Virolaisille tärkeimpiä asioita on virolaisuuden säilyttäminen Virossa. Se edellyttää itsenäisen valtion olemassaoloa ja vahvaa identiteettiä, ja tietenkin myös sopivaa demografista tilannetta.

Kansallisuudella tarkoitetaan tässä virolaisten kannalta traditionaalista etnistä kansallisuutta, eikä englannin kielessä viljeltyä käsitettä nationality, jota virossa vastaa kodakondsus (kansalaisuus). Nykyisin etninen kansallisuus ei väestönlaskennassa kuulu pakollisiin kysymyksiin, eikä sitä monissa maissa kysytä eikä rekisteröidä lainkaan. Virossa on kaikissa tähänastisissa väestönlaskennoissa tiedusteltu kansallisuutta ja näin saadut tiedot on talletettu väestörekisteriin. Tuoreimmassa, vuonna 2011 suoritetussa väestönlaskennassa kansallisuuden määrittämisessä sovellettiin seuraavia periaatteita: ”Kansallisuuden määrittää vastaaja. Ihmisellä on oikeus tunnustautua sen kansan jäseneksi, johon hän tuntee sitoutuneensa eniten etnisesti ja kulttuurisesti. Ihminen, joka tuntee kuuluvansa useaan kansaan, valitsee näistä itselleen tärkeimmän. Lapsen kansallisuudesta päättävät vanhemmat.” Virossa ihmisen kansallisuutta ei ole merkitty henkilötodistukseen saati passiin. Ihmisellä on oikeus muuttaa kansallisuutensa väestörekisterissä, ja viime vuosina niin on myös tehty. Virossa kansallisuus on hyvin suuresti sidoksissa äidinkieleen: noin 99 %:lla viron kansallisuudekseen ilmoittaneista on äidinkielenä viro, vaikka vaatimus äidinkielisyydestä ei kuulu kansallisuuden määrittelemisen kriteereihin.

Viimeksi kuluneen 75 vuoden aikana on patrioottisesti ajatteleville virolaisille ollut Viron väkiluvun ohella ongelmana myös virolaisten osuus väestöstä, sillä miehitysvuosina se putosi kriittiseen 61 prosenttiin. Tilastot osoittavat, että väkiluku ja virolaisten osuus väestöstä kulkevat vastakkaisiin suuntiin: väkiluvun kasvaessa virolaisten osuus vähenee ja väkiluvun vähetessä virolaisten osuus kasvaa. Tästä voi tehdä yleisen päätelmän, että virolaisten määrä on pysyvämpi kuin väkiluku kokonaisuutena, sillä väkilukuun vaikuttaa oleellisesti muuttoliike eli migraatio. Silti on huomionarvoista, että kuluneen neljännesvuosisadan aikana tapahtunut migraatio on vähentänyt huomattavasti myös Virossa asuvien virolaisten määrää (taulukko 1).

Vaikka Virossa on kerätty väestötietoja melko säännöllisesti ja tunnollisesti lähes sadan vuoden ajan, niin siitä huolimatta on ajanjaksoja – erityisesti sota-aikoina sekä heti sodan jälkeen, samoin kuin uuden itsenäistymisen (1991) jälkeen – jolloin joltakin vuodelta on käytettävissä luotettavia väestötietoja vain niukasti ja täsmällisten luettelo- tai rekisteritietojen ohella tulee tyytyä arvioihin.

Taulukosta 2 ilmenevä melko suuri virolaisten osuus sodan loppuaikoina on arvio, jota selittää moni seikka: Virosta olivat poistuneet saksalaiset (nk. Umsiedlung vuonna 1939 ja siihen liittynyt sodanaikainen ”jälkimuutto”), vironruotsalaisten lähtö, juutalaiset (joista suuri osa emigroitui sodan alussa Neuvostoliittoon, jäljelle jääneistä valtaosa tapettiin saksalaismiehittäjien toimesta). Jo vuoden 1944 lopussa Viron alueesta lohkaistiin iso osa Petserimaasta, missä yli puolet väestöstä oli venäläisiä, ja se liitettiin osaksi Venäjän sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa; näin väheni oleellisesti myös venäläisten määrä Virossa. Sama tapahtui hiukan myöhemmin Narvajoen takaisella alueella.

