Viisikymmentä vuotta sitten Tallinnan keskustassa avasi ovensa uusi hotelli, Viron ensimmäinen tornitalo, modernin arkkitehtuurin mestarinäyte, jonka olivat suunnitelleet virolaiset arkkitehdit ja pystyttäneet suomalaiset rakennusmiehet. Kyseessä on tietenkin puolen vuosisadan ikään ehtinyt Viru-hotelli.
Toimittaja Sakari Nupposelta ilmestyi 15 vuotta sitten kirja Aikamatka hotelli Viruun, joka julkaistiin myös viroksi nimellä Viru hotell ja tema aeg. Nupponen kävi teoksessaan läpi Virun syntyhistorian ja neuvostovuosikymmenten lisäksi myös hotellin vaiheita Viron uudelleenitsenäistymisen aikoina ja sen jälkeenkin, mutta Eesti Ekspressin toimittajan Pekka Ereltin mukaan ”värikkäin kuva on kuitenkin piirretty 1970- ja 80-luvuista. Ja tämä ei ole kirjoittajan vika – Virun legendaariset ajat vain sijoittuvat sinne, vuosikymmenten taakse.”
Monet, elleivät peräti kaikki näistä legendoista perustuivat neuvostoyhteiskunnan absurdiin rakenteeseen ja vainoharhaiseen elämänjärjestykseen, joka antoi länsimaita mukailevalle hotellille erityisaseman ”neuvostoläntenä”. Tarinat ovat hauskaa muisteltavaa, mutta nyky-Venäjän taantuminen uudeksi Neuvostoliitoksi on valitettavasti omiaan hyydyttämään hymyä.
Siksi en halua toistaa miljoonaan kertaan kerrottuja tarinoita Virun jobbareista ja ilolinnuista, KGB:n valvovasta silmästä ja kaikista neuvostoälyttömyyksien oheisilmiöistä. Paikallisten silmissä näihin tarinoihin kytkeytyy annos nöyryyttävyyttä ja kiusallisuutta, minkä ymmärsin Virun KGB-museossa toimiessani varsin selvästi. Mutta Viru tuotti myös toisenlaisia tarinoita, jotka olivat ja ovat yhä edelleen ylpeyden lähteitä: kondiittorit, varietee, kahvilat, ihmisten ammattitaitoisuus. Samalla emme saa unohtaa sitä, miten kevyesti tuolloisessa neuvostoyhteiskunnassa suhtauduttiin varastamiseen ja valehtelemiseen… Neuvostokauden Virun tarinat ovat sekoitus ylpeyttä ja nöyryytystä, vanhan piilottamista ja uuden rakentamista. Viru on täynnä samoja ristiriitoja kuin koko Viro viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.
Mutta millainen on Viru värikkäiden tarinoiden takana, ja miten sillä on viime vuosikymmeninä mennyt?
Suomalais-virolainen sillanpää
Määritelmät ”Viron suurin hotelli” tai ”Viron ensimmäinen tornitalo” eivät tee Virusta ainutlaatuista. Tämän päivän Tallinnassa 74-metrinen Viru kuuluu korkeudeltaan keskivertosarjaan. Mutta ei kyse ollut myöskään vuonna 1972 ensisijaisesti korkeudesta, vaan suomalaisen työn laadusta ja neuvostotodellisuudesta poikkeavasta ympäristöstä. Hanke oli täynnä himoittavaa läntisyyttä ja uusia ideoita, se tarjosi mahdollisuuksia paikallisille arkkitehdeille ja muille luovien alojen ihmisille, innosti yritteliäisyyteen ja toi uutta tietoa. Jopa Virun kotikutoisista ”liikemiehistä” puhuttaessa unohdetaan usein laajempi kuva tuoreesta yritteliäisyyden asenteesta.
