Kärdlan kirkko Hiidenmaalla ei lukeudu saaren vanhimpiin, mutta verkatehtaan työläisille vuosina 1861–1863 rakennettu pyhättö on hieno esimerkki aikakautensa pelkistetyn yksinkertaisesta rakennustyylistä. Pitkään vuotaneen katon ja huoltotoimien laiminlyönnin seurauksena kirkko oli perusteellisen restauroinnin tarpeessa. Hankkeeseen kerättiin aktiivisesti lahjoitusvaroja ja työt lähtivät toden teolla käyntiin, kun puuhamiesten joukkoon liittyi Enn Kunila, yksi Viron tunnetuimmista taidekeräilijöistä. Kolmessa vuodessa rakennuksen kaikki puurakenteet vahvistettiin, kirkko sai uuden katon, lattian ja lämmitysjärjestelmän ja ovet, ikkunat ja penkit restauroitiin. Itse rakennuksen ohella kunnostettiin myös koko sisustus alttaritauluista urkuihin.

Vaikka Viljandin kartano sijaitsee Viljandin kaupungin keskustassa, kartanon päärakennus oli vuosien aikana vajonnut alennustilaan ja muuttunut liki näkymättömäksi osaksi rähjäistä puistoa. Vaurauden osoitukseksi vuonna 1880 rakennettu arkkitehti Friedrich Ferdinand Modin piirtämä ja omistajasuku von Ungern-Sternbergien maun mukaan sisustettu uusrenessanssilinna oli pitkään sisäministeriön ja poliisin käytössä ja seisoi lopulta vuosikausia tyhjillään. Rakennus heräsi uudelleen henkiin vasta, kun se kunnostettiin hieman hienostelevasti nimetyksi Schloss Fellin -boutique-hotelliksi, johon kuuluu myös uusi spa-osasto. Ulkopuolelta päärakennus on palautettu entisaikaiseen loistoonsa: ylenpalttisen runsaat yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa monisävyisessä julkisivussa, kruununa ovat pitsiveranta ja punainen savitiilikatto. Sisustuksessa alkuperäisiä yksityiskohtia on säilynyt vähemmän, mutta ne on restauroitu tinkimättömästi – esimerkiksi ilmavat metalliset kierreportaat, harvalukuiset maalausten fragmentit sekä ruokasalin ootratut paneelit.

Kyseenalaisempaa on se, tukevatko uudet valtavat lasivalaisimet ja kuuluisien maalausten reproduktiot historiallista interiööriä. Rakennuksen synkemmästä historiasta muistuttavat vanhat sellikopit, jotka on piilotettu tavallisen hotellivieraan silmiltä peilien taakse.

Torin kartano on siinä mielessä omaleimainen, että vanhan kruununtilan päärakennus on hyvin vaatimaton, mutta talousrakennukset sitäkin komeampia. Suurisuuntaisimman kokonaisuuden muodostavat hevoskasvattamon kuusi suurta tallia, portti ja joukko apurakennuksia. Vaikka hevosia on kasvatettu ja jalostettu Torissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1856 lähtien ja luonnonkivi- ja punatiiliseinäiset, mulgimaalaiseen tyyliin pikkukiviä sisältävällä laastilla muuratut tallit ovat olleet koko ajan käytössä, niiden restaurointi osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Myös hevoskasvatuskeskuksen symboliksi muodostunut uusgoottilainen portti ja ympärysmuuri olivat vaarallisesti vajonneet ja kallistuneet. Neljä vuotta kestäneessä urakassa restauroitiin tallien seinät, uusittiin perinteinen mulgimaalainen muuraus ja rakennettiin kokonaan uudet katot. Tallit saivat uuden sisustuksen, mutta alkuperäisiäkin yksityiskohtia säilytettiin. Hevosten ohella on ajateltu myös ihmisten mukavuutta: yhteen talliin perustettiin pieni museo, kahvila ja kokoustilat, jossa hevosten vanhat betoniset kaukalot ovat saaneet uuden elämän vitriineinä. Voidaan väittää, että Torin hevoset olivat voitokkaita myös historiallisten rakennusten restaurointikisassa, sillä juuri tallit saivat Museoviraston vuosipalkinnon.