Sodan jälkeen virolaisten osuus alkoi valtaisan maahanmuuton vuoksi vähentyä hyvin nopeasti huolimatta siitä, että kotimaahansa palasivat myös sodasta ja leireiltä hengissä selviytyneet virolaiset.

Muuttoliike

Tiedetään hyvin, että väestömäärään vaikuttaa kaksi väestöprosessia: muuttoliike ja luonnollinen väestönkasvu. Virolaisten osuuteen Viron väestöstä on tähän asti vaikuttanut eniten muuttoliike. Vaikka virolaisten syntyvyys oli vuosina 1960–1990 jonkin verran suurempi kuin muiden kansallisuuksien, niin virolaisten osuus väestöstä väheni neuvostomiehityksen aikana huomattavasti (taulukko 2).

Vuosilta 1950–1989 tiedot muuttoliikkeestä ovat olemassa melko täydellisesti, mutta sitä varhaisemmalta ajalta tulee pääasiassa tyytyä arvioihin. Voi kuitenkin huomioida, että 1940-luvun loppuvuosina rekisteröitiin neuvostotasavallan rajojen ulkopuolelta kaupunkeihin saapuneet ihmiset (kun taas maaseututaajamiin tulijoita ei rekisteröity). Myös myöhemmät tiedot muuttoliikkeestä, mukaan lukien neuvostoarmeijan poistumiseen liittynyt muutto, ovat epätäydellisiä. Kuvaa tilanteesta hämärtää suuresti se, että armeijan henkilökuntaa ei luettu Viron asukkaisiin ja näin heidän poistumisensa ei vaikuttanut muuttoliikkeeseen. Sen sijaan kantahenkilökunnan perheenjäsenet, samoin kuin armeijaan sidoksissa olleet siviilit olivat Viron virallisia asukkaita eli heidän poistumisensa vaikutti muuttoliikkeeseen, vaikka jäikin osin rekisteröimättä, kuten myöhempi analyysi osoitti.

Uuden itsenäistymisen jälkeen virolaisten osuuden väheneminen loppui ja ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 1990–2000 virolaisten suhteellinen määrä lisääntyi nopeasti 61 %:sta 67 %:iin. Sitä selitti muuttoliike, sillä neuvostohallintoon liittyvien henkilöiden ohella maasta poistui melkoinen määrä Neuvostoliiton muilta alueilta Viroon saapuneita maahanmuuttajia, joista suuri osa oli tullut vasta edellisinä vuosina. Jonkin verran tuli myös maahanmuuttajia. Voi olettaa, että Neuvostoliiton muilta alueilta saapui osa siellä työskennelleistä ja opiskelleista virolaisista takaisin uudelleen itsenäistyneeseen kotimaahansa, joskin tietoja tästä on niukalti. Ilmeisesti prosessi ei johtanut samanlaisiin muuttomääriin kuin vapaussodan jälkeen, kun Viroon tuli Venäjältä lähes 40 000 paluumuuttajaa. Myös länsimaissa eläneistä ulkovirolaisista – lähinnä toisen maailmansodan aikaisista pakolaisista ja heidän jälkeläisistään – palasi entiseen kotimaahansa joukko innokkaimpia, joskaan ei paljon. Tuona ajanjaksona Viron väkiluku väheni yli 160 000:n ja virolaisten määrä taas noin 30 000:n ihmisen verran lähinnä negatiivisen väestönkasvun takia.

