Alkaako Viro-narratiivi normalisoitua Suomessa? Yhtenä mittarina voidaan ilman muuta pitää viihdettä: näkyvätkö Viro ja virolaiset suomalaisessa viihteessä, millaisina ne näyttäytyvät, ja miten suomenvirolaiset näytetään vai näytetäänkö heitä ollenkaan?
Mieheni vaimo -televisiosarja, joka esitettiin vuoden alussa Ylellä ja keväällä Viron yleisradiossa, avasi silmät ja herätti miettimään kysymystä laajemminkin. Viro ja virolaiset ovat olleet esillä suomalaisessa mediassa jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Alussa varsinkin monille Viro-ystäville kyse oli vapaustaistelua käyvistä heimoveljistä, jotka pääsivät vihdoin neuvostoikeestä, joita autettiin, ja joiden tarinaa seurattiin. Seuraavia vuosikymmeniä ovat värittäneet yhteiskunnalliset muutokset molemmissa maissa, ja niiden seuraukset ovat näkyneet myös tavallisessa kanssakäymisessä sekä siinä, millä tavalla virolaisia ja suomenvirolaisia on esitetty suomalaisessa mediassa. 1990–2020-luvuilla virolaisista on puhuttu mediassa rikollisuustilastojen, työvoimapolitiikan ja kotouttamisen yhteydessä, on kauhisteltu virolaisen populismin nousua sekä ihasteltu nopeaa digitalisaatiota ja ketterää yritystoimintaa. Väittäisin kuitenkin, että vielä viime vuosiin asti Viro ja virolaiset ovat olleet laajemman julkisuuden näkökulmasta ahtaasti lokeroituina tiettyihin näkökulmiin ja rooleihin.
Mieheni vaimo, jossa toinen kantavista rooleista on suomalaisvirolaisella Evelinillä ja joka sijoittuu osittain myös Viroon, rikkoo nämä narratiivit tai pikemminkin normalisoi Viron salonkikelpoiseksi. Enää ei ole kyse köyhästä, itäeurooppalaista mentaliteettia huokuvasta sukukansasta, vaan yksinkertaisesti naapurista, johon on luonnollisia yhteyksiä ja johon luodaan suhteita, vaikka ne olisivatkin salaisia.
Sarjassa on esillä mielenkiintoisella tavalla kaksikielisyys, se näkyy henkilöhahmoissa ja tarinassa, mutta myös näyttelijöissä. Sara Soulién näyttelemän Evelinin äiti on muuttanut Suomesta Viroon rakkauden perässä ja jäänyt sinne. Evelin taas on tutustunut suomalaiseen mieheensä (Pirjo Lonkan esittämän virallisen vaimon puolisoon) 19-vuotiaana ja saanut hänen kanssaan tyttären Ailen. Äiti ja tytär puhuvat sarjassa sujuvaa nykysuomea, mutta Evelinillä on myös useita vironkielisiä repliikkejä. Evelinin työkaverina Suomessa on suomalais-virolainen Tarvo, jonka virolainen äiti puhui hänelle lapsuudessa viroa. Koulukiusattu Tarvo yritti kuitenkin näyttäytyä niin suomalaisena kuin mahdollista eikä siksi aikuisena puhu viroa. Silti virolaisuus on luonnollisena asiana esillä Evelinin ja Tarvon välisessä keskustelussa.
Sara Soulié on päässyt ammentamaan Evelinin rooliaan varten myös omasta monikielisestä taustastaan: hän on syntynyt perheeseen, jossa puhuttiin tanskaa ja suomea. Suomeen muuttamisen jälkeen hänet laitettiin ruotsinkieliseen kouluun, ja ruotsista tuli koulun ja myöhemmin korkeakouluopintojen ja kavereiden myötä myös vahvin kieli. Lisäksi Soulié on käynyt englanninkielisen IB-lukion, opiskellut vuoden Ranskassa sekä opiskellut ja asunut yli vuoden saksankielisissä maissa. Soulién mukaan monikielisyyden ansiosta uudet kielet tarttuvat häneen helposti. Soulié kasvattaa myös tyttärestään monikielistä ja puhuu tälle tanskaa.