Laajempi kuva sisältää ehdottomasti Suomen, tai oikeastaan Virun aseman virolaisten ja suomalaisten yhteen tuojana ja yhdistäjänä. Viiden vuosikymmenen ajan virolaiset ja suomalaiset ovat kamppailleet täällä toistensa kanssa – ja sitten taas luoneet jotain uutta rinta rinnan yhdessä. Alusta pitäen on vallinnut uudelle avoin ajattelutapa: neuvostokaudella talon etuoikeutetun aseman ansiosta, viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana siksi, että Viru pystyisi pitämään pintansa koko ajan kovenevassa kilpailussa.
Kun Viru vuonna 1994 yksityistettiin, suorituksesta tuli oppikirjaesimerkki siirtymästä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen. Muut tuolloiset hotellinjohtajat ovat myöntäneet seuranneensa koko ajan sivusilmällä, mitä Virun johtaja Yrjö Vanhanen tekee. Vanhasen lähtökohtana oli liiketaloudellinen logiikka, ja vaikka jotkut päätökset voisikin tämän päivän tietojen valossa kyseenalaistaa, ei ole epäilystäkään siitä, että hotelli tarvitsi uudistuskuuria. Tuhat työntekijää enimmillään kahdeksaasataa asiakasta palvelemassa olisi markkinatalouden oloissa toivoton yhtälö.
Suurella osalla Viron tämän päivän matkailualan huipuista on työkokemusta Viru-hotellista. Erästä vanhaa kollegaani lainaten: kun on palvellut päivässä tuhatta asiakasta, ei muutama sata tunnu enää haasteelta lainkaan.
Hotellin 30-vuotispäivien alla Viru sai ensimmäisenä hotellina Virossa kansainvälisen Green Key -ympäristömerkin. Vielä tuolloin ympäristönsuojeluun panostaminen vaikutti monien mielestä kummalliselta ja jopa liiketoimintaa rajoittavalta valinnalta, mutta sittemmin vihreästä maailmankatsomuksesta on tullut normi. Viru on Sokos-hotelliketjun osana ottanut jo seuraavan askeleen ja tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden hiilijalanjäljen hyvittämiseen pientä lisämaksua vastaan. Varoilla rahoitetaan ilmastohankkeita, joissa ilmakehään jo päästettyä hiiltä sidotaan esimerkiksi metsiin tai maaperään.
Vuonna 2004 hotellin kylkeen valmistui Viru-keskus. Itse hotelli sai lisäosan myötä 93 uutta huonetta ja konferenssikeskuksen – jälleen kerran maan suurimman lajissaan. Kansainvälisten kokousten järjestämisestä on tullut Tallinnassa keskeinen osa monien muidenkin hotellien liikeideaa, mutta vasta vuosia myöhemmin.
Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Sokos-hotelliketjussa alettiin yhä enemmän puhua muuttuneesta asiakaskäyttäytymisestä sekä uusista asiakasprofiloinnin tavoista. Tuoreet opit otettiin Virussa käyttöön ja käsitys siitä, että asiakkaiden yksinkertainen jaottelu liike- ja vapaa-ajan matkailijoihin on aikansa elänyt, alkoi saada laajempaa jalansijaa.
Näiden tietojen valossa hotellihuoneet on kunnostettu ja uudistettu kulloistenkin standardien tasolle aina viiden vuoden välein – tietenkin suomalaisten ja virolaisten tiedot, taidot ja kokemukset yhdistäen.
Mitäpä, jos…?
Kun Virun varietee suljettiin vuonna 1994, kyse oli taloudellisesta päätöksestä: tuolloinen varietee oli neuvostoajan luomus. Sen tilalle tuli yökerho Amigo, jonka lavalle on noussut suurin osa Viron popmusiikin kirkkaimmista tähdistä ja suuri joukko ulkomaisia huippuesiintyjiä. Nopeasti muuttuvassa popkulttuurissa 28 vuotta on poikkeuksellisen pitkä ikä yökerholle.