Historiallisiksi muistomerkeiksi luokiteltavien rakennusten restaurointi on tiukasti säänneltyä, mutta rakennussuojelualueilla sijaitsevien muiden rakennusten kunnostamisessa voidaan käyttää hieman enemmän vapauksia. Tällä kerralla nostettiin esiin peräti viisi rakennusta Haapsalussa, Pärnussa, Kuressaaressa ja Tallinnassa. Niiden joukossa on esimerkiksi vuonna 1933 valmistunut funktionalistinen asuinrakennus osoitteessa Pargi 2a Kuressaaressa ja vanha Miinasataman sähkölaitos osoitteessa Staapli 10 tyylikkäällä Noblessnerin alueella Tallinnassa. Voiton tässä kategoriassa vei kuitenkin toinen uusrenessanssilinna, Villa Friedheim Haapsalussa. Vuonna 1885 varakkaan pietarilaisen kauppiaan tyttärelle rakennettu ylellinen kesähuvila oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Haapsalun seuraelämän keskipiste. Siellä vietti kesiään myös kirjailija Aino Kallas. Neuvostoaikana rakennus muutettiin sairaalaksi ja sittemmin se seisoi pitkään tyhjillään. Nyt valkoinen linna komeilee taas ryhdikkäänä keskellä rantapromenadia, tällä kertaa ylellisenä boutique-hotellina. Sisustus on rakennettu suurelta osin uudelleen. Yksi harvoista meidän päiviimme säilyneistä alkuperäisistä yksityiskohdista on puinen kierreportaikko, jota pitkin voi kiivetä ihailemaan tornihuoneesta avautuvaa kaunista maisemaa. Hotellin ravintolaa varten rakennettiin kokonaan uusi matala siipiosa, joka muistuttaa ulkonäöltään historiallista kasvihuonetta. Tyylillinen yhteensulauttaminen on mennyt Villa Friedheimissä niin pitkälle, että paikoin on vaikea erottaa, katsooko 1800- vai 2000-luvun kertaustyyliä.

Historialliseen ympäristöön on toisinaan rakennettava myös kokonaan uusia taloja. Onnistuneimpien ja kontekstiinsa parhaiten sopivien ratkaisujen esiin nostamiseksi myös tässä kategoriassa jaetaan omat vuosipalkintonsa. Tämänkertaisista ehdokkaista kaksi sijaitsee suojelualueella kaupungissa ja yksi kartanossa. Tallinnan lähistöllä Kostiveressä kartanon vanhasta heinäsuojasta olivat jäljellä vain kiviseinät. Toimeliaat uudet omistajat rakensivat vanhojen muurien sisään nykyaikaisen lomakeskuksen, joka on kauniisti sopusoinnussa kartanon muiden rakennusten kanssa, mutta toiminnallisesti kaikkien nykypäivän vaatimusten mukainen.

Saarenmaalla Kuressaaren vanhassakaupungissa 1800-luvulta peräisin olevassa kalkkikivirakennuksessa sijaitseva vanhusten päiväkeskus tarvitsi uuden salin. Tilava laajennus on toiminnallisesti nykyaikainen, mutta rakentamisessa on käytetty Kuressaaren historiallisille rakennuksille tunnusomaisia rakennusmateriaaleja: katossa valssattua peltiä, päätyseinässä kalkkikiveä. Vanha ja uusi osa muodostavat näin visuaalisesti eheän kokonaisuuden.

Palkinnon saajaksi valittiin kuitenkin Priimetsan koulu Valgassa. Vanhan tyttölukion jugendtalo sekä veroviraston funkisrakennus, jotka molemmat olivat olleet viime vuodet autioina, remontoitiin kouluksi. Koska näissä ei edes yhdessä ollut riittävästi tilaa koulun tarpeisiin, naapuritontilta kauan sitten tuhoutuneen talon paikalle kohosi nyt uudisrakennus. Tyylikäs rakennus rikastuttaa kaupunkikuvaa ja on tuonut uutta elämää historialliseen kadunkulmaan. Eri tyylejä edustavat rakennukset on onnistuttu sitomaan omaleimaiseksi kokonaisuudeksi, jossa uusi ja vanha ovat dialogissa keskenään.

Museoviraston palkinnon vuonna 2021 saaneet rakennukset vahvistavat käsitystä, että vaikka historiallinen rakennus vaikuttaisi olevan toivottomassa kunnossa ja nykypäivän tarpeisiin nähden väärässä paikassa, toivoa ei kannata menettää. Tarvitaan vain paljon hyvää tahtoa, lennokas visio ja asiansa osaavia mestareita. Ja tietenkin myös melkoisesti rahaa.