Soulié kertoo, että viroksi ja Virossa näytteleminen tuntui hienolta. Sitä edesauttoi monikielisen taustan lisäksi omat suhteet Viroon ja viron kieleen. Hän on teini-iästä asti viettänyt Virossa kesiä ja juhlapyhiä, viimeiset 10 vuotta perheen mökillä. Soulié sanoo, että Viro tuntuu hyvin läheiseltä, ja kielestä on tullut tuttu, kuten myös paikallisista ihmisistä. ”Pyrin aina puhumaan ihmisten kanssa heidän äidinkieltään, jos se vain on mahdollista”, hän kertoo. Soulié on opiskellut viroa myös Helsingin työväenopistossa. Kuten kaikkien kielien kohdalla, vironkin kanssa on käynyt niin, että mitä enemmän kieltä opettelee, sitä vaikeammalta se alkaa tuntua.
Sarjaa tehdessä viron kieltä piti lähestyä uudella tavalla, sillä sanaston ja arkifraasien lisäksi piti panostaa ääntämiseen. Soulié kokee, että kieliympäristössä kielen omaksuminen on helpompi prosessi kuin kurssilla opiskelu. Hänen pyynnöstään virolainen kuvausryhmä puhui hänelle ainoastaan viroa. Maskeeraajan ja pukusuunnittelijan kanssa kehittyi varsinainen kielikylpy, sillä näyttelijä viettää maskibussissa paljon aikaa. Apulaisohjaaja Doris Tääker äänitti puolisonsa kanssa dialogeja, joita harjoiteltiin myös virolaisten vastanäyttelijöiden Egon Nuterin ja Carmen Mikiverin kanssa.
”Koen lahjana, että pääsin tekemään töitä Virossa paikallisten kanssa,” Soulié sanoo. Yhteistyötä erittäin ammattitaitoisen virolaisen kuvausryhmän kanssa Soulié kuvaa hienoksi. Kulttuurisia eroja toki oli. Virossa tehdään pitempiä, 12-tuntisia kuvauspäiviä, eikä osa kuvasryhmästä sen takia aina jaksanut palata viikonloppuisin Suomeen. Eräs mieleen painunut ja erilainen seikka oli Soulién mukaan naistenpäivä Virossa kuvasten aikana. Kaikkia kuvausten naisia muistettiin ruusuilla, kuohuviinillä, suklaalla ja pienellä lahjalla.
Soulién eläytyminen Virossa kasvaneeksi naiseksi ei vaatinut häneltä mitään erityistä opettelua. Käsikirjoituksessa tärkeämpää oli Evelinin henkilökohtainen tausta. Se, että hän oli joutunut nuoresta iästään huolimatta pärjäämään yksin. Roolihahmoon vaikuttivat myös Viron Suomesta poikkeavat taloudelliset realiteetit. Sara Soulién mukaan tärkeintä sarjassa on kahden naisen välinen draama, josta yllättävän kriisin käsittely tekee erityisen mielekästä. Samalla sarjassa nousevat esiin hyvin pienet kulttuurierot, kuten ensimmäiseen tai viimeiseen koulupäivään valmistautuminen. Soulié kehuu Juuli Niemen käsikirjoitusta, jonka eteen Niemi on tehnyt paljon taustatyötä perehtymällä virolaiseen kulttuuriin ja nykyelämään.
Palataksemme alun aiheeseen – myös Soulién mielestä monissa sarjoissa näkee yhä enemmän eri taustoista tulevia tekijöitä, ja niissä ja näytetään eri kulttuureja Suomessa. Samoin yhteistyötuotantoja, joissa suomalaiset pääsevät puhumaan eri kielillä, on paljon enemmän. ”Kulttuuritörmäykset antavat aina jotain lisäarvoa, ” Soulié sanoo.