Varieteella tai kabareekulttuurilla on Virossa satavuotinen historia ja ylelliselle viihdepalvelulle oli yhä kysyntää. Viron kabareekulttuuriin puhallettiin uutta henkeä vuonna 2007, tällä kertaa markkinalogiikkaa noudattavaan liiketoimintamalliin perustuen. Välillä yli kymmenen vuoden ajan vain risteilylaivoilla hengissä sinnitellyt kulttuurimuoto on alkuvuosien kokeilujen jälkeen osoittautunut elinvoimaiseksi ja Virun Merineitsi-ravintolassa järjestetään edelleen säännöllisesti kabareeiltoja ainoana paikkana Virossa. Kulttuuri limittyy liiketoimintaan, yrittäjyys taiteeseen ja kaikki voittavat, erityisesti asiakkaat.
Mitäpä, jos hotellissa olisi museo? Vuonna 2011 avattiin maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen Virun KGB-museo, joka palkittiin vuoden matkailutekona Tallinnassa – vieläpä vuotena, jolloin Tallinna oli EU:n kulttuuripääkaupunki ja tapahtumia paljon. Virun lisärakennus muutettiin vuonna 2014 uudella konseptilla toimineeksi hotelliksi, joka tarjosi erityisesti kiireisille liikematkustajille mahdollisuuden tutustua Viroon ja monenlaisiin virolaisiin tarinoihin suoraan hotellihuoneessa. Hotelli Estoria on nyttemmin sulautunut osaksi Virua, mutta tarinat säilyvät.
Mitäpä, jos hotelli olisi kirjankustantamo? Vuonna 2015 julkaistiin neljällä kielellä kirja, johon oli koottu uuden hotellin huoneista tutut tarinat, ja kaksi vuotta myöhemmin kirja, jossa tunnetut suomalaiset jakoivat vinkkejään Tallinnan-matkalle. Matkakohdetta sisällökkäästi esittelevistä teoksista on otettu monia uusintapainoksia ja ne ovat yhä edelleen suosittuja kotiinviemisiä.
Mitä jää?
Mikä sitten on hotelli Virussa olennaista? Matkailun puolestapuhujan ja uudistajan rooli Viron suurimpana hotellina, ehdottomasti. Aateluus velvoittaa.
Arkkitehtonisesti huomattava rakennus kaupungin sydämessä, ilman muuta. Taideakatemiassa opiskellaan sen perusteella edelleen modernistista arkkitehtuuria ja aikakauden sisustussuunnittelua.
Merkkivieraat, tietenkin. Virussa on vuosikymmenten varrella vieraillut kosmonautteja ja astronautteja, neuvostoelokuvan ja Hollywoodin tähtiä, musiikkimaailman suurmiehiä ja -naisia, poliitikkoja ja vaikuttajia, taiteilijoita ja kirjailijoita. Nykyään hotelleja on enemmän ja kuuluisia vieraita riittää kaikille.
Miljoonat ns. tavalliset ihmiset, luonnollisesti. Heille Viru on ollut ensimmäinen kokemus Virosta. Kaikki eivät mahdu kuvina seinälle, mutta ennen kaikkea heitä varten hotelli on olemassa ja juuri he rakentavat Viro-kuvaa maailmalla.
Kaikkein vahvimman jäljen Viron elämään jättävät Virussa työskennelleet ihmiset. Heitä on eri arvioiden mukaan yhteensä seitsemästä kahdeksaan tuhatta. Ihmisiä, jotka ovat neuvostoaikana saaneet kokemusta läntisestä toimintaympäristöstä, siirtymäkaudella oppineet markkinatalouden logiikkaa, hotellien ketjuuntuessa katsoneet asiaa kansainvälisestä näkökulmasta – ja jotka ovat viiden vuosikymmenen ajan seisseet Suomen sillalla, tehden ja kokien kaiken yhdessä suomalaisten kanssa. Nämä kokemukset, tiedot ja taidot säilyvät jokaisessa entisessä ja nykyisessä virulaisessa.