Aluksi, aina vuoteen 2000 asti, Virosta poistui lähinnä ei-virolaisia. Virolaisten muuttoliike tehostui huomattavasti maan liityttyä Euroopan unioniin. Valitettavasti muuttotiedot eivät ole täydellisiä viime vuosia lukuun ottamatta, sillä melkoinen osa – luultavasti jopa puolet – poistuneista ei rekisteröinyt lähtöään väestörekisteriin ja siksi nämä muuttajat eivät näy virallisissa muuttotilastoissa. Asian varmistaa se tosiseikka, että väestörekisterin tietojen perusteella Virossa on nykyään noin 30 000 asukasta enemmän kuin mitä osoittavat muut lähteet, muun muassa Viron tilastokeskuksen väestölaskelma. Vasta viime vuosina on tilastokeskuksessa alettu soveltaa muuttoliikkeen arvioinnissa nk. indeksiperusteista menetelmää, jonka avulla on mahdollista havaita niin rekisteröitymättä maasta poistuneet kuin myös rekisteröitymättä maahan palanneet henkilöt.

Luonnollinen väestönkasvu

Toinen väestömäärään vaikuttava prosessi on luonnollinen väestönkasvu, joka puolestaan riippuu syntyvyydestä ja kuolleisuudesta. Viron asukkaiden, heidän joukossaan virolaisten luonnollinen väestönkasvu on kuluneen sadan vuoden ajalta nollaluokkaa. Se vastaa demografisen kehityksen lainalaisuuksia nykyvaiheessa. Silti eri kansallisuusryhmiä ja yhteiskunnallisen kehityksen jaksoja luonnehtivat erityispiirteet ovat kiinnostavia (taulukko 3).

Taulukosta 3 näkyy, että sotaa edeltävässä Viron tasavallassa luonnollinen väestönkasvu oli yleensä positiivinen, mihin valtaosin vaikuttivat virolaiset suurimpana väestöryhmänä (88 %). Sodan vuosina 1939–1946 luonnollinen väestönkasvu oli negatiivinen, neuvostovuosina 1947–1991 positiivinen ja vuodesta 1991 lähtien taas negatiivinen. Virolaisten luonnollinen väestönkasvu oli neuvostomiehityksen aikana huomattavasti pienempi kuin koko väestönkasvu, jopa niin että se oli toisinaan nollaluokkaa tai jopa alle nollan. Siihen oli ”syyllinen” virolaisten ja muiden kansojen edustajien erilainen ikärakenne. Maahanmuuttajat olivat enimmäkseen nuoria, ja heidän kuolleisuutensa siksi huomattavasti pienempi kuin virolaisilla ja luonnollinen väestönkasvu positiivinen huolimatta siitä, että syntyvyys oli muita pienempi. Uudelleen itsenäistyneessä Virossa virolaisten luonnollinen väestönkasvu on ollut lähes koko ajan negatiivinen, mutta ylittänyt silti koko väestön luonnollisen väestönkasvun, sillä virolaisten ja muiden kansojen edustajien ikärakenteen suhde on kääntynyt entiseen verrattuna päinvastaiseksi. Vuosina 2007–2013 virolaisten luonnollinen väestönkasvu oli positiivinen.

Yhteenveto

Virolaisten määrä Virossa on vuodesta 1990 vähentynyt yli 60 000 ihmisen verran (6,2  % virolaisista vuonna 1990). Vähentymisen syynä on sekä negatiivinen luonnollinen väestönkasvu että negatiivinen muuttoliike. Samaan aikaan virolaisten osuus väestöstä on kasvanut 61,5  %:sta 68,8  %:iin, joskin viime vuosina on tapahtunut käänne: samalla kun muuttoliike on kääntynyt positiiviseksi, mihin liittyy väkiluvun vähentymisen loppuminen, on virolaisten osuus väestöstä alkanut vähetä. Aluksi muutos on tosin ollut vain prosentin kymmenesosan luokkaa, mutta tilanne voi huomattavasti muuttua, kun maahanmuutto kasvaa oleellisesti.

Artikkeli on julkaistu lyhennettynä. Koko artikkeliin voi tutustua viroksi Akadeemia-lehden numerossa 7/2018.