttia väestöstä puhuu arkikielenään venäjää. Otin kotoa matkalle mukaan ennakkoluulo- ja oletuskokonaisuuden, jonka ovat luoneet vaatimaton vieraan kielen taito, virolainen valtamedia sekä vallitsevat stereotypiat.
Jälkikäteen tarkasteltuna tuntuu siltä, että vuoden takaisen kesän kohtaamiset Sillamäen ei-ihmisväestön – nisäkkäiden, lintujen, hyönteisten – kanssa osoittautuivat suuremmaksi haasteeksi kuin mediassa paljon palstatilaa saavat ”integraatiokysymykset” ja toisen kulttuurin ymmärtäminen. Venäjänkielisestä väestöstä erottava kielimuuri ei enää hetkauta, kun joutuu jakamaan hruštšovkan parvekkeella lounaan lokin kanssa tai arvuuttelemaan, miksi asunnon lattia on kuumana päivänä pienten ruskeiden koppakuoriaisten peitossa.
Havainnollistavina esimerkkeinä esitän kesällä 2021 Sillamäellä tekemiäni päiväkirjamerkintöjä paikallisesta faunasta.
Kuvat: Hildegard Reimann
16. kesäkuuta 2021
Привет, Sillamäe! Saavuin ja aloitin välittömästi taistelun puna-armeijan – faaraomuurahaisten – kanssa! Keittiössä – huh! Olosuhteet ovat enemmän kuin aidot.
Tapasin naapurin tädin ja hän esitteli meille kaksi paikallista pulua.
19. kesäkuuta 2021
(ystävän päiväkirjasta)
Karsea eläintarha – uusi laji joka päivä.
Tänään tarjolla/asunnossa: leipäkuoriaisia (biscuit bugs) tai kalustelutikoita.
Internetissä on niistä tietoa vain kömpelöinä vironkielisinä käännöksinä.
15. heinäkuuta 2021
Muurahaiset jotenkin aktivoituvat kuumalla ilmalla. Asunto on kuin pätsi, ruoat pilaantuvat nopeasti ja kaikki pinnat ovat nihkeitä ja hiekkaisia.
*
Yöllä. Tapoin juuri kaksi koppakuoriaista ja minulla on kamala olo. Ne olivat jotain tolloja punaisia hyönteisiä, jotka
1) lentelivät keittiössä törmäillen kaikkeen niin, että kolisi;
2) sätkivät sitten keskellä
lattiaa avuttomana jalkojaan.
Hermot menivät.
17. heinäkuuta 2021
Jostain on ilmestynyt kissoja. En tiedä, miten en ole huomannut niitä aiemmin, mutta yhtäkkiä niitä on kaikkialla. Tapasimme aamulla kissan, joka naukui venäläisittäin korostaen ”mjaau”.
20. heinäkuuta 2021
(ystävän päiväkirjasta)
Seurasimme parvekkeelta, kuinka työmekkoon pukeutunut rouva kiersi kissan kanssa sähkökaappia. Teki pari kierrosta, mutta pisti sitten juoksuksi ollessaan toisella puolella kaappia kuin kissa.
Kissa, valkoinen pitkäkarvainen pallero, jäi hieman pettyneenä katsomaan hänen peräänsä.
25. heinäkuuta 2021
Puluista on tullut intensiivisiä. Lokeista myös. Lentävät parvekkeelta toiselle ja kurkistelevat sisään ikkunoista. Minä syön parvekkeella kaikessa rauhassa lohipiirasta, kun yksi tšaika laskeutuu vauhdilla parvekkeen kaiteelle ja alkaa hivuttautua lähemmäksi. HUS!
28. heinäkuuta 2021
Kävelen Utrian rantajyrkänteelle päin. Taivaalla on ensiluokkaisia kumpupilviä. Rannalla viruu hylkeenraato: kookas turvonnut verinen möhkäle. Satamahinaajia ja savuavia piippuja sinipunaiseen vivahtavaa taivaanrantaa vasten. Tasaista aaltojen loisketta.
*
Puna-armeija on täysin villiintynyt! Kansankokouksia aina tilaisuuden tullen (kuollut kärpänen, sekajäte, vesipannu – you name it!). Alan pikku hiljaa saada tarpeekseni.
17. elokuuta 2021
Kuolleiden hylkeiden galleria kasvoi kahdella yksilöllä.
18. elokuuta 2021
Ilta kotona. Ikkunan takana vallitsee jo kello 22 pimeys ja kylmät tuulet puhaltavat. Valtavat tiaisparvet lehahtelevat puusta puuhun. Mitä siellä tapahtuu?
20. elokuuta 2021
Palaan kahden päivän Tallinnan-matkan jälkeen Sillamäelle. Ja – tervetuloa kotiin! – puna-armeija on järjestänyt asunnossa juhlat kylpyhuoneen saippuan alla.
Melkein kävi sääliksi hajottaa kekkerit etikkaliuoksella…
Kesän mittaan minulle kävi selväksi, että vastavuoroinen ymmärtämys muodostaa perustan menestyksekkäälle rinnakkaiselolle kaikenlajisten naapurien kanssa. Yhteisen kielen löytäminen (niin kirjaimellisessa kuin kuvaannollisessa merkityksessä), kompromissit ja osallistavat ratkaisut ovat ilmiöitä, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin voidaksemme toimia ihmisyhteiskuntana. Miksi edes puhua lajienvälisestä vastavuoroisesta ymmärtämyksestä, kun lajinsisäisten konfliktien ratkaiseminenkin voi olla vaivalloista? On mahdollista, että yksi mietinnän paikka antaa eväitä toista varten enemmän kuin ensi alkuun luulisi.
Loppuhuomautus. Onko jokaisen mentävä Sillamäelle oppiakseen harmonista yhteiselämää? Ei, mutta tavanomaisesta ympäristöstä poistumisesta on kyllä apua. Lisäksi Sillamäellä on erinomainen ranta ja maukkaita piirakoita.