Virolaisesta Viks-polkupyörästä on tullut muutamassa vuodessa maailmanlaajuisesti tunnettu design-ikoni. Suomalainen matkailija on todennäköisimmin törmännyt erikoiseen luomukseen Telliskivessä pyöräkaupan edustalla, mutta Viks voi yhtä lailla huristaa vastaan niin Bermudalla kuin Brasiliassakin.

Syyskuussa 2012 Indrek Naruskia harmitti. Hän istui pienessä kahvilassa Kadriorgissa koettaen löytää mieleisensä kaupunkipyörän – ja taas kerran tuloksetta. Pyörän pitäisi olla yksinkertainen, mutta erilainen, toimiva, muttei tylsä. Lopulta kahvikupin ja kannettavan tietokoneen ääressä syntyi päätös keksiä pyörä uudelleen.

Narusk oli oikea mies heittäytymään haasteeseen – hän oli rakentanut maantiepyöriä jo aiemminkin ja 3D-mallinnus oli kilpapyöräilevälle koneinsinöörille arkipäivää. Nyt ytimessä oli kuitenkin muotoilu, ja inspiraation lähteenä toimivat erityisesti matalat café racer -tyyliset moottoripyörät. Virtaviivaiset muotoilututkielmat eivät varsinaisesti vakuuttaneet suunnittelijan lähipiiriä: osa oli sitä mieltä, ettei virtuaalinen suunnitelma taivu teräkseksi lainkaan, optimistisimmat uskoivat, että pyörä on varmasti mahdollista rakentaa, mutta sillä on mahdotonta ajaa.

Epäluulot osoittautuivat turhiksi heti, kun nimen Viks saanut ensimmäinen prototyyppi valmistui keväällä 2013. Sen sijaan kävi nopeasti ilmi, että monet muutkin ovat haikailleet pyörää, jollaista ei ole ollut olemassa: omaksi iloksi tarkoitetulle tutkielmalle oli hetkessä viisi tilausta jonossa.

Lisää alkoi ropista, vaikka Viksejä ei markkinoitu silloin eikä markkinoida edelleenkään niin sanottuja perinteisiä kanavia pitkin lehdissä tai televisiossa. Sana levisi ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa ja pian BBC World valitsi Viksin maailman kymmenen kauneimman polkupyörän listalleen, Designboom taas listasi sen Top 10:een peräti kolmena vuonna peräkkäin. Sittemmin menestys on jatkunut, esimerkiksi Düsseldorfin Cyclingworld-messuilla Viks valittiin vuonna 2017 parhaaksi kaupunkipyöräksi.

”Kaikki kävi niin äkkiä, että alkuaikoina Indrekin koti oli tuotantolaitoksemme ja se sama kahvila Kadriorgissa toimistomme”, naurahtaa Kristo Riimaa, Viksejä valmistavan Velonia Bicyclesin markkinointipäällikkö. Sittemmin tuotanto on siirtynyt Tallinnan laitamille Jälgimäelle, mutta Riimaa kutsuu parinsadan neliön hallia edelleen mieluummin verstaaksi kuin tehtaaksi: pyöriä on viiden vuoden aikana valmistunut noin 380 kappaletta ja Viks työllistää päätoimisesti kolme henkilöä, kaikki intohimoisia pyöräilijöitä – ja kädet ovat siis yhtä lailla rasvassa niin keksijällä kuin markkinointipäällikölläkin.

Sanomattakin on selvää, että Viksit valmistuvat täysin käsityönä. Runko koostuu yli 60 osasta, joiden hitsaamiseen kuluu yli kaksi työpäivää. Jokainen yksilö on erilainen, sillä pyörät valmistetaan tilausten perusteella, polkijansa mittoja ja toiveita vastaavaksi. Tyylillisesti jutun juju piilee istuimen alla kulkevan pystyputken puuttumisessa; tämän puolestaan mahdollistaa vahva runkorakenne, joka koostuu itse asiassa kahdesta symmetrisestä ja yhteen hitsatusta rungon puolikkaasta.

Suurin osa tuotannosta menee vientiin ympäri maailmaa; kotimaan kaduille on jäänyt kaikkiaan vain kolmisenkymmentä Viksiä, Suomeen puolestaan on hankittu muutama yksittäinen yksilö. Kristo Riimaa ei suoralta kädeltä osta ajatusta siitä, että virolaisen tuotteen on oltava ennen kaikkea edullinen, jotta sen voisi saada kaupaksi Suomessa. ”Pikemminkin ajattelen, että suomalaiset ovat mielenlaadultaan hyvin käytännönläheistä kansaa. Miksi kannattaisi maksaa epätarkoituksenmukaisuudesta? Sama koskee esimerkiksi Hollantia – voisi ajatella, että perinteinen pyöräilymaa on helppo markkina-alue, mutta näin ei ole. Pyörät ovat siellä käyttövehkeitä ja ajatus fiilistelymielessä ulkoilutettavasta helmestä useimmille varsin vieras.”

Toisenlaisesta mielenmaisemasta saatiin kokemusta vuonna 2015 Milanon maailmannäyttelyssä, jossa Viks oli mukana Viron paviljongissa. ”Noin 80 000 näyttelyvierasta polki rullille nostetulla Viksillä pitkin virtuaalisia, pyöräilijän eteen heijastettuja virolaisteitä. Sen lisäksi me itse polkaisimme Vikseillä reilun 700 kilometrin lenkin pitkin Italiaa, ja viimeistään sillä retkellä tuli ihmisten reaktioista selväksi, että kauneus käy siellä tietyissä asioissa käytännöllisyyden edelle.”

Eniten Viksejä on kuitenkin myyty Saksaan. ”Saksalaiset ovat hintatietoisia, mutta toisaalta myös maksukykyisiä ja -haluisia, jos rahalle saa vastinetta.” Viksien hinnat lähtevät reilusta 2 000 eurosta, jolla saa perusvarusteisen, yksivaihteisen pyörän jalkajarrulla. Varustelu luonnollisesti nostaa hintaa, ja mahdollisuuksia on lukemattomia levyjarruista hihnavetoon ja sähköiseen vaihteistoon. Viksin selkään mielivältä edellytetään myös pientä kärsivällisyyttä tai ennakointia, sillä mittatilaustuotteen valmistaminen vie väistämättä aikansa – alkavaksi kesäksi pyörän kuitenkin ehtii vielä saamaan alleen.

Valmistuksen ohella Viksiä myös kehitetään jatkuvasti. ”Pienen yrityksen on luontevaa tehdä kehitystyötä yhdessä asiakkaidensa kanssa. Puolitoista vuotta sitten esiteltiin terävälinjaisempi Viks GT, keveyttä arvostaville olemme tehneet hiilikuiturunkoista versiota. Sähköpyörä? Miksei, kun löydetään puhtaisiin linjoihin sopiva voimansiirtoratkaisu. Lähtökohtamme on, että mahdollisuudet päättyvät vasta siellä, missä mielikuvituksen rajat tulevat vastaan”, Kristo Riimaa toteaa. Koskaan ei siis tiedä, mitä mullistavaa Viksin satulassa tai Kadriorgin kahvipalaverissa seuraavaksi päätetään keksiä uudelleen.